VENÄJÄ HELSINGIN KIRJAMESSUILLA

Tänä vuonna Venäjä on ensimmäistä kertaa mukana lokakuun 22. päivänä alkavilla Helsingin kirjamessuilla. Venäläistä valtuuskuntaa kirjamessuilla johtaa Venäjän federaation lehdistö- ja joukkoviestintäviraston johtaja Mihail Seslavinski.

22.  lokakuuta Mihail Seslavinski esittelee kirjoittamansa kertomuksen ”Polaris” Suomeen kotiutuneesta kaislikkokissasta klo 13.00 ja pitää lehdistötilaisuuden klo 13.30 Venäjän osastolla (6e13) (ks. ote kertomuksesta ja kirjoittajan elämäkerta).

Messujen pääteema – Mitä tapahtuu todella? – on esillä kirjailija Andrei Astvatsaturovin esikoisromaanissa ”Ihmiset alastomuuteen pukeutuneina” (”Ljudi v golom”). Aloittelevan kirjailijan, pietarilaisen filologin Andrei Astvatsaturovin esikoisteos tuli kirjamarkkinoille kesällä 2009, mutta on jo herättänyt paljon kohua. Jo kolmen kuukauden päästä kirjan ilmestymisestä sen myynti ylitti 17000 kappaletta ja näin siitä tuli bestseller.

Vielä yksi pietarilainen kirjailija – German Sadulajev, joka on tunnettu romaaneistaan ”Olen tshetsheeni” (”Ja – tshetshenets”), ”Pilleri” (”Tabletka”) ja ”AD”, kertoo lukijoilleen romaaneistaan, suunnitelmistaan ja venäläisen kirjallisuuden tulevaisuutta koskevista näkemyksistään.

Kirjamessujen toisena aiheena on lastenkirja. Venäjän messuosastolla voi tavata pohjoismaalaisten kirjailijoiden lastenkirjojen legendaarisen kääntäjän Ljudmila Brauden. Vuonna 2009 Ljudmila Braude on saanut jopa kaksi käännösalan kansainvälistä palkintoa – Suomen Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon ja Hans Christian Andersenin palkinnon, jonka myöntää UNESCO:n lasten ja nuorten kirjallisuuden kansainvälinen neuvosto.

Suomen Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto on myönnetty myös toiselle venäläiselle kääntäjälle, tällä hetkellä Helsingissä asuvalle Anna Sidorovalle. Messuilla molemmat kääntäjät eivät ainoastaan tapaa lukijoita ja kustantajia, vaan myös osallistuvat pyöreän pöydän keskusteluihin aiheesta ”Pohjoismaiden kielet. Kääntämisen ongelmat”.

Venäjän messuohjelmaan kuuluvat myös tapaamiset Suomessa asuvien venäläisten kirjailijoiden kanssa. Ljudmila Jakovleva, Urho Postonen, Aleksei Shkvarov ja runoilija Polina Kopylova lukevat vieraille katkelmia teoksistaan ja kertovat kotimaan ulkopuolella tapahtuvan kirjoitustoiminnan erikoisuuksista.

Venäjän messuosastolla kävijöitä odottaa monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma. Kaikkina messupäivinä vieraat voivat osallistua kampanjaan ”Venäjä naapureiden silmin” ja piirtää Venäjä-kuvansa messuosaston Suureen vieraskirjaan. Vieraita auttaa tunnettu pietarilainen taiteilija Valerius, jonka töitä on käytetty myös Venäjän messuosaston suunnittelussa. Messuilla on esillä myös tämän taiteilijan teos. Taiteilija Valerius järjestää myös ”Enkeli – Venäjän lähettiläs” -tempauksen pitämällä mestariluokkia ja tekemällä vieraille erikoisia käsityölahjoja.

Neljän messupäivän aikana Venäjän osastolla kävijöille on luvassa ihania löytöjä sekä mielenkiintoisia ja kauan odotettuja tapaamisia uusien ystävien ja vanhojen tuttavien kanssa.

VENÄLÄINEN SOTALAIVA ZELENODOLSK VIERAILEE HELSINGIN SATAMASSA

5.-8. elokuuta Helsingin satamassa vierailee Venäjän Federaation merivoimien Itämeren laivaston sukellusveneentorjuntapienoisalus Kronstadtin vesialueen vartioalusprikaatin komentajan kommodori S.M.Pintshukin lipun alla.

Venäläisen sotalaivan ystävyysvierailun tarkoituksena on edistää Venäjän ja Suomen merivoimien välistä yhteistyötä.

Alus kiinnittyy Helsingin Eteläsatamaan ja on avoinna yleisölle Pakkahuoneen laiturissa 6.-7. elokuuta kello 11:15-13:15.

Zelenodolsk on rakennettu Peenewerft-telakalla Wolgastissa Saksassa (DDR:ssä) vuonna 1987. Vuodesta 2004 laiva kantaa tukijansa, Venäjän Tatarstanin tasavallassa sijaitsevan Zelenodolsk-kaupungin nimeä. Laivan uppoama on 899,2 tonnia, pituus 75,1 metriä, leveys 9,7 metriä, kulkusyvyys 2,4 metriä, maksiminopeus 25 solmua. Laivan kapteeni on komentajakapteeni Jevgeni Tishkevitsh, miehistöön kuuluu 16 upseeria ja 68 matruusia.

VENÄJÄN ÄÄNI -RADIOYHTIÖN SUOMENKIELISESTÄ UUTISTOIMINNASTA

25.05.2009

Venäjän valtiollinen radioyhtiö ”Venäjän Ääni” (”Golos Rossii”) kehittää suomenkielistä uutis- ja ohjelmatoimintaansa.

Venäjän Äänen internet-sivuilla osoitteessa www.ruvr.ru voi lukea ja kuunnella suomen kielellä uutisia Venäjän sisä- ja ulkopolitiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä, kulttuurista, urheilusta, venäläisen lehdistön katsauksia sekä venäläisten poliitikkojen ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kommentteja ja haastatteluja ajankohtaisista asioista.

Venäjän Ääni on yksi maailman johtavista vieraankielistä uutisointia harjoittavista medioista, joka aloitti ulkomaanlähetykset vuonna 1929. Tällä hetkellä yhtiö uutisoi eri formaateissa 38 kielellä.

LAUTTAMATKOJEN VIISUMITTOMISTA JÄRJESTELYISTÄ

21.05.2009

Venäjän Federaation hallituksen 7. toukokuuta 2009 antaman asetuksen numero 397 mukaan tämän vuoden toukokuun 21. päivästä lähtien ulkomaalaiset matkustajat, jotka saapuvat Venäjälle enintään kolmen vuorokauden ajaksi matkustajalautoilla, eivät tarvitse Venäjän-viisumia.

Turistiryhmän jäsenet, jollaisina voivat olla sekä ulkomaan kansalaiset että kansalaisuudettomat henkilöt, saavat oleskella Venäjän Federaation alueella 72 tuntia ilman viisumia sillä ehdolla, että he majoittuvat lautalle tai muuhun ryhmämatkan ohjelmaan osoitettuun paikkaan. Lautalla tarkoitetaan laivaa, joka ei harjoita risteilyliikennettä, joka suorittaa kansainvälisiä rahti- ja / tai matkustajakuljetuksia, mukaan lukien ryhmämatkoille osallistuvien henkilöiden kuljetuksia, ja jolla on matkustajien kuljettamiseen oikeuttava lupa.

Lautan kapteenin pitää matkanjärjestäjän välityksellä toimittaa venäläisen sataman viranomaisille 72 tuntia ennen laivan saapumista tiedot saapuvan turistiryhmän jäsenistä sekä ko. ryhmämatkan ohjelman.

Maihin nousemiseksi ilman viisumia tarvitaan kahden ehdon toteutumista: 1. ulkomaisella matkustajalla on oltava henkilöllisyyden todistava ja Venäjän Federaation siinä ominaisuudessa hyväksymä asiakirja; 2. ulkomaisen matkustajan tulee kuulua turistiryhmän jäsenten listalle.

Ryhmän jäsen, jolla ei ole Venäjän viisumia, saa oleskella ainoastaan turistiryhmän ohjelmassa määritellyllä alueella. Turistiryhmän maasta lähdön ja maahan saapumisen on tapahduttava saman rajanylityspaikan kautta. Hyväksyttävä syy viisumittoman oleskelun keston pidentämiselle voi olla laivan rikkoontuminen, onnettomuus sekä turistiryhmän jäsenen vakava sairaus ja äkillinen hoitotarve.

Venäjän hallituksen asetuksessa on myös määritelty satamat, joiden kautta edellä kuvattu viisumiton maahantulo voi tapahtua. Niitä ovat Pietarin Iso satama (Bolshoi port), Pietarin matkustajaliikenteen satama (Passazhirskij port), Viipuri, Kaliningrad, Sotshi, Novorossijsk, Vladivostok ja Korsakov.

VENÄJÄN SUURLÄHETTILÄS LASKI KUKKIA SANKARIRISTIN JUURELLE

17.05.2009

 17. toukokuuta 2009 Suomessa vietettävän kaatuneiden muistopäivän kunniaksi Venäjän Federaation Suomen-suurlähettiläs Alexander Rumyantsev kävi perinteen mukaan laskemassa kukkia Helsingissä sijaitsevan Sankariristin juurelle suurlähetystön vanhempien diplomaattien saattamana.

Venäjän Federaation ulkoasiainministeriön tiedote

Venäjän ulkoasiainministerin Sergei Lavrovin puhelinkeskustelusta
Suomen ulkoasiainministerin Alexander Stubbin kanssa

14.05.2009

 Toukokuun 14. päivänä Venäjän Federaation ulkoasiainministeri Sergei Lavrov keskusteli puhelimessa Suomen tasavallan ulkoasiainministerin Alexander Stubbin kanssa. Alexander Stubbille esitettiin vastalause sen johdosta, että Suomen kansalainen Paavo Salonen oli laittomasti vienyt pois Venäjän alueelta poikansa Antonin, jolla on Venäjän kansalaisuus, ja suomalaiselta osapuolelta vaadittiin siihen liittyviä selityksiä. Ulkoministeri Stubbille ilmoitettiin, että lapsen vieminen vastoin hänen äitinsä, joka on Venäjän kansalainen, tahtoa, on Venäjän lainsäädännön törkeä rikkomus, josta seuraa rikosoikeudellinen vastuu.

Suomen ulkoministerin selityksistä kävi ilmi, että edellä kuvattuun laittomaan toimintaan on ollut osallisena Suomen Pietarin pääkonsulaatti, jonka alueella Paavo Salonen oleskeli viime aikoina, vaikka hänen Venäjän viisuminsa voimassaoloaika oli umpeutunut. Kaikki se on räikeä rikkomus vastoin diplomaattisia suhteita koskevaa Wienin yleissopimusta, joka vaatii diplomaattisten edustustojen henkilökunnan jäseniltä vastaanottajavaltion lakien ehdotonta noudattamista. Senkaltaiset toimet eivät voi jäädä ilman seuraamuksia.

Sergei Lavrov korosti, että tapahtunut on ristiriidassa Venäjän ja Suomen perinteisen hyvän naapuruuden ja yhteistyön kanssa. Venäjän osapuoli vaatii Suomen viranomaisia auttamaan tämän välikohtauksen selvittämisessä. Asiassa on tarkoitus ryhtyä asianomaisiin oikeudellisiin toimiin.

Venäjän Federation presidentin Dmitri Medvedevin puhe Helsingin yliopistossa
ja vastaukset yleisön kysymyksiin

20. huhtikuuta 2009, Helsinki

DMITRI MEDVEDEV: Arvoisa rouva Presidentti!

Arvoisa herra rehtori!

Hyvät naiset ja herrat!

Haluaisin tietenkin ennen muuta kiittää teitä sydämellisesti mahdollisuudesta puhua täällä, Suomen vanhimmassa yliopistossa ja yhdessä Pohjois-Euroopan parhaista yliopistoista.

Yliopisto on vuosisatoja ollut kansallisen tieteen ja kulttuurin keskuksena, ja siitä on nykytilanteessa, nykyelämässä tullut yksi maailman johtavista perustutkimusten tekijöistä ja innovaatioiden kehittäjistä.

Minulle tuottaa muuten suurta iloa puhua tässä hyvin vaikuttavassa salissa, jossa on ollut monia merkittäviä tapahtumia. Ja entisenä yliopiston työntekijänä haluaisin sanoa, että minusta on aina hyvin tärkeää, että valtion johtajat, ulkovaltojen johtajat voisivat keskustella välittömästi ja suoraan eliitin kanssa, niiden, jotka edustavat Suomea sekä sisäisissä asioissa että ulkoisessa ulottuvuudessa. Ja mielestäni se on hyvä perinne.

Taidan ottaa vapauden keskittyä kahteen kysymykseen: ennen muuta Venäjän federaation ja Suomen tasavallan kahdenvälisten suhteiden kehitysnäkymiin sekä Euroopan turvallisuuteen.

Tiedän, että yliopistonne panos Venäjän ja Suomen suhteiden kehittämiseen on hyvin merkittävä. Moni siitä valmistunut sukupolvi on kehittänyt aktiivisesti koulutus-, tiede- ja kulttuurisuhteita maahamme ja auttanut lujittamaan ystävyyttä ja yhteistyötä valtioidemme välillä. Siitähän on loistava esimerkki teidän kirjastonne, yliopiston kirjasto, joka on kerännyt ainutlaatuisen valikoiman venäjänkielisiä kirjoja.

Tänä vuonna vietetään Suomen autonomian perustamisen 200-vuotisjuhlaa. Ja haluaisin todeta, että kaikista historian käänteistä huolimatta voi täydellä syyllä sanoa, että Venäjä ja Suomi eivät tällä hetkellä ole vain hyvät naapurit, vaan aidot kumppanit, jotka tekevät tiivistä ja hyvin tehokasta yhteistyötä sekä kahdenvälisellä tasolla että erilaisilla kansainvälisillä poliittisilla ja taloudellisilla kentillä.

Haluaisin suurta tyydytystä tuntien sanoa, että tieto kaikkien aikojen ensimmäisestä Suomen hallituksen hyväksymästä kaikenkattavasta Venäjä-toimintaohjelmasta herätti meissä kiinnostusta ja innostusta. Eikä tässä ole mielestäni tärkeintä vain naapuruutemme, joka on kiistatta maantieteellinen käsite, vaan tärkeintä on, että tuo naapuruus saa sisällökseen täysipainoiset ja tehokkaat taloussuhteet. Ja potentiaalia siihen maidemme välillä on sekä kahdenvälisellä tasolla että ajatellen Euroopan unionin mahdollisuuksia, muun muassa pohjoisen ulottuvuuden hankkeen puitteissa ja muilla suunnilla.

Kauppa- ja taloussuhteemme, enkä voi olla sanomatta tätä, vaikka nämä luvut ovat varmaan monille salissa tuttuja, kehittyvät tavattoman tuloksellisesti ja monivuotisten hankkeiden pohjalta. Meitä ilahduttaa suuresti, että Venäjä nousi viime vuonna ensimmäisen kerran ensimmäiselle sijalle Suomen kauppakumppanien joukossa ja kahdenvälinen kauppavaihto ylitti 22 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Tavattoman tärkeää erityisesti nyt on, että käytännössä kaikkien kehittyneiden maiden talouteen iskeneen kriisin vallitessa meidän taloussuhteemme turvaavat työllisyyden kymmenille tuhansille ihmisille, jotka asuvat rajan molemmin puolin tai joilla on suuria hankkeita, muun muassa energiahankkeita. Mielestämme sellaisten joukkoon kuuluu myös Nord Stream. Ja tietenkin meitä kiinnostavat rakentavat yhteydet, yhteistoiminta suomalaisten kollegojemme ja muiden Euroopan maiden kanssa tämän käsityksemme mukaan hyvin tärkeän ja varteenotettavan energiahankkeen toteutuksessa.

On täysin selvää, että kaikkien hankkeiden, myös Nord Streamin kaltaisten hankkeiden on perustuttava perusteelliseen ekologiseen selvitykseen, sillä kaikessa tässä on kyse meille yhteisestä Itämerestä, ja tässä suhteessa tulemme ehdottomasti toimimaan synkronoidusti.

Mainitsen senkin tosiseikan, että suomalaiset kollegat osallistuvat aktiivisesti muihin energiahankkeisiin. Fortum-yhtiö hankki viime vuonna osake-enemmistön Länsi-Siperiassa sijaitsevasta, Venäjän suurimpiin sähköntuotantoyhtiöihin kuuluvasta TGK-10:stä. Kaupan kokonaissumma on maidemme suhteissa tietysti hyvin, hyvin merkittävä: 2,5 miljardia euroa. Fortum on lisäksi jo nyt osaomistaja TGK-1:ssä, joka sijaitsee sopivasti lähistöllä, täällä luoteessa. Suomalaisista kollegoistamme on siis jo tullut meille hyvin varteenotettavia, eräissä asioissa avainasemassa olevia kumppaneita energiamarkkinoilla. Ja mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että tämän alan suhteita rakennetaan vuosiksi, vuosikymmeniksi eteenpäin.

Toteutusvaiheessa on myös suuria yhteisiä infrastruktuuri-, logistiikka- ja viestintähankkeita. Yksi niihin kuuluva nähdäksemme hyvin tärkeä hanke on myös nopean junayhteyden luominen Pietarin ja Helsingin välille. Toivon, että pystymme jo vuoteen 2010 mennessä lyhentämään matka-ajan tuolla reitillä 3,5 tuntiin, mikä on tietysti erittäin tärkeää Venäjällä ja Suomessa asuville ihmisille. Se on säännöllisten yhteyksien kannalta jo sopiva, hyvä nopeus, ja se tarkoittaa, että meistä tulee läheisempiä sanan suorimmassa merkityksessä.

Myös huipputeknologia-alojen yhteistyö kehittyy. Haluaisin mainita, että viime vuoden lopussa allekirjoitettiin sopimus Venäjän nanoteknologiayhtiön ja Suomen elinkeinoministeriön välillä. Ja haluaisin erikseen onnitella teitä menestyksestä, jota olette saavuttaneet tällä alalla. Mielestäni IT, huipputeknologia sanan laajimmassa merkityksessä, nanoteknologia mukaan luettuna, määrittää nyt tietyssä määrin sekä Suomen asemaa että sen imagoa Euroopan unionissa. Ja me haluaisimme tässä tietenkin täysipainoista yhteistyötä, se on maallemme myös hyvin tärkeää, koska innovaatiotalouden luominen on valtiomme kehityksen tulevaisuuteen tähtäävä suunta.

Kaikkiaan, ainakin meidän käytettävissämme olevien tietojen mukaan, Venäjälle on tehty suomalaisia investointeja jo 5 miljardin euron arvosta. Olen varma, että näin tuntuva yhteistyö, pyrkimys keskinäisesti edulliseen yhteistyöhön ja molemminpuoliseen etujen huomioon ottamiseen toimii jatkossakin hyvin merkittävänä kauppasuhteita edistävänä veturina.

Arvoisat kollegat!

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta Etykin päätösasiakirjan allekirjoittamisesta, ja se on ehdottomasti yksi 1900-luvun merkittävimmistä kansainvälis-oikeudellisista asiakirjoista, joka käynnisti yhteisen euroatlanttisen turvallisuusalueen muodostamisen.

Kun puhumme Helsingin hengestä, tarkoitamme tietenkin avoimuutta, yhteistyötä, muutoksia, näkökantojen keskinäistä huomioon ottamista, mistä tulikin silloin avain monien asioiden ratkaisemiseen, ja kaikkiin noihin ratkaisuihin päästiin vain yhteistoiminnalla. Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen ilmaisi tämän erittäin hyvin avatessaan Helsingin kokouksen. Hän sanoi seuraavasti: «Tämä ei ole vain tapaaminen, tämä ei ole sodan voittajien tapaaminen, tämä ei ole suurten ja voimakkaiden neuvosto, tämä on kaikkien asiasta kiinnostuneiden hallitusten yhteinen yritys lähestyä meitä kaikkia koskevien elintärkeiden kysymysten ratkaisua tasa-arvon ja keskinäisen kunnioituksen pohjalta». Mielestäni nämä sanat ovat ehdottoman ajankohtaisia myös nykyelämässä, ja vuosikymmenet ovat vain todistaneet ne täsmällisiksi ja oikeiksi.

Siitä on kuitenkin kulunut paljon aikaa, maailma on muuttunut, kova ideologinen vastakkainolo on jäänyt menneisyyteen. Silti tuo Helsingin läpimurto tai Helsingin henki ei ehkä ole kehittynyt niin voimakkaasti, kuin olisi voinut odottaa. Siksi on nyt yhtä ajankohtaista kuin entisinä aikoina lujittaa reaalisesti kaikille meille, Euroopassa asuville yhteisiä perusarvoja, nimittäin: kansainvälisen oikeuden normien noudattamista, voiman käytöstä pidättymistä, suvereenisuuden kunnioittamista sekä sitoutumista selkkausten selvittämisen rauhanomaisiin keinoihin ja asevalvonnan periaatteisiin.

Suomalainen sananlasku kuuluu, että kun koski on laskettu, ei taakse jääneitä kiviä katsota. Tietyillä poliittisilla voimilla on kuitenkin edelleen vallitsevana käsitys, että sotilaspoliittisia liittoja on ehdottomasti laajennettava, sivumennen sanottuna usein yleiseurooppalaisen turvallisuuden vahingoksi, ja seurauksena on, että kansainvälisen oikeuden normeja sovelletaan valikoivasti, lähtökohtana niin sanottu poliittinen tarkoituksenmukaisuus, ja joskus ne yksinkertaisesti jätetään huomiotta.

Näkemyksemme mukaan siitä on nyky-Euroopassa lukuisia esimerkkejä. Niitä ovat sotilasoperaatio Balkanilla, Kosovon tunnustaminen, Kaukasian kriisi – hyökkäys Etelä-Ossetiaan viime vuonna, ja Euroopan tavanomaisista asevoimista tehdyn sopimuksen kriisi. Näitä esimerkkejä voi jatkaa. Ne osoittavat, miten kaukana me sittenkin vielä olemme täydellisyydestä, kun on kyse Euroopan turvallisuudesta. Meidän pitääkin paneutua vakavasti Euroopan turvallisuusarkkitehtuuriin.

Siksi ajattelen, että sellaisia ratkaisuja voidaan kehittää Venäjän federaation, Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisen monipuolisen yhteistyön pohjalta. Ja sellaiset ratkaisut mahdollistaa vain luottamuksen lujittuminen Euroopassa.

Tältä pohjalta syntyikin ajatus suuresta eurooppalaisesta turvallisuussopimuksesta, josta ei meidän näkemyksemme mukaan pidä tulla vain julistusten valikoima, vaan juridisesti sitova asiakirja, joka perustuu kumppanien tasa-arvoon ja kunnioitukseen. Sen on lähdettävä mitä moninaisimmista kansainvälisen oikeuden periaatteista, mutta ehkä tärkein niistä on se, että turvallisuuden osittamista ei voi sallia, että tunnustetaan turvallisuuden jakamattomuus Euroopassa. Sillä kuuluimmepa mihin tahansa liittoihin ja mihin tahansa sopimuksiin, se ei viime kädessä suojaa meitä mitä moninaisimmilta ongelmilta. Siihen tarvitaan uutta, kansainvälistä kenttää.

Venäjä kutsuukin tässä yhteiseen työhön kaikki Euroopassa toimivat valtiot ja järjestöt tavoitteena sopiminen selvistä, ajanmukaisista ja, mikä tärkeintä, tehokkaista pelisäännöistä. Missä muodossa sen voisi tehdä? Olen jo aikaisemmin puhunut tästä, ja sanon sen vielä kerran tässä arvokkaassa salissa. Siihen eivät täysin sovi Nato eikä Euroopan unioni, sillä on maita, jotka eivät ole niissä mukana. IVY tai sen turvallisuusjärjestö CSTO – näidenkin järjestöjen ulkopuolelle jää koko joukko muita valtioita. Huippukokouksen voisi pitää Etyjin puitteissa, ja osa kumppaneistamme Euroopassa kannattaa tätä ajatusta. Mekin olemme valmiit siihen. Mutta Etyjin liittyy nähdäksemme tietenkin myös ongelma. Nimittäin se, että Etyj on viime aikoina sittenkin keskittynyt ratkaisemaan yksityisempiä, turvallisuuden kannalta joskus marginaalisiakin kysymyksiä, eikä se riitä. Siksi tarvitaankin toista kenttää, jolla voitaisiin käydä tuloksellista keskustelua aivan kaikkien asianosaisten välillä.

Mielestäni sellaiset neuvottelut Euroopan turvallisuussopimuksesta voisi aloittaa korkeimman tason, huipputason foorumi, johon osallistuisivat kaikki euroatlanttiset valtiot ja kaikki kansainväliset järjestöt, mukaan luettuina tietenkin Euroopan unioni, Nato, Etyj, CSTO, IVY ja alueelliset järjestöt, sekä luonnollisesti kaikki noihin järjestöihin kuuluvat maat. Siinä voitaisiin myös määritellä optimaalisin neuvotteluprosessin kenttä ja sopia asialistasta.

Lähden tässä tietysti käytännön asioista. Sellaista tapaamista ei voi järjestää sormia näpäyttämällä, sitä pitää valmistella, ja odotukset sitä kohtaan ovat sangen suuret, kuten on toisaalta suurta myös epäluulo tätä ideaa kohtaan. Olen joutunut monesti vastaamaan eri kumppanien kysymyksiin: mihin sitä tarvitaan, ja eivätkö nykyiset mahdollisuudet riitä meille? Mutta se, mitä olen nyt esittänyt, todistaa nähdäkseni hyvin havainnollisesti, että nykyiset järjestöt, nykyiset kentät eivät selviä näistä tehtävistä, ja paras, tai oikeammin sanottuna pahin todiste siitä ovat erilaiset alueelliset kriisit.

Tulevaa sopimusta [Euroopan turvallisuudesta], jos pystyisimme sopimaan siitä, tulee tarkastella jonkinlaisena ”Helsinki plus -sopimuksena”, se siis vahvistaa ja kehittää aiemmin sovittuja periaatteita, luo tehokkaita välineitä Helsingin prosessin soveltamiseen, mutta 2000-luvulla tietenkin jo ottaen huomioon ideologisen vastakkainasettelun väistymisen ja uusien kansainvälisen oikeuden subjektien ilmaantumisen.

Mielestämme on tärkeää kirjata sopimukseen myös yhtenäiset mekanismit selkkausten estämiseksi ja ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin ja siirtyä uuteen vaiheeseen yhteistyössä turvallisuusuhkia vastaan – yhteistyössä, joka, kuten ennen oli tapana aivan oikein sanoa, kattaisi koko alueen Vancouverista Vladivostokiin.

Tulevaan sopimukseen on nähdäkseni tarkoituksenmukaista sisällyttää myös asevalvontajärjestelmien kehittämisen perusperiaatteet sekä toimet, jotka lujittavat luottamusta, pidättyvyyttä ja järkevää riittävyyttä sotilaallisessa rakennustyössä. Venäjä on jo antanut merkittävän panoksen asevalvontaan, ja olemme valmiit siihen jatkossakin. Olemme aloittaneet asevoimiemme perusteellisen modernisoinnin, jonka tavoitteena on tehdä niistä kompaktimmat, liikkuvammat, nykyhetken vaatimuksia paremmin vastaavat. Me viemme tämän tietenkin loppuun asti.

Mitä tulee Itämeren alueeseen, olemme tehneet sangen merkittäviä päätöksiä joukkojen supistamisesta Kaliningradin alueella. Olemme jo vetäneet sangen huomattavan määrän raskasta aseistusta Kaliningradista. Kaliningradissa oleva ryhmittymä on siten supistunut murto-osaan. Tämä onkin esimerkki sellaisesta täysin avoimesta ja käytännöllisestä suhtautumisesta turvallisuuteen. Toivomme myös Nato-kumppaniemme osoittavan näissä asioissa pidättyvyyttä ja järkevyyttä. Olisimme tässä suhteessa tyytyväisiä myös liiton päätökseen luopua enemmistä suunnitelmista luoda Baltian maihin vahvistuspotentiaalia. Sotilaallisen rakennustyön Euroopassa on kokonaisuutena vastattava poliittisten uhkien laajuutta, siis niitä reaalisia sotilaallisia uhkia, joita me tällä hetkellä pidämme todellisina ja ajankohtaisina. Mielestäni myös tämä nyt puheena oleva sopimus voisi luoda turvallisuuden uuden yhteistoimintajärjestelmän euroatlanttisella alueella.

Työ sopimuksen aikaansaamiseksi voi nostaa esiin toisenkin hyvin tärkeän tehtävän – etenemisen kohti ydinaseetonta maailmaa. Erityinen vastuu tässä lankeaa tietenkin ”ydinviisikolle” ja tietenkin ennen muuta Venäjän federaatiolle ja Yhdysvalloille.

Tapasin äskettäin ensimmäisen kerran Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman. Sovimme aloittavamme uuden sarjan konsultaatioita, neuvotteluja täysimittaisen sopimuksen laatimiseksi Start-sopimuksen tilalle, jonka voimassaolo tunnetusti päättyy joulukuussa. On hyvin tärkeää kirjata ymmärretyksi se, että strategisten hyökkäyspotentiaalien supistaminen on ensinnäkin meille välttämätöntä, ja me pystymme tekemään sen, jos tietenkin pääsemme sopimukseen, vieläpä laajemmassa mitassa kuin Moskovan vuoden 2002 sopimuksessa. Käsityksemme on, että tuossa sopimuksessa, jonka on määrä korvata Start-sopimus, on rajoitettava myös ydinräjähteiden kuljetusvälineitä eikä vain itse taistelukärkien varsinaista määrää, ottaen huomioon sekä mannertenväliset ballistiset ohjukset että sukellusveneiden ballistiset ohjukset ja raskaat pommituskoneet, jotka kuljettavat ydinaseita.

Pidämme mahdollisena sulkea pois itse sen todennäköisyyden, sen mahdollisuuden, että strategisia hyökkäysaseita sijoitetaan kansallisen alueen ulkopuolelle. Tällöin on tietenkin turvallisuusasioiden oltava etualalla, ja meidän on pidettävä lähtökohtana kyseisiin neuvotteluihin osallistuvien tasavertaista turvallisuutta.

Ydinaseriisuntaan kohdistuu nyt sangen merkittäviä odotuksia. Olemme kiinnittäneet huomiota myös siihen, mitä Yhdysvaltain presidentti sanoi Prahassa siitä, että tähän pääseminen edellyttää useiden ehtojen täyttymistä. En rupea toistamaan noita ehtoja USA:n presidentin perässä, mutta ne on nimetty oikein. Haluaisin kuitenkin omasta puolestani nimetä vielä muutaman ehdon, joiden täyttyessä sellainen sopimus on saavutettavissa ja joiden täyttyessä on saavutettavissa uusi turvallisuuden laatu.

Ensimmäinen. Meidän on estettävä aseiden sijoittaminen avaruuteen. Niin paljon kuin siitä onkin puhuttu, se on hyvin tärkeä ja vaikea aihe.

Toinen. Ei voida sallia, että ydinaseiden supistaminen korvataan lisäämällä tavanomaisilla aseilla varustettuja strategisia järjestelmiä. Siinä on kyseessä epäekvivalentti vaihto.

Ja kolmas. On tehtävä mahdottomaksi niin sanottujen palautettavissa olevien ydinpotentiaalien luominen.

Vielä yksi turvallisuusnäkökohta on hyökkäys- ja puolustusaseiden keskinäinen yhteys. Ei asiantuntijapiireissä sattumalta puhuta ohjuspuolustussopimuksen elvyttämisen puolesta. En peittele asiaa, Venäjä on ilmoittanut kantansa monta kertaa: meitä huolestuttaa suuresti mahdollisuus ohjuspuolustusjärjestelmien yksipuolisesta laajentamisesta, joka rikkoo nykyisen vastapainojen järjestelmän tällä alalla ja vaikeuttaa hyvin ratkaisevasti ydinaseriisunnan näkymiä.

Valitettavasti emme löytäneet Yhdysvaltain entisen hallinnon kanssa yhteistä kieltä tämän aiheen suhteen, mutta Lontoossa sovimme Yhdysvaltain presidentin kanssa, että aiheen käsittelyä jatketaan. Ehdotuksemme laajasta kansainvälisestä yhteistoiminnasta todennäköisiä ohjusuhkia vastaan ovat edelleen voimassa, olemme toistuvasti esittäneet niitä, toistuvasti, mutta konkreettinen keskustelu on tietenkin vielä edessä.

Ilmeinen on sekin yksinkertainen totuus, että aidosti globaalia ohjuspuolustusta ei voi mukauttaa yhden valtion tai edes valtioryhmän etuihin, sen ominaisuuksia ei voi määrätä yksipuolisesti, mitä olemme valitettavasti joutuneet näkemään tehtäessä tiettyjä päätöksiä torjuntaohjusten sijoittamisesta Eurooppaan. Ja väittelyjen Euroopan ohjuspuolustuksen yhdistelmistä on käsityksemme mukaan epäilemättä tapahduttava niin, että niihin osallistuvat kaikki eurooppalaiset eikä vain jokin asiaa koskevia sitoumuksia antaneiden kerho. Tämä koskettaa meitä kaikkia. Ja ohjuspuolustuksen, jos sellainen tosiaan luodaan, täytyy olla globaali.

Hyvät ystävät!

Me ymmärrämme hyvin, miksi nimenomaan Helsingistä tuli tuolloin historian ensimmäisen yleiseurooppalaisen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen pitopaikka. Suomelle on aina ollut ominaista omanlainen tyyli hoitaa asioita kansainvälisellä kentällä. Eikä siihen ole kuulunut vain muiden kumppanien etujen huomioon ottaminen, vaan myös aktiivinen, kiinnostunut osallistuminen kansainvälisen turvallisuuden periaatteiden muodostamiseen. Tuo asenne tuottikin jo 70-luvulla maallenne hyvin suuren arvovallan, auttoi rakentamaan lyhyempää tietä kestävään rauhaan, sillä menestys tulee yleensä niille, jotka ponnistelevat, jotka pyrkivät yhteistyöhön, todelliseen, kiinnostuneeseen, rehelliseen yhteistyöhön. Tiedän, että Suomessa kaikki ymmärtävät näitä aiheita hyvin ja etenevät johdonmukaisesti kohti kestävämpää, oikeudenmukaisempaa ja demokraattisempaa maailmanjärjestystä. Historia ei anna monia mahdollisuuksia, mutta nekin mahdollisuudet, jotka ovat olemassa, täytyy käyttää hyväksi.

Kiitos.

KYSYMYS: Herra presidentti, Venäjä on tärkein WTO:hon vielä kuulumaton maa. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olisi tärkeää, että kaikki johtavat maat istuisivat neuvottelupöydän ääressä. Me Suomessa asetamme suuria toiveita siihen, että Venäjästä tulee mahdollisimman pian WTO:n jäsen. Mitä mieltä olette näiden suunnitelmien toteutumismahdollisuuksista ja EU:n ja Venäjän yhtenäisen talousalueen kehityksestä?

DMITRI MEDVEDEV: Kiitos.

Te tiedätte tietenkin, että me emme ole vain valmiit, mehän olemme omasta puolestamme ajat sitten tehneet päätöksen liittymisestä WTO:hon. Eikä se, että meitä pidetään toistaiseksi jossain saunanporstuassa, ole meidän ongelmamme. Me olemme valmiit täysimittaiseen jäsenyyteen Maailman kauppajärjestössä. Eikä meillä mielestäni ole nyt mitään erityisiä ongelmia, jotka vaikuttaisivat Venäjän osallistumiseen WTO:hon. Tarvitaan vain, että muut valtiot, joista Maailman kauppajärjestöön liittymisen prosessi viime kädessä riippuu, ryhtyisivät asianmukaisiin toimiin. Meillä ei suhtautumisessa WTO:hon liittymiseen ole muuttumassa mitään, me haluaisimme osallistua WTO:hon, osallistua täysimittaisilla, täysiarvoisilla ehdoilla, jotka eivät ole syrjiviä eivätkä alentavia, vaikka me käsitämme erinomaisesti, että se aiheuttaa myös tiettyjä ongelmia talouden kehitykselle. Olemme kuitenkin valmiit tietoisesti suostumaan niihin, jotta meillä olisi sellaiset täysimittaiset keskinäisesti edulliset suhteet kumppaniemme, muun muassa tietysti myös Suomen tasavallan kanssa. Tässä suhteessa ei mikään ole muuttumassa. Ja minä toivon, että tärkeimpien neuvottelukumppaniemme aktiivisemmat toimet ehkä johtavat tänä vuonna päättäväisempiin askeliin.

KYSYMYS: Herra presidentti, kysymykseni koskee viisumivapautta. Venäjän ja Suomen rajan ylittävien turistien määrä kasvaa. Samoin kasvaa tämän asian taloudellinen vaikutus, viisumimenettelystähän kärsivät sekä viisumia jonottavat ihmiset että maidemme talous. Viisumimenettelyn helpottaminen ja mahdollisuus tulla Pietariin 72 tunniksi on hyvin tärkeä teko, johon Venäjän federaatio on ryhtynyt. Olemme siihen tyytyväisiä. Viisumivapaudesta on tullut tärkeä keino vilkastuttaa taloussuhteita, erityisen tärkeää se olisi Itä-Suomen taloudelle. Se antaisi uuden sysäyksen matkailun kehitykselle. Herra presidentti, mihin Venäjä voi ryhtyä helpottaakseen viisumimenettelyä Suomen kanssa? Mitä voimme odottaa ja missä ajassa?

DMITRI MEDVEDEV: Olemme valmiit ryhtymään viisumimenettelyn suhteen kaikkeen, mitä vapaaseen maahantuloon tarvitaan. Tämä kysymys ei kuitenkaan koske niinkään meitä kuin yleistä linjaa suhteessa viisumisopimuksiin. Meille tämä kysymys on ehdottoman ajankohtainen, kuten teillekin. Ja kun me yleensäkin pyrimme viisumittomuuteen matkustamisessa EU-maihin, niin sitä enemmän haluaisimme, ettei sellaisia viisumirajoituksia liittyisi meidän ihmistemme matkoihin eikä Suomen kansalaisten matkoihin, vastavuoroisesti Venäjälle ja Suomen tasavaltaan. Siksi olemme tässä suhteessa sataprosenttisen avoimia, tämä ei ole kiinni meistä, me olemme valmiit toimimaan.

KYSYMYS: Herra presidentti, miten tärkeänä pidätte yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijavaihtoa Venäjän ja EU:n välillä? Mitä valtiot tulevat tekemään kannustaakseen tätä prosessia? Miten tällaista yhteistyötä voisi edistää taloudellisesti?

DMITRI MEDVEDEV: Tämä on tietysti hyvin tärkeä aihe. Sanon esimerkiksi, että siihen aikaan, kun minä olin opiskelija, vaihdossa menivät Suomeen vain onnekkaat, jotka olivat käyttäytyneet oikein ja saivat sellaisia kannustuksia. Minä en päässyt noiden onnekkaiden joukkoon, mitä pahoittelen.

Mutta nyt ovat ajat toiset. Meitä ei erota ideologia, meitä yhdistävät valtavat taloudelliset hankkeet, yhteinen historia, meitä yhdistää yksinkertaisesti keskinäinen sympatia. Siksi opiskelijoiden liikkuvuus, kuten muuten myös opettajien liikkuvuus, on hyvin tärkeää. On mielestäni oikein hyvä, että opiskelijat matkustavat kuuntelemaan luentoja Euroopan yliopistoihin, esimerkiksi Helsinkiin. Ei ole ollenkaan pahitteeksi, jos eurooppalaiset opiskelijat, EU-maiden opiskelijat tulevat Venäjän federaatioon joksikin aikaa opiskelemaan. Ehkä yhtä tärkeää on sekin, että opettajat voisivat tulla luennoimaan, voisivat matkustaa tavatakseen opiskelijoita muissa maissa.

Olen yleisesti ottaen suuri internetin ja uusien teknologioiden ihailija, mutta haluaisin sanoa, että internet ei korvaa tässä kontakteja, suoria, välittömiä kontakteja, sillä kun seisoo tällaisella kateederilla, ymmärtää, että tämä on jo suoraa, välitöntä kanssakäymistä, joka luo erityistä kemiaa ihmisten välisiin suhteisiin.

Mielestäni meidän täytyy yksinkertaisesti sijoittaa varoja, etsiä lisämahdollisuuksia tukea opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta. Sitä voidaan tehdä sekä valtion ohjelmien puitteissa, joita me hoidamme, että yliopistovaihtojen ja yksityisen liike-elämän sponsoroimien ohjelmien puitteissa. Haluaisimme sellaisten ohjelmien kehittyvän ja voimistuvan.

KYSYMYS: Herra presidentti, Venäjän energiavarat ovat yhä tärkeämmät EU:lle ja Euroopan valtioille. Energiatuotteiden toimituksilla Eurooppaan on vastaavasti hyvin suuri merkitys Venäjän budjettitulojen tuottajana. Näiden kauppayhteyksien vakautta ja kehitystä on tuettava. Tässä yhteydessä kiinnitetään jatkuvasti huomiota energiatariffien nousuun Venäjän sisäisillä markkinoilla, energiansäästön lisäämiseen sekä energiatehokkuuteen ja energiahukan vähentämiseen. Missä määrin Venäjän johto on nyt omaksunut nämä tehtävät, joilla läntisten analyytikkojen ja ekonomisten mielestä on Venäjälle niin suuri merkitys?

DMITRI MEDVEDEV: Kiitos. Haluaisin sanoa, että tässä tapauksessa läntiset analyytikot ja asiantuntijat ovat aivan oikeassa. Energiatehokkuuteen liittyvät asiat ovat Venäjälle nyt ensisijaisen tärkeitä. Sivumennen sanottuna yksi ensimmäisistä asetuksista, jotka allekirjoitin presidentin virassa, koskikin nimenomaan energiatehokkuutta.

Vaikka Venäjä on suuri energiavalta, vaikka meillä on valtavat öljy- ja kaasuesiintymät ja me harjoitamme sähköntuotantoa, täytyy tunnustaa, että hyvin monet Venäjällä käytössä olevat energiantuotannon menetelmät ovat vanhentuneita ja vaativat perusteellista parantamista. Tässä suhteessa odotamme paljon yhteistoiminnalta eurooppalaisten kumppaniemme, muun muassa Suomen kanssa, kun on kyse energiatehokkuudesta ja energiahukan vähentämisestä. Nämä tehtävät ovat tavattoman tärkeitä aina, ja talouskriisin vallitessa niiden tärkeyttä on ylipäänsä mahdotonta yliarvioida, sillä energiatehokkuuden suhteen hyvin monet tuotantolaitoksemme elävät valitettavasti kivikaudella. Meidän tarvitsee kehittää yhteistoimintaa tällä alalla, ja haluaisimme tehdä sitä kaikkien asiasta kiinnostuneiden osapuolten kanssa, toistan vielä kerran, muun muassa myös suomalaisten yrittäjien kanssa. Mielestämme tämä suunta on keskeinen.

Venäjän Federaation presidentin dmitri medvedevin valtiovierailusta suomeen

1. 20.-21. huhtikuuta 2009 Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev käy valtiovierailulla Suomessa. Kyseessä on Dmitri Medvedevin ensimmäinen vierailu Venäjän pohjoiseen naapurimaahan valtion päämiehenä. Vierailun ohjelmaan kuuluvat neuvottelut Suomen Tasavallan presidentin Tarja Halosen kanssa sekä Suomen eduskunnan johdon tapaaminen.

 2. Sen lisäksi on suunniteltu myös Helsingin yliopistossa pidettävä Venäjän presidentin puhe. Helsingin valinta puheen pitopaikaksi ei ole satunnainen. Juuri Suomen pääkaapunkia pidetään yleiseurooppalaisen prosessin ”kehtona”. Täällä allekirjoitettiin vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirja, jossa tulivat määritellyiksi valtioiden välisten suhteiden nykyiset periaatteet. Puheessaan Dmitri Medvedev aikoo esittää strategisen visionsa Venäjän ja Suomen hyvän naapuruuden kehittämisen keinoista tulevaisuuden varalle ja konseptuaaliset mietintönsä Euroopan turvallisuuden vahvistamisesta.

 3. Ottaen huomioon sen, että vierailu tapahtuu vuonna, jolloin on tullut kuluneeksi 200 vuotta Suomen liittymisestä Venäjän keisarikuntaan autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana, Venäjän ja Suomen presidentit käyvät yhdessä Porvoossa, missä Suomen maapäivät vannoivat uskollisuuden valan keisari Aleksanteri I:lle maaliskuussa 1809. Suomen oleminen osana Venäjän keisarikuntaa loi suotuisat edellytykset suomalaisen kansakunnan syntymiselle ja Suomen nykyisen valtiollisen olemuksen kehittymiselle.

 Suomen autonomian 200-vuotisjuhlaa vietetään laajasti molemmissa maissa. 29. maaliskuuta Suomen presidentti Tarja Halonen osallistui ”Suomi Pietarissa 200 vuotta” -ohjelman avajaisiin. Helsingissä järjestettiin 14.-15. huhtikuuta Pietarin päivät ja 20. huhtikuuta avataan yhteinen historia- ja arkistonäyttely, jonka teemana on Venäjän keisarikunta ja Suomen suuriruhtinaskunnan kehitys.

 4. Dmitri Medvedev ja Tarja Halonen ylläpitävät säännöllisiä yhteyksiä. He ovat tavanneet 28. kesäkuuta 2008 V. Kansainvälisen suomalais-ugrilaisten kansojen kongressin ”puitteissa” ja keskustelleet useita kertoja puhelimessa.

 5. Venäjän ja Suomen väliset suhteet ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa. Niiden kehityksen perustana on 90 sopimusta käsittävä mittava oikeudellinen perusta, jonka avulla valtioiden välisten suhteiden kaikki mahdolliset alat on saatettu molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön ja hyvän naapuruuden uomaan.

 6. On luontevaa, että kansainvälisen finanssikriisin oloissa huomion keskipisteenä ovat kaupallis-taloudellisen yhteistyön kysymykset. Venäjän ja Suomen välinen kauppavaihto oli vuonna 2008 Venäjän tullipalvelun tilastojen mukaan ennätykselliset 22,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria (kasvua 42,1 prosenttia vuotta aiemmasta), mm. vienti – 15,8 miljardia dollaria (+46,9%) ja tuonti 6,6 miljardia dollaria (+ 32%).

 Tammikuussa 2009 kauppavaihto supistui 38,2 prosenttia, mm. vienti – 35,6 prosenttia ja tuonti 45,9 prosenttia vuoden 2008 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

 Siinä yhteydessä tärkeintä on sopeuttaa maittemme välinen käytännön yhteistyö muuttuvien taloussuhdanteiden oloihin ja turvata suunniteltujen yhteistyöhankkeiden toteutus. Niitä tehtäviä palvelee Venäjän ja Suomen hallitusten välinen talouskomissio, jonka säännönmukainen istunto pidettiin 20. maaliskuuta 2009 Moskovassa.

 7. Energia-alan yhteistyö on kauan sitten muodostunut kahdenvälisten suhteiden yhdeksi perustekijäksi. Venäjä on Suomelle luotettava energian toimittaja. Se täyttää sataprosenttisesti Suomen maakaasun tarpeen sekä toimittaa lähes 70 prosenttia Suomen käyttämästä raa´sta öljystä, kolmanneksen kivihiilestä ja 10 prosenttia sähköenergiasta.

 Neuvottelujen aikana on tarkoitus käsitellä Euroopan energiaturvallisuuden takaamiseen tähtäävän Nord Stream -kaasuputken rakennushankkeen etenemistä.

 Venäläisiä yhtiöitä kiinnostaisi osallistuminen Suomen ydinenergiatalouden kehittämiseen ottaen huomioon sen, että Suomen hallitus tekee lähivuosina päätöksen uuden ydinenergiayksikön rakentamisesta. Maittemme välillä on jo  kokemusta menestyksellisestä yhteistyöstä Loviisan ydinvoimalan rakentamisessa.

 8. Venäjän ja Suomen välisen kaupallis-taloudellisen yhteistyön yhtenä kantavista pilareista on investointiyhteistyö. Suomi on 8. sijalla Venäjälle tehtyjen suorien investointien kumulatiivisen arvon osalta. Sen lisäksi vuonna 2008 suomalainen konserni Fortum on investoinut Venäjän energiatalouteen yli 2,5 miljardia euroa ostamalla TGK-10 -yhtiön sekä laatinut Venäjän energiatalouden kehittämisen suunnitelman, joka edellyttää myös yli 2,5 miljardin euron sijoituksia.

 9. Hyviä tulevaisuuden näkymiä on yhteistoiminnan kehittämisellä niillä aloilla, joilla Venäjällä ja Suomella on kilpailuetua, - avaruuden tutkimuksessa, energia-alan koneiden ja laitteiden valmistuksessa, laivanrakennusalalla, uusissa materiaaleissa, optoelektroniikassa sekä arktisten teknologioiden puolella.

 10. Myös korkeat teknologiat, mm. nanoteknologiat ovat merkittävä yhteistyöala. Joulukuussa 2008 venäläinen pääomasijoitustyhtiö Rusnano ja Suomen työ- ja elinkeinoministeriö allekirjoittivat yhteistyösopimuksen maiden välisen nanoteknologia-alan yhteistyön edistämisestä. Venäjää kiinnostaa Suomen kokemus kansallisen innovaatiojärjestelmän luomisessa, tiedepuistojen järjestämisessä, innovaatioden tukemisessa valtion taholta sekä tieteellisen tutkimuksen venture-rahoitusjärjestelmän luomisessa.

 11. Kahdenvälisen asialistan ajankohtaisena aiheena on Venäjän ja Suomen välisen valtiorajan tehokkaan toiminnan turvaaminen (rajalla käsitellään 30 prosenttia Euroopan unionista Venäjälle suuntautuvasta tavaravirrasta), sen infrastruktuurin kehittäminen sekä tulli- ja rajavalvonnan tehostaminen. Venäjän ja Suomen presidenttien aloitteesta hallitusten välisen talouskomission puitteissa muodostettiin vuonna 2008 erityinen työryhmä ratkomaan rajajonoihin liittyviä ongelmia. Kyseistä aihepiiriä on tarkoitus käsitellä kokonaisvaltaisesti Venäjän ja Suomen välisessä liikenne- ja logistiikkafoorumissa 23. huhtikuuta 2009 Moskovassa.

 On ryhdytty toimenpiteisiin rautateitse tapahtuvien sekä suoraan Venäjän satamiin suuntautuvien tavarakuljetusten taloudellisen kannattavuuden parantamiseksi. On jatkettu työtä tulli- ja rajavalvontainfrastruktuurin kehittämiseksi Primorskin (Koiviston), Ust-Lugan (Uuraan) ja Pietarin satamissa. Rajanylityspaikoilla tapahtuvaa kuormien tullikäsittelyä on sujuvoitettu ottamalla käyttöön kuluvan vuoden alussa tullitietojen sähköinen esivälitysmenettely, joka lyhentää jokaisen kuorma-auton tullikäsittelyyn menevää aikaa 15 minuutilla.

 12. Neuvotteluissa on myös tarkoitus vaihtaa mielipiteitä Pietarin ja Helsingin välisen nopean junayhteyden rakennushankkeen etenemisestä. Suunnitelmien mukaan matkan kesto olisi 3,5 tuntia. Sen eteen on ostettu asianmukaista junakalustoa, tehty tarvittavia töitä radan aluesrakenteen parantamiseksi sekä muutettu lainsäädäntöä siten, että se mahdollistaisi raja- ja tullimuodollisuuksien hoitamisen liikkuvassa junassa. Ensimmäisen nopean matkustajajunan odotetaan liikkuvan Pietarin ja Helsingin välillä jo vuoden 2010 lopussa.

 13. Venäjän presidentin vierailun aikana on odotettavissa seikkaperäinen keskustelu metsäalalla tehtävän yhteistyön näkymistä ottaen huomioon sen, että useat suomalaiset sellu- ja paperitehtaat käyttävät Venäjältä toimitettavaa raaka-ainetta. Siihen liittyen Suomessa otettiin tervetulleena vastaan Venäjän hallituksen päätös säilyttää Venäjän raakapuun vientitullit entisellä tasolla kuluvan vuoden loppuun saakka.

 Se ei kuitenkaan tarkoita luopumista suunnitelmista, joiden tavoitteena on kehittää puutavaran syvää jalostusta välittömästi Venäjän alueella. Siinä yhteydessä toiveet kohdistuvat mittavien investointihankkeiden toteutukseen Venäjällä yhteistyössä suomalaisten yhtiöiden kanssa. Sellaisia suunnitelmia on jo olemassa. Metsäalan yhteistyön koko kirjosta on tarkoitus keskustella tälle vuodelle suunnitellun Venäjän ja Suomen välisen metsähuippukokouksen aikana.

 14. Ainutlaatuista kokemusta on karttunut Venäjän ja Suomen välisessä lähialueyhteistyössä, jonka kehitys tapahtuu nykyään monessa eri formaatissa. On voimassa vuonna 1992 solmittu hallitusten välinen sopimus lähialueyhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella. Suunnitelmissa on myös toteuttaa lähialueyhteistyön ohjelmia Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin puitteissa yhdessä Suomen alueiden kanssa. Näistä ohjelmista mainittakoon ”Kolarctic” (jossa ovat mukana Murmanskin ja Arkangelin alue sekä Nenetsien autonominen piirikunta), ”Karelia” (Karjalan tasavalta) sekä Koillis-Suomi (Pietari ja Leningradin alue).

 Luoteis-Venäjän ohella myös muut Venäjän alueet ovat aktiivisesti kehittäneet suhteita Suomeen. Esimerkiksi Sverdlovskin alueen kauppavaihto Suomen kanssa oli vuoden 2008 lopussa 143 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Syyskuussa 2008 avattiin suora lentoyhteys Jekaterinburgin ja Helsingin välille.

 15. Erittäin tuloksekasta on ollut Venäjän ja Suomen yhteistyö ympäristönsuojelun alalla, josta kuvaavana esimerkkinä on Pietarin Lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Lounaisella jätevedenpuhdistamolla, jonka avajaisiin Venäjän ja Suomen presidentit osallistuivat 22. syyskuuta 2005, on mahdollista käsitellä yli puolet Pietarin jätevesistä.

 Venäjän ja Suomen välisenä hankkeena rakennetaan parhaillaan pääkokoojaviemäriä kaupungin pohjoisosaan. Kun vuonna 2010 se on otettu käyttöön täydellä teholla, 98 prosenttia Pietarin jätevesistä puhdistetaan.

 Maamme tekevät tiivistä yhteistyötä myös monenvälisesti, mm. Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissiossa (HELCOM), jossa puhetta johtaa tällä hetkellä Venäjä.

 16. Presidenttien on tarkoitus myös vaihtaa mielipiteitä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Useihin niistä kysymyksistä Venäjällä ja Suomella on samanlaiset kannat.

Venäjän suomen suurlähetystö avaa osanottokirjan patriarkka aleksi II:n kuoleman johdosta

7. joulukuuta 2008

Venäjän Suomen suurlähetystö ilmoittaa syvästi surren Venäjän Ortodoksisen Kirkon Esimiehen Hänen Pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän Patriarkan Aleksi II:n kuolemasta.

Patriarkka Aleksi II:n kuoleman vuoksi osanottokirja on auki Venäjän Suomen suurlähetystössä osoitteessa Tehtaankatu 1 B, Helsinki maanantaina 8. joulukuuta kello 14:00-17:00 ja tiistaina 9. joulukuuta kello 10:00-16:00.   

Venäjän ulkoasiainministerin sergei lavrovin vastaukset helsingin sanomien kysymyksiin

Julkaistu: 9.11.2008 01:03

helsingin sanomat

Lavrovin vastaukset HS:n kysymyksiin kokonaisuudessaan

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin vastaukset Helsingin Sanomien kysymyksiin kokonaisuudessaan.

1. Kysymys: Miten "viiden päivän sota" vaikuttaa Venäjän ja EU:n suhteisiin pitkällä aikavälillä? Mitä voitte sanoa Suomen aktiivisesta toiminnasta Etyjin puheenjohtajana konfliktin ratkaisemiseksi?

Vastaus: Etelä-Ossetian tapahtumien jälkeen EU on jossain määrin vähentänyt yhteistyötämme: neuvottelut uudesta perussopimuksesta on jäädytetty, samoin uusien yhteistyömuotojen valmistelu. Eräät EU:n jäsenmaat haluavat Venäjän ja EU:n suhteet kaikkiaan Kaukasian kriisin panttivangiksi, mikä herättää meissä luonnollisesti tiettyä levottomuutta. Me emme tee siitä kuitenkaan mitään tragediaa.

Me arvostamme EU:n pyrkimyksiä auttaa poliittisen ratkaisun löytämiseksi sekä kestävän rauhan, turvallisuuden ja vakauden saavuttamiseksi Etelä-Kaukasiaan. Presidentti Dmitri Medvedevin ja Nicolas Sarkozyn sopimuksen mukaan EU takaa sen, että Georgia ei turvaudu voimatoimiin. Se on havainnollinen esimerkki siitä, että eurooppalaisilla ratkaisuilla voidaan saavuttaa tuloksia. Me haluamme syventää yhteistyötämme EU:n kanssa turvallisuuden alueella. Olen varma, että sillä on edessään hyvä tulevaisuus.

Kaikesta päätellen intohimot ovat hieman laantuneet. Me olemme saaneet viestejä, että EU on valmis jatkamaan yhteistyötä ja hoitamaan asioita "kuten tavallisesti". Me voimme vain tervehtiä ilolla tällaista kehitystä ja ilmoitamme omasta halustamme kääntää uusi lehti ja lisätä yhteistyötä. Joitakin askeleita on jo otettu, esimerkiksi allekirjoitettu sopimus Venäjän osallistumisesta EU:n sotilaalliseen operaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa.

Me näemme EU:n strategisena partnerina ja haluamme sen kanssa kestävät, pitkäaikaiset ja kiinteät suhteet. Mielestämme tulevaisuus näyttää hyvältä. Meidän puolestamme ei ole mitään esteitä sille, että suhteemme kehittyvät kaikilla alueilla. Toivottavasti EU:n tuleva huippukokous Nizzassa antaa uuden piristysruiskeen suhteidemme kehitykselle. Olen varma, että se on meidän molempien etu.

Suomi Etyjin puheenjohtajana yritti auttaa konfliktin ratkaisemisessa. Kollegani, Suomen ulkoministeri Alexander Stubb osallistui aktiivisesti "sukkuladiplomatiaan". Mutta Etyj itse osoittautui tehottomaksi välineeksi. Se ei pystynyt estämään Georgian barbaarimaista hyökkäystä Etelä-Ossetian asukkaita ja Venäjän rauhanturvaajia vastaan, eikä edes arvioimaan tilannetta oikein. Me kaikki, mukaan lukien puheenjohtajisto, jouduimme tässä tapauksessa Etyjin kriisin ja järjestön kansainvälisen merkityksen marginalisoitumisen "panttivangeiksi". Tämä johtui siitä, että jäsenmailla oli erilaiset näkemykset Etyjin roolista ja tarkoituksesta, sekä instituution rakenteellisesta keskeneräisyydestä, yhtenäisten selkeiden toimintaohjeiden puuttumisesta ja organisaation "hauraudesta".

2. Millaisena näette kansainvälisten, EU:n ja Etyjin tarkkailijoiden toiminnan tulevaisuuden Georgiassa, Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa?

Vastaus: Kansainvälisten tarkkailijoiden toiminnan tehokkuus riippuu yleensä niiden sijoituspaikan tilanteesta ja siitä, miten täsmällisesti ne täyttävät tehtävänsä. Jos niiden läsnäolo perustuu kansainväliseen mandaattiin, ja tarkkailun kohteena oleva maa hyväksyy sen, toiminnan onnistumisessa ei pitäisi olla ongelmia.

YK-tarkkailijoiden toiminta Kaukasiassa on hyvä esimerkki. Kun konfliktin osapuolten välit kiristyivät 1990-luvun alussa ja kesällä 2006 sen jälkeen, kun Georgian joukot valloittivat vastoin voimassa olevia sopimuksia osan Kodorin solasta, YK-tarkkailijat erottivat osapuolet toisistaan ja valvoivat, että voimassa olevia sopimuksia ja tulitaukoa noudatettiin. Jotta heidän toimintansa olisi tehokasta vastakin, heidän toimenkuvaansa alueella on muutettava ja saatettava se vastaamaan uusia kansainvälisoikeudellisia tosiasioita.

EU:n ja Etyjin tarkkailijoiden tulevaisuus riippuu ennen kaikkea lähettäjäorganisaatioista ja siitä, onko niillä poliittista tahtoa tunnustaa uusi tilanne.

Venäjän ja Ranskan presidenttien allekirjoittamassa sopimuksessa määritellään täsmällisesti EU:n vastuu Etelä-Ossetian ja Abhasian lähialueiden turvallisuudesta. Siinä ei kuitenkaan puhuta mitään EU-tarkkailijoiden läsnäolosta Etelä-Ossetian alueella. EU takaa sen, että Georgia ei turvaudu voimatoimiin, ja vuoden mittaiseksi suunnitellun EU:n tarkkailuoperaation aloittaminen Georgiassa oli ensimmäisen askel sen toteuttamiseksi. On tärkeää toteuttaa operaatio käytännössä näiden poliittisten tehtävien mukaisesti ja auttaa Georgiaa täyttämään ne. Näin ollen on valvottava myös sitä, että georgialaiset joukot pysyvät vakituisilla asemapaikoillaan. Lisäksi on valvottava tiukemmin Etelä-Ossetian ja Abhasian ympärillä olevia turvallisuusvyöhykkeitä, joille meidän tietojemme mukaan keskitetään Georgian erikoisjoukkoja, armeijan yksiköitä ja poliiseja. Tilanne on niin jännittynyt, että sen kärjistymistä ei tule sallia.

EU-tarkkailijoiden on pysyttävä konfliktialueella siihen saakka, kunnes Georgian johto ymmärtää sen, että Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa pitää solmia normaalit kansainväliset suhteet ja sellaisista suhteista tulee jokapäiväinen normi.

Toivomme, että Kaukasian turvallisuutta ja vakautta koskevissa kansainvälisissä neuvotteluissa Genevessä pystytään sopimaan mekanismista, joka takaa uusien valtioiden kestävän turvallisuuden.

Mitä tulee Etyjin tarkkailijoihin, niin niillä, kuten EU:nkin tarkkailijoilla, on tärkeä merkitys siinä, että ne estävät Georgian uudet aggressiiviset pyrkimykset. Tietääkseni Etyj ei ole vielä päättänyt tarkkailijoidensa tulevasta toiminnasta. Vuoden loppuun asti voimassa oleva Etyjin mandaatti Georgiassa ei vastaa enää nykyisiä olosuhteita. Sen mukaan yhteisjoukot valvovat rauhaa Georgian ja Etelä-Ossetian konfliktialueella, mutta niitä ei ole enää, koska Tbilisin johtajat rikkoivat sitä koskevan sopimuksen. Siksi mandaatti on määriteltävä uudelleen. Me olemme valmiit jatkamaan Etyjin kanssa neuvotteluja uusien sotilastarkkailijoiden tulosta Etelä-Ossetian ympärillä oleville alueille – niistä on sovittu juuri tässä muodossa niin Etyjissä kuin Dmitri Medvedevin ja Nicolas Sarkozyn välisessä sopimuksessakin. Etyjin ja Etelä-Ossetian suhteista on sovittava niiden välisissä suorissa neuvotteluissa, joiden aloittamista me pyrimme auttamaan.

3. Kysymys: Mitä arvelette, onko ETYJ:n toiminnasta käytännön hyötyä?

Vastaus: Etyjin toiminnasta on tiettyä käytännön hyötyä. Esimerkkinä siitä on Etyjin toiminta valtioiden, liike-elämän ja kansalaisyhteiskunnan välisen yhteistyön lisäämiseksi taistelussa terrorismia vastaan sekä kansainvälisen yhteistyön lisääminen huumeiden vastaisessa taistelussa. Me tuemme kaikin tavoin myös Etyjin toimia voimien yhdistämiseksi oikeiden vastausten löytämiseksi globaaleihin haasteisiin ja uhkiin.

Nämä esimerkit ovat kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Venäjän lisäksi myös monissa muissa maissa kysytään, mikä on Etyjin todellinen "lisäarvo" muihin kansainvälisiin järjestöihin verrattuna. Minä puhuin jo tämän tärkeimmistä syistä. Valitettavasti meidän ehdotuksemme Etyjin uudistamisesta ja Euroopan turvallisuuden avainkysymysten liittämisestä sen päiväjärjestykseen ovat törmänneet vastustukseen. Yhdysvallat käytännöllisesti katsoen yksin jarruttaa Etyjin sääntöjen hyväksymistä ja yrittää estää hyödyllisen aloitteen siitä, että ensi vuonna järjestettäisiin Etyjin konferenssi huumeiden vastaisesta taistelusta. On vaikea ymmärtää tällaisen toiminnan logiikkaa.

Joulukuun alussa Helsingissä järjestettävä Etyjin ulkoministerikokous antaa meille kaikille mahdollisuuden ymmärtää, millaiset tendenssit ovat järjestössä vahvoilla, rakentavat vai hajottavat. Sen näkee siitä, miten valmis Etyj on käsittelemään presidentti Medvedin aloitetta Euroopan turvallisuussopimuksesta.

4. kysymys: Suomi suhtautuu mielenkiinnolla uuteen turvallisuusarkkitehtuuriin, josta presidentti Medvedev on puhunut jo useasti. Mitkä ovat sen periaatteet? Miten Suomi voi osallistua sen luomiseen?

Vastaus: Kansainvälinen yhteisö seurasi pitkään passiivisena globaalin hallintojärjestelmän horjuttamista. Nyt siinä on jo vakavia häiriöitä niin politiikan kuin talouselämänkin puolella. Olemassa oleva Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri on joutunut saman taudin kouriin. Sen toimimattomuus kävi selvästi ilmi Kaukasian kriisin aikana, kun Mihail Saakašvilin sotilaallista seikkailua ei pystytty estämään vaan jopa päinvastoin tapahtumien kulkuun vaikutettiin rohkaisemalla Georgian johtoa poliittisesti ja toimittamalla aseita Georgiaan.

Globaalissa politiikassa on nyt aivan uusi tilanne. Entistä selvemmin ymmärretään se, että blokkeihin linnoittautuminen estää realistiset päätökset ja lisää konfliktien mahdollisuutta.

Blokkiajattelun haitallisuus näkyy myös Venäjän ja Naton suhteissa. Venäjä otti kuusi vuotta sitten strategisen askeleen kohti Natoa allekirjoittamalla Rooman sopimuksen. Sen avulla luotiin pohja yhteistyösuhteille ja perustettiin Venäjä-Nato -neuvosto. Se ei kuitenkaan koskaan toiminut suunnitellulla tavalla. Kun käsiteltiin mitä tahansa tärkeää kysymystä, partnerimme järjestäytyivät totuttuun, blokkiajattelusta johtuvan sisäisen kurin synnyttämään "taistelujärjestykseen". Tilanne johti siihen, että Naton Bukarestin huippukokouksessa emme pystyneet edes hyväksymään yhteistä julkilausumaa, joka olisi vahvistanut sen periaatteen, että kukaan ei saa taata omaa turvallisuuttaan muiden turvallisuuden kustannuksella. Se tuo mieleen monia ajatuksia.

Jos meillä ei ole "tilkkutäkkimäisen" eurooppalaisen arkkitehtuurin vuoksi kollektiivisia toimia vakauden takaamiseksi, törmäämme vastakin kriiseihin ja jopa uhkaan, että syntyy vakavia konflikteja, joilla on globaalit seuraukset.

Presidentti Medvedin ehdottaman uuden, juridisesti sitovan Euroopan turvallisuussopimuksen pohjalla on ehdotus laadullisesti uuden kaiken kattavan turvallisuusjärjestelmän luomisesta. Sen tulee olla tasapuolinen kaikille valtioille, eikä se saa jättää ketään ulkopuolelle. Sen tärkeimpänä periaatteena on monikeskuksisuus, kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen ja YK:n keskeinen rooli. Sellainen järjestelmä voisi yhdistää koko euroatlanttisen maailman yhteisten "pelisääntöjen" pohjalta ja ratkaista turvallisuusongelmat moniksi vuosiksi eteenpäin.

Esitellessään Evianissa venäläisten näkemyksen tulevan sopimuksen avainperiaatteista presidentti Medvedev kutsui kaikkia keskustelemaan niistä turvallisuusjärjestelmän puutteista, jotka koskevat jokaisen maan kansallisia intressejä.

Meiltä kysytään usein, onko meidän tarkoitus tämän aloitteen avulla horjuttaa Natoa ja luopua Helsingin päätösasiakirjaan kirjatusta turvallisuusjärjestelmän kaikenkattavasta luonteesta. Sanon heti, että ei missään tapauksessa. Näkisin mielelläni, että kaikki maat ja järjestöt, jotka toimivat euroatlanttisen alueen turvallisuuden puolesta, tulisivat mukaan laatimaan tätä sopimusta. Kyse ei ole myöskään Etyjin humanitäärisen toiminnan horjuttamisesta. Me olemme vain vakuuttuneet siitä, että sotilaallis-poliittiseen ulottuvuuteen on keräytynyt liian paljon räjähdysalttiita ongelmia, jotka vaativat herkeämätöntä huomiota.

Me ymmärrämme sen, että neuvotteluprosessista ei tule helppo, mutta meillä on riittävästi perusteita aloittaa vakava vuoropuhelu. Sopimuksen laatimista ei vain voi vaan se pitää tehdä ottaen huomioon kaikki ongelmalliset kysymykset: Naton laajeneminen itään, Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmän osien sijoittaminen Itä-Eurooppaan, Euroopan tavanomaisten aseiden rajoittamista koskeva kriisi, Kosovon kysymys, yritys luoda uusia rajalinjoja maanosaamme.

Meillä ei ole tarkoitus määritellä keinotekoisia aikarajoja Euroopan turvallisuusjärjestelmän restauroinnille, mutta emme aio myöskään pitkittää sitä. Me lähdemme siitä, että sopimusneuvottelut itsessään jo auttavat tervehdyttämään ongelmallisia tilanteita.

Mitä tulee Suomen mahdolliseen osallistumiseen uuden turvallisuusarkkitehtuurin luomiseen, niin vastaus on ilmeinen. Asiantuntijana toimiminen, rakentavat ehdotukset tulevan sopimuksen toimeenpanosta, apu kansainvälisen keskustelun aloittamiseksi ja käymiseksi Suomen kaltaisen, arvossa pidetyn eurooppalaisen puolueettoman maan taholta voisi olla tärkeää välttämättömän luovan työn menestykselliseen päätökseen saattamiseksi.

5. kysymys: Miten rahoituskriisi vaikuttaa voimatasapainoon nykymaailmassa?

Vastaus: Syvenevä kansainvälinen rahoituskriisi vahvistaa sen, että yhden talouden ja yhden valuutan hallitsemisen aika on loppumassa. On entistä selvemmin nähtävissä, että nykyinen globaali rahoitusturvallisuusjärjestelmä ei pysty vastaamaan nykyajan haasteisiin vaan vaatii perinpohjaista uudistamista. Maailmanyhteisön kaikkien jäsenten yhteisin ponnistuksin on luotava uusi, entistä oikeudenmukaisempi rahoitus- ja talousjärjestelmä, joka perustuu moninapaisuuteen, lakiin ja keskinäiseen intressien huomioon ottamiseen. Konkreettisesti sanottuna kyse on koko kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin muuttamisesta, olemassa olevien ja luotavien yhteisten päätösten valmistelumekanismien laillisuuden ja tehokkuuden parantamisesta sekä kollektiivisesta vastuusta. Tästä me olemme muuten puhuneet aikaisemminkin.

Riippumatta siitä, miten tämä rahoituskriisi päättyy, on selvää, että maailma on sen jälkeen toisenlainen. Millainen siitä tulee, se meidän kaikkien pitää päättää yhdessä monenvälisten järjestöjen ja mekanismien avulla, esimerkiksi Bretton Woods -järjestelmän, G8-ryhmän, muiden vastaavien järjestöjen ja foorumien mukaan lukien luonnollisesti YK ja sen alaiset organisaatiot. Toivomme, että 15. marraskuuta Washingtonissa kokoontuva huippukokous aloittaa globaalin rahoitusjärjestelmän uudistamisen. Meidän mielestämme sen pitää muuttua monimuotoiseksi ja perustua tiivistä yhteistyötä tekeviin alueellisiin rahoituskeskuksiin. Sen vakauttamisen kannalta olisi oltava alueellisia varavaluuttoja, jotka täydentävät dollaria kansainvälisessä maksuliikenteessä. Sen lisäksi on perustettava uusia rahoituskeskuksia, muun muassa Venäjälle.

6. kysymys: Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kannattaa viisumivapautta. Miten se on toteutettavissa, millä ehdoilla ja milloin se olisi mahdollinen?

Vastaus: Lyhyesti sanottuna, heti kun Euroopan unioni on siihen valmis. Me olemme valmiit luopumaan Venäjän ja EU:n kansalaisilta vaadittavista viisumeista vastavuoroisesti Venäjän johtajien moneen kertaan ilmoittaman aikataulun mukaan eli "vaikka huomenna". Ymmärrämme sen, että tämä kysymys kuuluu EU:n toimivallan piiriin, eikä sitä valitettavasti voi ratkaista kahdenkeskisesti esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä.

Siitä huolimatta on ilahduttavaa, että ajatus viisumivapaudesta saa tukea Suomessa, joka on arvostettu EU:n jäsenmaa. Se kertoo siitä, että ymmärretään entistä paremmin tämän askeleen hyödyttävän molempia. On tärkeää, että tällä hetkellä asiantuntijoiden tasolla tehtävä työ nousisi entistä käytännöllisemmälle tasolle ja antaisi mahdollisuuden päästä lähemmäksi lopullista päämäärää eli täysipainoisen viisumivapaan vyöhykkeen luomista Venäjän ja EU:n välille.

Suomennos: Liisa Viitanen

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on ilmaissut osanottonsa Tasavallan Presidentille Tarja Haloselle Suomen kohdanneen tragedian johdosta

23. syyskuuta 2008

Venäjän Presidentti Dmitri Medvedev on ilmaissut osanottonsa Tasavallan Presidentille Tarja Haloselle Suomen kohdanneen tragedian johdosta.

"Venäjällä on järkytyksellä ja vilpittömällä myötätunnolla otettu vastaan tieto Kauhajoen ammattioppilaitoksessa 23. syyskuuta tapahtuneesta tragediasta, - Venäjän Presidentin lähettämässä surunvalittelusähkeessä sanotaan. - Ilmaisen vilpittömät osanottoni kuolleiden omaisille ja läheisille, ja pyydän välittämään tuen sanat ja pikaisen paranemisen toivotukset kaikille loukkaantuneille".  

Venäjän Suomen-suurlähetystö kunnioitti Etelä-Ossetiaan kohdistetun
Georgian hyökkäyksen uhrien muistoa

17. syyskuuta 200808

16. syyskuuta, kun Etelä-Ossetiaan kohdistuneesta Georgian hyökkäyksestä oli tullut kuluneeksi 40 päivää, Venäjän Suomen-suurlähetystö kunnioitti Georgian hyökkäyksen uhrien muistoa venäläistä vainajien muistamisen perinnettä noudattaen.

Suurlähetystön eteen oli pantu esille muistokirjoitus, jossa julkaistut valokuvat kertoivat georgialaisten sotajoukkojen Tshinvaliin tekemän hyökkäyksen seurauksista. Suurlähetystön aidalle oli laskettu kukkia ja muistokynttilöitä.

Päivän mittaan suurlähetystöllä kävi kymmeniä venäläisiä ja Helsingin asukkaita. Iltaan mennessä kukkia ja kynttilöitä oli tullut suurlähetystön aidalle huomattavasti lisää.

Helsingissä sijaitsevassa Pyhän Nikolaoksen ortodoksisessa kirkossa pidettiin Etelä-Ossetiassa surmansa saaneille omistettu muistorukous.

Suurlähetystö kiittää kaikkia, jotka ovat kunnioittaneet menehtyneiden muistoa.

Venäjän Sberbankin tilinumerot
rahansiirtoja varten humanitaarisen avun antamiseksi Etelä-Ossetian pakolaisille

15. elokuuta 2008

Venäjällä on käynnissä lahjoitusten keruu humanitaarisen avun antamiseksi Etelä-Ossetian pakolaisille.

Sberbank Rossiin tilinumerot:

Venäjän Federaation valuutassa:

Saaja:

INN 1501003170

KPP 151501001

POHJOIS-OSSETIAN (ALANIAN) TASAVALLAN TYÖN JA SOSIAALIKEHITYKSEN MINISTERIÖ

Saajan pankki: SBERBANK ROSSIIN POHJOIS-KAUKASIAN PANKKI, Stavropol

BIK 040702660

Kirjeenvaihtajatili 30101810600000000660

Pankkitili 40410810860340000001

Saajan pankki SABRRUMMSPI

/SEVERO-KAVKAZSKY HEAD OFFICE/

STAVROPOL

SEVERO-OSETINSKOE BR.8632 VLADIKAVKAZ

SAAJA /BENEFICIARY/: ACCOUNT

40410840760341000002/USD/ 40410978360341000002 /EUR/ BENEFICIAR

MINISTERSTVO TRUDA I SOCIALNOGO RAZVITIYA RSO ALANIYA VLADIKAVKAZ

KIRJEENVAIHTAJAPANKIT YHDYSVALTAIN DOLLAREISSA TEHTÄVIÄ RAHANSIIRTOJA VARTEN:

SWIFT: IRVTUS3N THE BANK OF NEW YORK MELLON, NEW YORK, NY

BKTRUS33 DEUTSHE BANK TRUST COMPANY AMERICAS, NEW YORK, NY

CHASUS33 JPMORGAN CHASE BANK, NEW YORK, NY

KIRJEENVAIHTAJAPANKIT EUROISSA TEHTÄVIÄ RAHANSIIRTOJA VARTEN:

CHASDEFX J.P.MORGAN AG, FRANKFURT AM MAIN

DEUTDEFF DEUTSCHE BANK AG, FRANKFURT AM MAIN

Georgian ja Etelä-Ossetian konfliktin selvittelyn periaatteet hyväksyttiin Moskovassa

12. elokuuta 2008

Elokuun 12. päivänä Venäjän ja Ranskan presidentit Dmitri Medvedev ja Nicolas Sarcozy ovat hyväksyneet Georgian ja Etelä-Ossetian välisen konfliktin selvittelyn kuusi periaatetta.

Kremlissä pidettyjen neuvottelujen tuloksia käsitelleessä  tiedotustilaisuudessa presidentti Medvedev esitteli yhteisen asiakirjan:

”Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev ja Ranskan Tasavallan presidentti Nicolas Sarcozy kannattavat seuraavia konfliktien selvittelyperiaatteita ja vetoavat asianomaisiin osapuoliin niiden allekirjoittamiseksi. Edellä mainittuja periaatteita on kuusi:

1. Voimankäyttöön turvautumatta jättäminen.

2. Kaikkien sotatoimien lopettaminen.

3. Humanitaarisen avun esteetön saattavuus.

4. Georgian asevoimien joukot palaavat pysyvän majoituksen paikkoihin.

5. Venäjän Federaation asevoimien joukot vedetään taistelujen aloittamista edeltäneelle linjalle. Kansainvälisten mekanismien luomiseen saakka venäläiset rauhanturvajoukot suorittavat ylimääräisiä turvallisuustoimenpiteitä.

6. Aloitetaan kansainvälinen keskustelu Etelä-Ossetian ja Abhasian tulevasta statuksesta sekä niiden kestävän turvallisuuden takaamisen keinoista.”

VENÄJÄN ITÄMEREN LAIVASTON SOTALAIVAT VIERAILEVAT HELSINGIN SATAMASSA

17. heinäkuuta 2008

18.-21. heinäkuuta Helsingissä vierailee  Venäjän Federaation merivoimien Itämeren laivaston taistelualusten osasto Itämeren laivaston apulaiskomentajan, vara-amiraali Vasili Apanovitshin lipun alla.

Osastoon kuuluvat Nastoitshivyi-hävittäjä, Geizer-ohjuskorvetti ja Morshansk-ohjusvene.

Venäläisten taistelulaivojen ystävyysvierailun tarkoituksena on edistää Venäjän ja Suomen merivoimien välistä yhteistyötä.

Laivat saapuvat Sörnäisten satamaan ja ovat avoinna yleisölle sunnuntaina 20. heinäkuuta.

Sataman erityisistä vartiointijärjestelyistä johtuen sen alueelle on mahdollista päästä ainoastaan opastettujen ryhmien mukana.

Ryhmien kokoontuminen tapahtuu sunnuntaina 20. heinäkuuta Kalasataman metroaseman vieressä (Kaasutehtaankatu 1, ks. kartta tiedotteen lopussa) kello 11:00 ja 14:00 välisenä aikana. Yleisöä kuljettaa laivoille maksuton linja-auto, joka lähtee Kalasataman metroasemasta 20 minuutin välein. Linja-auton kyltissä lukee ”Itämeren laivasto”.

Lehdistölle on varattu mahdollisuus käydä laivoilla 18.7. Kiinnostuksesta osallistua lehdistövierailuun pyydetään ilmoittamaan etukäteen 18.7. klo 14:00 mennessä.

Tiedustelut: puh.  (09)  607050, rusembassy@co.inet.fi, lehdistösihteeri Irina Naletova.

Linja-auton sijainti

(Kalasataman metroasema, Kaasutehtaankatu)

Venäjän Federaation Maatalousministeriön ja Tullilaitoksen tiedote

16. kesäkuuta 2008

Venäjän Federaation Eläinlääkintälain (4979-1/14.05.1993) 14. artiklan mukaisesti yhtiöt, laitokset, järjestöt ja yksityiset henkilöt ostavat ulkomailta ja tuovat Venäjän Federaation alueelle eläimiä, karjantaloustuotteita ja karjanravintoa Venäjän Federaation valtiollisen Pääeläinlääkintätarkastajan luvalla.

Viime aikoina karjantaloustuotteiden laiton maahantuonti käsimatkatavaroissa ja ruumalastissa on kuitenkin yleistynyt. Näiden rikkomusten on maailmanlaajuisesti todettu aiheuttavan useissa tapauksissa eläintartuntatautien leviämistä.

Sen johdosta ja vaikeutunutta maatalouseläin- ja lintutartuntatautien (suu- ja sorkkatauti, afrikkalainen sikarutto, lintuinfluenssa, Newcastle-tauti jne.) tilannetta silmällä pitäen Venäjän Maatalousministeriö ja Venäjän Tullilaitos kiinnittävät huomiota siihen, että Venäjän lainsäädäntö kieltää kaikkien eläintuotteiden maahantuonnin mm. käsimatkatavaroissa ja ruumalastissa, mikäli tälläisiin tuotteisiin ei ole myönnetty Venäjän Federaation valtiollisen Pääeläinlääkintätarkastajan lupaa.

Venäjän Federaation Presidentin
DMITRI MEDVEDEVin
puhe tapaamisessa Saksan poliittisten ja kansalaispiirien edustajien kanssa

5. kesäkuuta 2008

Berliini

Hyvät naiset ja herrat, kollegat!

Pyytäisin teiltä hieman kärsivällisyyttä, sillä puheeni on melko pitkä, mutta toivoakseni ei vallan pitkästyttävä.

Olen teille kiitollinen tilaisuudesta puhua Saksan poliitikko- ja kansalaispiirien edustajille. Täällä on ihmisiä, joita yhdistää vuosien yhteistyö Venäjän kanssa. Niitä, joiden henkilökohtainen aloitekyky, pätevyys ja luovat projektit kehittävät kumppanuuden ja yhteistyön henkeä valtioidemme ja kansojemme välillä.

Paljolti nimenomaan teidän ponnistelujenne ansiosta yhteytemme ovat nyt luonteeltaan niin runsassisältöisiä, säännöllisiä ja laajoja. Uskon, että ensimmäinen vierailuni Saksaan Venäjän federaation presidenttinä auttaa niitä kasvamaan ja lujittumaan edelleen.

Venäjä ja Saksa ovat kaksi Euroopan maata, jotka ovat käyneet läpi vaikeita historian koettelemuksia. Lujittaen askel askeleelta keskinäistä luottamusta ne ovat näyttäneet Euroopalle todella ainutlaatuista esimerkkiä ja vaikuttaneet merkittävästi luottamuksen ilmapiirin kasvuun koko Euroopan mantereella.

Kahden maailmansodan tragedioista huolimatta olemme pystyneet lopullisesti ratkaisemaan historiallisen sovinnon erittäin vaikean tehtävän. Emmekä vain siksi, että se on ollut ajan vaatimus. Eniten siihen ovat vaikuttaneet yleiseurooppalaiset arvot ja humanismin ihanteet, jotka ovat erottamaton osa Venäjän ja yhdistyneen Saksan kulttuuria. Olen kollegani varakansleri Steinmeierin kanssa samaa mieltä siitä, että Venäjän ja Saksan väliset suhteet ovat merkittävässä määrin Venäjän ja Euroopan välisiä suhteita.

Monet kysyvät nyt, millaista politiikkaa Venäjältä voi odottaa. Olen joutunut vastaamaan tähän kysymykseen monta kertaa. Sanon heti: kansainvälisissä asioissa, kuten maamme sisäisissäkin, tulemme ennen muuta vaatimaan oikeuden asettamista ensimmäiselle sijalle, sitä, että kaikki valtiot – ennen muuta johtavat – noudattavat kansainvälistä oikeusjärjestystä. Se on epäilemättä keskeisin ehto sille, että maailman kehitys pysyy hallittavissa. Erityisen tärkeää se on nyt, kun keinotekoisen kaksinapaisuuden tilalle on tulossa luonnollisempi monikeskuksinen kansainvälinen järjestelmä, joka tukeutuu Yhdistyneisiin Kansakuntiin.

Sen perustajat, YK:n perustajat, aavistivat paljon ennalta. YK on perustaltaan toimivaltainen järjestö tasavertaisuuteen perustuvaa yhteistoimintaa varten. Haluaisin heti huomauttaa, että toista meillä ei ole eikä kaiken todennäköisyyden mukaan tule lähivuosina olemaan. Yrityksillä korvata Yhdistyneet Kansakunnat ”eksklusiivisilla formaateilla” (mitä joskus ehdotetaan) olisi nykyiselle maailmanjärjestykselle ehdottomasti mitä tuhoisimmat seuraukset.

Tietenkin YK:n täytyy uudistua voidakseen adekvaatisti heijastaa nykyisen moninapaisen maailman reaalioita. Tästä johtuu myös tarve uudistaa turvallisuusneuvostoa YK:n jäsenmaiden laajan yksimielisyyden pohjalta. Me arvostamme Saksan pyrkimystä etsiä tähän ongelmaan ratkaisuja, jotka perustuvat kompromisseihin eivätkä Yhdistyneiden Kansakuntien hajottamiseen.

Tuleva maailmanjärjestys on suoraan sidoksissa Euroopan ja koko euroatlanttisen alueen kohtaloon ja siis myös koko eurooppalaisen sivilisaation kohtaloon.

Olen vakuuttunut, että Euroopan ongelmat eivät ratkea, ennen kuin löydetään sen identiteetti, saavutetaan elimellinen yhtenäisyys kaikkien siihen kuuluvien osien välillä, Venäjän federaatio mukaan luettuna. Onhan niin, että hylkäämällä neuvostojärjestelmän ja kieltäytymällä palauttamasta sitä tiettynä historian hetkenä Venäjä loi perustan sellaisen valtion muodostamiselle, joka on täysin yhteensopiva muun Euroopan kanssa – tarkemmin sanottuna sen parhaan kanssa, mistä koostuu eurooppalaisen sivilisaation yhteinen perintö.

Käyttääkseni John le Carrén kuvakieltä Venäjä on nyt ”palannut kylmästä” – palannut oltuaan lähes vuosisadan eristettynä ja eristäytyneenä. Nyt se on aktiivisesti palaamassa maailman politiikkaan ja talouteen, tuoden mukanaan myös kaikki luonnonvaransa sekä taloudelliset ja henkiset resurssinsa ja mahdollisuutensa.

Venäjä panostaa innovaatioihin. Koska makrotalouden indikaattorit ovat vakaat ja rahataloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen vakaus korkealla tasolla, avautuu Euroopan ja maailman markkinoiden varteenotettaville toimijoille uusia mahdollisuuksia varmoihin ja ajanmukaisiin investointeihin.

Tämänhetkisenä tavoitteenamme ei ole vain talouden laadullinen parantaminen, vaan myös yhteiskunnan koko sosiaalisen rakenteen muuttaminen, muun muassa nopeasti kasvavan keskiluokan tukeminen. Vain siitä voi tulla vankka tuki demokratian kehitykselle ja vakaalle kehitykselle ylipäätään.

Nyt on selvästi piirtymässä esiin uusi ja pitkäaikainen talouspolitiikkamme, joka perustuu teollisuuden avainalojen ja infrastruktuurin täysipainoiseen, kaikinpuoliseen modernisointiin. Itse asiassa kyse on teknologisesta vallankumouksesta, ja siihen sisältyy yksi ehdottomista prioriteeteistamme: se prioriteetti on yhteistyö Euroopan valtioiden kanssa tällä alalla.

Tulen tänään vielä käsittelemään näitä asioita. Yksi on kuitenkin ilmeistä: vapaat markkinat ja avoimuus suhteessa ulkomaailmaan takaavat uudistustemme peruuttamattomuuden.

Kylmän sodan päättyminen loi edellytykset aidosti tasa-arvoisen yhteistyön järjestämiselle Venäjän, Euroopan unionin ja Pohjois-Amerikan välillä, jotka ovat eurooppalaisen sivilisaation kolme haaraa.

Olen vakuuttunut, että atlantismi ainoana periaatteena on aikansa elänyt – nyt on puhuttava koko euroatlanttisen tilan yhtenäisyydestä: Vancouverista Vladivostokiin. Itse elämä osoittaa meille nimenomaan sellaisen yhteistoiminnan kaavan.

Mutta puhuaksemme tulevaisuuteen tähtäävien suhteiden rakentamisesta Euroopan valtioiden välillä, nyt huolestuttaa pyrkimys suhtautua yhteiseen historiaamme valikoivasti ja politisoidusti.

Tässä tarvitaan nähdäkseni rehellisiä, normaaleja tieteellisiä väittelyjä. Esimerkiksi Venäjän ja Saksan sovinnon merkitystä selvästi aliarvioidaan. Se on tekijä, joka on Euroopan rauhanomaiselle tulevaisuudelle vähintään yhtä merkityksellinen kuin vaikkapa Ranskan ja Saksan välinen sovinto.

Muun muassa pitää ymmärtää, mihin johtavat valtioiden syrjäyttäminen ja eristäminen, turvallisuustasoltaan erilaisten vyöhykkeiden muodostaminen, kieltäytyminen koko alueen yhteisen turvallisuusjärjestelmän luomisesta. Euroopassa ilmenee nyt valitettavasti kaikkea tätä.

Emme myöskään saa antaa riistää itseltämme yhteistä henkistä ja moraalista saavutusta, jollainen on suuri Voitto fasismista. Ei saa unohtaa, että Euroopan aineellinen kulttuuri, joka onnistuttiin säilyttämään sodan vuosina, vaati monia miljoonia uhreja Neuvostoliiton kansoilta ja muilta Euroopan kansoilta.

Katsokaamme tarkasti, mitä meillä Euroopassa nyt on. On vaikea välttää päätelmää, että sen nykyisessä arkkitehtuurissa näkyy menneisyydestä perityn ideologian jälki. Luulisi, että Euroopan uudelleen saavutetun yhtenäisyyden toteuttaminen olisi sellaisen järjestön kuin Etyjin tehtävä. Mutta sitä ei sille suoda: sen ei anneta muuttua täysipainoiseksi alueen yhteiseksi rakenteeksi.

Eikä kyse ole vain sen institutionaalisen kehityksen keskeneräisyydestä – esteenä ovat muut rakenteet, jotka on ohjelmoitu jatkamaan liittoumapolitiikkaa.

Natokaan ei mitenkään pysty keksimään uutta syytä olemassaololleen. Nyt se yritetään löytää globalisoimalla liiton tehtävä ottamalla uusia jäseniä, muun muassa vahingoksi juuri mainitsemani YK:n etuoikeuksille. On kuitenkin ilmeistä, ettei siitä ole asetetun tehtävän ratkaisuksi.

Puhutaan mahdollisuudesta, että Naton laajeneminen edelleen itään vaihdetaan ”johonkin muuhun”. Mielestäni kaikki tämä on harhaa. Olen vakuuttunut, että siinä tapauksessa suhteemme liittoon yksinkertaisesti katkeavat, menevät perusteellisesti pilalle hyvin pitkäksi aikaa. Konfrontaatiota ei tietenkään tule. Mutta hinta tulee olemaan hyvin korkea. Siitä koituu hyvin vakavaa vahinkoa.

On vaikea löytää toista esimerkkiä Naton ja Venäjän perimmäisten turvallisuusetujen yhteisyydestä, kuin on Afganistanin ollessa kyseessä. Me autamme jo aktiivisesti tuossa maassa työskenteleviä kumppaneitamme. Venäjän ja Naton huippukokouksessa, joka pidettiin Bukarestissa, otimme tärkeän askeleen sopimalla ei-sotilaallisten rahtien maakuljetuksesta Venäjän federaation alueen kautta. Olemme saamassa päätökseen työn, joka liittyy sotilaslentokuljetuskalustomme käyttöön. Venäjä laajentaa mahdollisuuksia kouluttaa väkeä Afganistanin huumeiden ja terrorismin vastaisiin organisaatioihin. Tällä suunnalla töitä pitää tehdä.

Kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää niiden tehtävien täyttämiselle, jotka kansainvälinen yhteisö YK:n turvallisuusneuvoston kautta on asettanut. Pitääkö tämä yhteistyö altistaa koetuksille liittouma-ajattelun jäänteiden takia?

Olen vakuuttunut, että ilman avointa ja rehellistä kaikkien nykyisten huolenaiheidemme selvittämistä emme pääse eteenpäin todella suuren Euroopan luomisessa. Ja jos edeltäjämme pystyivät kylmän sodan aikana laatimaan Helsingin päätösasiakirjan (sivumennen sanottuna eurooppalaisen järjestelmän oikeudelliseksi perustaksi, joka on kaikesta huolimatta kestänyt ajan koetuksen), miksemme ottaisi nyt seuraavaa askelta? Nimittäin laatisi ja solmisi laillisesti sitovaa sopimusta Euroopan turvallisuudesta. Sen osapuoliksi voisivat tulla myös euroatlanttisella alueella toimivat järjestöt.

Muuten, sellaista sopimusta on yritetty tehdä ennenkin. Tarvitsee vain muistaa vuoden 1928 Briand-Kelloggin sopimus. Se ei kuitenkaan pystynyt tuolloin toimimaan ja jakoi Kansainliiton surullisen kohtalon. Nykyoloissa, kun kukaan ei halua sotaa Euroopassa ja kun me kaikki olemme viisastuneita 1900-luvun kokemuksesta, sellaisella sopimuksella on mahdollisuuksia menestyä.

Kyse voisi olla alueellisesta sopimuksesta, joka luonnollisesti perustuisi YK:n peruskirjan periaatteisiin ja selvittäisi lopullisesti voimatekijän merkityksen euroatlanttisen yhteisön keskinäisissä suhteissa. Kokonaisuuden puitteissa ratkaistaisiin sekä turvallisuuden jakamattomuuteen liittyvät asiat että Euroopan asevalvonnan ongelmat, jotka ovat kaikille niin suuri huolenaihe.

Ehdotan pohdittavaksi ajatusta myös yleiseurooppalaisesta huippukokouksesta, jossa voitaisiin käynnistää sellaisen sopimuksen laatimisprosessi. Tosin on tärkeää, että kaikki valtiot – aivan kaikki Euroopan valtiot – osallistuisivat siihen kansallisessa ominaisuudessaan, jättäen liittouma- ja muut ryhmänäkökohdat oven ulkopuolelle. Lähtökohtana tulee kaikilla tällöin olla niin sanotusti ”paljaat” kansalliset edut, joita eivät vääristä mitkään ideologiset motiivit.

Pääasia on nähdäkseni se, että säästämättä sotilasmenoissa emme voi löytää tarvittavia resursseja vastataksemme tehokkaasti todellisiin haasteisiin, sellaisiin kuin laiton maahanmuutto, ilmastonmuutos ja maailmanlaajuinen köyhyys.

Niitähän ei ylipäätään ratkaista voimalla – niihin täytyy tarttua niiden alkulähteillä, perehtymällä ongelmiin, jotka noita uhkia synnyttävät.

Tämä liittyy muuten myös maailman elintarvikekriisiin, jossa ei ole nyt kyse vain ihmisen aineellisesta toimeentulosta, vaan myös etiikan ongelmista, kun elintarvikekasveja muutetaan polttoaineeksi energiataloudellisesti tehottomalla tavalla.

Tämä liittyy myös energiaturvallisuuteen, jota ei voi taata ilman energiaketjun kaikkien jäsenten yhteisiä ponnisteluja.

Juuri Venäjä otti tämän aiheen esille G8-ryhmän huippukokouksessa Pietarissa. Mutta meidän pitää mennä eteenpäin silloin sovittujen periaatteiden pohjalta. Olemme valmiit tekemään Euroopan unionin kanssa työtä energia-alan varhaisvaroitusmekanismin luomiseksi – missä kauttakulkumaiden tulee tietenkin olla mukana.

Olemme valmiit tarkastelemaan myös mahdollisuutta perustaa kansainvälisiä konsortioita, jotka käyttäisivät kauttakulkuputkia Venäjän, Euroopan unionin ja kauttakulkumaiden yhtiöiden kanssa. Tämä muuten on juuri sitä keskinäistä riippuvuutta, josta me puhumme Euroopassa ja koko globalisoituvassa maailmassa.

Yleiseurooppalaisen strategian rakentamiseen tähtäävän tuottavan työn ohella meidän täytyy edetä yhdessä myös innovaatioläpimurron alalla – niin sanoakseni kohti yhteistä teknologia-aluetta.

Euroopan yhdentyminen ei voi eikä saa pysähtyä Itämeren rannoille tai Itä-Euroopan rajoille, ja on välttämätöntä lisätä keskinäisiä investointeja huipputeknologiaan.

On yhtenäisen Euroopan objektiivisten etujen mukaista lisätä investointeja Venäjälle ja nostaa niiden laatutasoa. Vakaa aikomuksemme on tukea yhtiöitä, jotka ovat valmiit sivistyneellä tavalla viemään pääomaa ja järjestämään yhteistyössä uusia lupaavia tuotantoja. Esimerkkejä sellaisesta menestyksekkäästä yhteistyötä on jo olemassa niinkin herkillä aloilla kuin ydinvoimatalous, avaruustoiminta, ilmailu ja kuljetusalan koneteollisuus.

Venäjän investointeja eurooppalaisiin yrityksiin ja hankkeisiin rajoitetaan kuitenkin nyt tavalla, joka on sekä taloudellisesti että poliittisesti perusteeton. Me puolestamme pyrimme luomaan selkeitä pelisääntöjä ja suosituimmuusjärjestelmää ulkomaisille yrittäjille, jotka kehittävät sellaisia huipputeknologisia tuotantoja meillä. Haluaisimme, että samanlaista asennetta osoittaisivat myös kumppanimme Euroopassa.

Hyvät naiset ja herrat, Venäjä ei tarvitse kaaosta ja epämääräisyyttä nykymaailmaan. Meillä ei ole mitään etuja, joita pitäisi turvata niin väärällä tavalla.

Usein joutuu kuulemaan Moskovalle osoitettuja kehotuksia pidättyvyyteen. Pidättyvyyttä tarvitaan kaikilta, jotta voitaisiin pysäyttää kiihtymisen kierre missä tahansa asiassa, rikkoa yksipuolisten toimien ja noiden toimien aiheuttamien reaktioiden noidankehä. Luopua yrityksistä kiihdyttää tapahtumien kulkua ja harjoittaa tapahtuneiden tosiasioiden politiikkaa. Aluksi ei olisi pahitteeksi yksinkertaisesti pysähtyä hetkeksi ja katsoa, mihin olemme joutuneet ja mihin vajoamassa, olipa kyseessä Kosovo, Naton laajeneminen tai ohjusten torjunta.

Hyvin oireellista on sekin, että monet lännessä tulkitsevat nykyisiä erimielisyyksiä Venäjän kanssa siltä kannalta, että on vain muokattava Venäjän näkemykset läntisten mukaisiksi. Mutta me emme tarvitse sellaisia ”syleilyjä”. Meidän täytyy löytää yhteisiä ratkaisuja. Joissakin tapauksissa meille yksinkertaisesti sanotaan: laskekaa piikkinne, lakatkaa hangoittelemasta vastaan kansainvälisissä asioissa, demokraattisen kehityksen ja ihmisoikeuksien noudattamisen ongelmat ovat kaikki johdannaista, me suljemme siltä silmämme. Ja mainitaan esimerkkeinä muita maita, joita kohdellaan juuri niin, ja ne tyytyvät siihen.

Haluaisin kuitenkin sanoa teille, että meille se ei sovi. Ennen muuta siksi, että me itse pidämme ihmisoikeuksia fundamentaalisena perusarvona. Niitä ei saa vaihtaa mihinkään. Siksi olemme avoimia rauhalliselle, rehelliselle keskustelulle mistä tahansa aiheista vastavuoroisuuden pohjalta.

Tässä yhteydessä haluaisin huomauttaa vielä kerran: venäläistä ja eurooppalaista demokratiaa yhdistävät yhteiset juuret. Meillä on yhteinen arvovalikoima, yhteiset oikeuslähteet: ne ovat roomalainen, germaaninen ja ranskalainen oikeus. Olen jo useaan kertaan sanonut, että demokratia on luonteeltaan aina historiallista ja kansallista. Niinpä meillä on niin yhteinen historia kuin myös yhtenäiset humanitaariset arvot. Se on ajattelun perusta, jonka ansiosta meille on nyt yhteistä paitsi oikeuden ja liiketoiminnan, toivoakseni myös politiikan kieli.

Arvoisat kollegat, edellä sanottuun liittyen pidän tärkeänä valaista tarkemmin vielä yhtä sarjaa kysymyksiä, jotka liittyvät Venäjän poliittisen järjestelmän kehitykseen. Se herättää nyt kiinnostusta – mikä on varmaan normaalia.

Valitettavasti siinä ilmenee kuitenkin sekä väärinymmärrystä että joskus myös suorastaan vääristynyt käsitys siitä, miten nämä prosessit meillä etenevät.

Pidämme valtavan tärkeänä poliittisen järjestelmän parantamista ja kansalaisyhteiskunnan instituutioiden kehittämistä.

Aluksi muutama sana kypsän ja toimintakykyisen puoluejärjestelmän luomisesta. Tämä tehtävä asetettiin heti maamme demokraattisten uudistusten alkaessa. Ja täytyy tunnustaa, että olemme kulkeneet tässä suhteessa mutkaisen tien: lukuisien pienten päiväperhopuolueiden, yhden hengen puolueiden ilmestymisestä suurten, vaikutusvaltaisten ja kokonaisuutena katsoen vastuullisten puoluejärjestöjen luomiseen.

Tämä prosessi ei luonnollisesti ole vielä päätöksessään. Puhuessamme puolueiden rakentamisesta unohdamme usein, että monissa maissa – muun muassa Saksassa – näihin prosesseihin on mennyt vuosikymmeniä. Me taas olemme tehneet sitä vain kymmenkunta vuotta, ainoastaan. Toiveikkuutta herättää kuitenkin vähintään jo se, että jo neljä puoluetta on edustanut äänestäjiään kahdessa valtionduuman, parlamenttimme, kokoonpanossa.

Vakaan ja ennustettavan puoluejärjestelmän rakentamiselle on ollut valtava merkitys vaalilainsäädännön uudistamisella. Kyse on ensisijaisesti puoluelistavaaleista ja melko suurista kannatusvaatimuksista puolueille, jotka havittelevat äänestäjien ääniä. Se on tehty tietoisesti, tarkoituksena nimenomaan lujittaa maamme puoluejärjestelmää, jotta se ei pirstoutuisi.

Ne eivät olleet vain aiheellisia vaan mielestäni välttämättömiä toimia. Ja ne vastasivat tietysti sekä meidän käsityksiämme että kansainvälisiä arvoja ja Venäjän poliittisen järjestelmän tarpeita.

Kansalaisjärjestöjen tukeminen on edelleen ehdoton prioriteettimme. Te tiedätte, että merkittävä osa sellaisista järjestöistä sai vuoteen 2006 asti rahoituksensa pääasiassa ulkomailta. En usko, että mikään kehittynyt länsimaa voisi sallia niin totaalista ulkopuolisten pääomien sijoittamista omaan ”kolmanteen sektoriinsa”. Siksi päätimme antaa omia varoja venäläisten kansalaisyhteiskunnan rakenteiden tukemiseen. Tämä päätös oli looginen. Ja nyt me käytämme vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän rahaa sellaisten kansalaisjärjestöjen tukemiseen – muun muassa valtion budjettivaroilla. En voi jättää mainitsematta myöskään kansalaiskamarin menestyksellistä työtä. Se on käytännössä osoittanut tarpeellisuutensa. Se on rakenne, joka itse asiassa luo perustan koko kansalaisyhteiskunnan kehitykselle.

Meille on tavattoman tärkeää, että syntyy mahdollisimman paljon kansalaisjärjestöjä, jotka hoitavat paikallishallintoon liittyviä asioita ja lisäävät suvaitsevuutta ja kansallisuuksien välistä sopua.

Hyvin myönteinen vaikutus on jatkuvasti käytävällä uskontokuntien välisellä dialogilla. Sivumennen sanottuna rekisteröityjen uskonnollisten yhteisöjen määrä maassamme on viime vuosina viisinkertaistunut.

Käsitämme kuitenkin hyvin myös sen, että kansallisuuksien väliset ristiriidat ovat alkaneet globaalistua. Monille Euroopan maille niistä on tullut jo ehdottoman todellinen, olemassa oleva ongelma. Mielestäni meidän on yhdistettävä voimamme kehittääksemme yhteisiä malleja näin vaikeiden tehtävien ratkaisemiseksi.

Nyt muutama sana vielä yhdestä ajankohtaisesta, nyt hyvin ajankohtaisesta aiheesta – aiheesta, joka liittyy joukkoviestimiin, niiden vapauksiin. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että joukkoviestimien vapautta on suojeltava – suojeltava lainsäädännön puitteissa. Muutama vuosi sitten joukkoviestimiä oli suojeltava joutumasta yksityisten yritysten suoranaiseen orjuuteen, nyt – eri tasojen hallintokoneistoilta.

Yleisesti ottaen – ja puhuin tänään juuri tästä rouva liittokanslerin kanssa – olemme kuitenkin jo joukkoviestimien täyden vapauden kynnyksellä: en tarkoita tässä tapauksessa Venäjää – tarkoitan koko maailman tilannetta, jonka niille turvaa teknologian kehitys, ensisijaisesti pidäkkeettömästi kasvavat maailmanlaajuisen Internet-verkon mahdollisuudet. Annan vain yhden esimerkin. Vuonna 2000 Internetin käyttäjiä oli Venäjällä vain noin kolme miljoonaa. Viime vuonna heitä oli jo 30-35 miljoonaa – itse asiassa joka kolmas tai neljäs Venäjän asukas. Ja asiantuntijoiden mukaan tämä suuntaus tulee nopeasti voimistumaan.

Tämä tilanne ei enää nosta etualalle vain ajatusta joukkoviestimien vapaudesta, sillä sellaisen vapauden ovat nyt jo turvanneet nykyaikaiset digitaaliset teknologiat, niitä ei kukaan pysty sulkemaan, vaan ongelman moraali- ja kulttuuriarvojen säilyttämisestä tässä yhteisessä informaatiotilassa. Tämä tehtävä ei ole vain eikä niinkään kansallinen kuin yleiseurooppalainen ja yleismaailmallinen. Ja tämä muuten on yksi vakavista haasteista koko sivilisaatiolle.

Hyvät naiset ja herrat, te olette jo useasti olleet ja tulette olemaan mukana pohdittaessa Venäjän pitkäaikaisen kehityksen suunnitelmia, sen paikkaa Euroopassa ja maailmassa, muun muassa Pietarin talousfoorumissa, ja toivon sananmukaisesti jo huomenna näkeväni monet teistä uudestaan pohjoisessa pääkaupungissamme.

Korostan meidän olevan hyvin selvillä siitä, miten vaikea on kehityksen innovaatiotie, jonka maamme on itselleen valinnut – se on vaikea myös Saksan kaltaiselle suurelle talousmahdille, ja olemme kiinnostuneita syventämään tieteellis-teknistä yhteistoimintaa, yhteistyötä koulutuksessa, pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tukemisessa ja tietenkin myös suurten yhtiöiden työssä.

Perustana toimillemme talouden alalla tulevat edelleen olemaan yritysilmapiirin johdonmukainen, järjestelmällinen parantaminen ja liiallisten hallinnollisten esteiden poistaminen, vapautuminen korruptiosta, joka on hyvin vakava ongelma maassamme, mahdollisimman suuri tuki pienyrityksille (ensimmäiset päätökseni koskivat nimenomaan näitä ongelmia) ja tietenkin oikeuden ja lain roolin vahvistaminen yhteiskunnassa ja valtiossa sekä tehokkaan ja riippumattoman oikeusjärjestelmän luominen.

Me teemme nyt aktiivisesti työtä näiden vaikeiden ja meille erittäin tärkeiden ongelmien ratkaisemiseksi. Toistan, että niiden kehitys liittyy oikeuden edistämiseen – oikeuden, joka suojelee ihmisen etuja, suojelee hänen kunniaansa ja arvoaan.

Mielestäni on oikein ajatella myös yhteisiä hankkeita mainituilla aloilla. Yksi mahdollinen sellainen hanke on juristien ja tuomarien vastavuoroinen harjoittelu. Toinen on tehokkaiden virkamiesten yhteiset koulutusohjelmat. Siinä muuten on perustana kokemus Saksan 10-vuotisesta panoksesta presidentin hallintohenkilöstön koulutusohjelmaan. Huomautan, että Venäjä on saanut tänä aikana noin kolme ja puoli tuhatta asiantuntijaa. Ja vuodesta 2006 alkaen on vuosittain 100 saksalaista harjoittelijaa parantanut myös meillä ammattitaitoaan venäläis-saksalaisen yhteistoiminnan alalla.

Sellainen henkilöstö on hyvin kysyttyä Venäjän alueilla. Ja sen lisääminen avaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle Saksan osavaltioiden kanssa. Pitää oppia kommunikoimaan yhteisellä kielellä, kuten ovat menestyksellisesti tehneet esimerkiksi Pietari, Novgorodin, Kaliningradin ja Kalugan alueet sekä vastaavat Saksan osavaltiot.

Lisäksi olemme kiinnostuneita jatkamaan käytännön yhteistyötä globaalin kehityksen tärkeimpien ongelmien ratkaisemiseksi. Venäjä tukee jatkuvasti Saksan ponnisteluja EU:n ilmastoyhteistyön jatkamiseksi, muun muassa tarkoituksena vähentää hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Olemme avoimia myös keskustelulle luonnonsuojeluteemojen koko kentästä, muun muassa Arktiksen ongelmista. Tänään muuten vietetään monissa maissa, muun muassa Venäjällä ja Saksassa, kansainvälistä ympäristöpäivää. Lisäksi maassamme vietetään nimenomaan tänään ensimmäistä kertaa ekologin päivää. Käyttäen tilaisuutta hyväkseni haluaisin onnitella kaikkia, jotka toimivat näiden ongelmien parissa. Juuri kaksi päivää sitten minulla oli tästäkin aiheesta neuvottelu, ja allekirjoitettiin erityinen asetus, joka koskee toimeksiantoja ekologian alalla.

Hyvät naiset ja herrat, tavaranvaihto Venäjän ja Saksan välillä on kuuden viime vuoden aikana nelinkertaistunut. Se teki viime vuonna ennätyksen ylittämällä 52 miljardia dollaria. Saksa on Venäjän suurin tuontitoimittaja, jonka tuonnista 90 prosenttia on koneita, laitteita ja metallituotteita. Ja lähivuosina nimenomaan meidän maastamme tulee Saksalle Yhdysvaltain jälkeen tärkein maahantuoja, joka ohittaa tässä suhteessa Kiinankin. Saksa kuuluu Venäjällä myös suurimpiin sijoittajiin, sen reaali-investoinnit ovat jo 28 miljardia euroa.

Meille ovat ilmeisiä myös Venäjän ja Saksan tutkijoiden yhteishankkeiden suuret mahdollisuudet. Erityisen tärkeiksi ovat tässä kehittymässä sovellusten käyttöönotto ja yhteisen henkisen omaisuuden tehokas hyödyntäminen.

Venäjän ja Saksan yhteistoiminnan jatkaminen ja rikastaminen uusilla aloitteilla on maidemme kansalaisten nuoren polven tehtävä. Te tiedätte hyvin, että nuorten yhteyksistä on jo kauan sitten tullut yhteistyömme tukipilari. Kuten saksalainen runoilija ja ajattelija Schiller kirjoitti, ”ihminen kasvaa tavoitteidensa myötä”.

Kaikki, mitä me annamme tänään nuorille, palaa luonnollisesti meille takaisin huomenna. Olen vakuuttunut, että panoksemme heidän koulutukseensa, älyn, lahjojen, henkisen rikkauden kehitykseen, on panos edistykseen ja taattuun tulevaisuuteen sekä kummallekin meidän kansoistamme että koko Euroopalle.

Yhden ilmeisistä lähentymisen reserveistä muodostavat myös maanmiehemme, ensisijaisesti Venäjän saksalaiset. Heidän mielipiteensä ja erityinen näkemyksensä suhteidemme kehityksestä ovat eräänlainen Venäjän ja Saksan yhteistyön ”lakmuspaperi”, joka auttaa myös vapautumaan kuluneista stereotypioista.

Tässä yhteydessä minua innostaa suuresti ajatus humanitaaristen suhteidemme ajanmukaistamisesta. Tietenkin meidän on laadittava ratkaisumallimme yhdessä ja niiden on perustuttava ennen muuta yhteiskunnan tukeen, median kiinnostukseen sekä alueidenvälisten ja uskontojenvälisten suhteidemme perusrakenteisiin.

Arvoisat kollegat, Berliinissä ollessaan tuntee voimakkaasti, miten täällä nivoutuvat yhteen historia ja nykyhetki, menneisyyden muisto ja käsitys tulevaisuudesta. Berliini on kaupunki, jonka jokainen Venäjällä tietää, ja moni Venäjän asukas vaalii sydämessään jotain paikkaa täällä.

Nykyinen Berliini on elävä, tunteita herättävä ja tulevaisuuteen tähtäävä kaupunki. Siinä se muuten muistuttaa Moskovaa, jolla myös on omat erityispiirteensä, oma dynamiikkansa, oma energiansa. Ja täällä tuntee erityisesti, että historia yhdistää, ei erota meitä. Olen varma, että ne, jotka tiedostavat tämän totuuden, eivät koskaan häviä.

Kiitos.

MEDIAN EDUSTAJIEN AKKREDITOINNISTA SUOMALAIS-UGRILAISTEN KANSOJEN 5. KANSAINVÄLISEEN KONGRESSIIN

Venäjän Federaation Presidentin media- ja tiedotushallinto on aloittanut akkreditointihakemusten vastaan ottamisen joukkotiedotusvälineiden edustajilta, jotka tulevat seuraamaan Hanty-Mansijskissa vuoden 2008 kesäkuun loppupuolella järjestettävää suomalais-ugrilaisten kansojen 5. kansainvälistä kongressia.

Akkreditointihakemus on tehtävä joukkotiedotusvälineen viralliselle lomakkeelle sisällyttäen siihen seuraavat tiedot:

• suku- ja etunimi (kyrillisin ja latinalaisin kirjaimin)

• joukkotiedotusväline ja asema siinä

• passin sarja ja numero

• syntymäaika (päivä, kuukausi, vuosi)

• Venäjän ulkoasiainministeriön akkreditointikortin numero

• syntymäpaikka

• kansalaisuus

• passin voimassaolon umpeutumisen aika

• puhelinnumerot yhteydenottoa varten.

Hakemukset pyydetään lähettämään 12.  toukokuuta klo  17:00 mennessä telefaksitse +7-495-606-9000 tai +7-495-606-7377.

Lisätietoa akkreditoinnista saa puhelimitse +7-495-985-3760, +7-495-606-9044 ja +7-495-606-5017.

Venäjän Federaation Presidentin media- ja tiedotushallinto kohteliaimmin kiinnittää median edustajien huomion siihen, ettei epäasianmukaisesti laadittuja hakemuksia oteta käsittelyyn.

VENÄJÄN FEDERAATION PRESIDENTINVAALIEN ÄÄNESTYKSEN TULOKSET

Maaliskuun 2. päivänä 2008 pidettiin Venäjän Federaation presidentinvaalit.

Suomessa asuville tai väliaikaisesti oleskeleville Venäjän kansalaisille oli järjestetty äänestysmahdollisuus Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen-suurlähetystössä, Turussa sijaitsevassa pääkonsulaatissa, Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa.

Äänestykseen on osallistunut 2319 äänestäjää, mikä on 33 prosenttia enemmän kuin viime joulukuun Valtionduuman vaaleissa.

Suomessa äänestäneiden Venäjän kansalaisten äänet jakautuivat seuraavasti:

• D.A.Medvedev        -  81,93 %;

• G.A.Zjuganov          -   8,15 %;

• V.V.Zhirinovski       -   5,34 %;

• A.V.Bogdanov         -   3,1 %.

 Venäjän suurlähetystö kiittää kaikkia aktiivisen kansalaisasenteen ilmaisseita Venäjän kansalaisia. Kiitämme myös Suomen venäjänkielisiä joukkotiedotusvälineitä – Spektr-lehteä, Russkoje Radio Helsinki -radioasemaa ja Yleisradion venäjänkielistä toimitusta sekä Helsingin Sanomia ja Turun Sanomia, jotka kertoivat Venäjän kansalaisille heidän äänioikeutensa käyttämisen mahdollisuuksista.

Puhe Valtioneuvoston laajennetussa istunnossaa
”Venäjän kehitysstrategia vuoteen 2020”

VLADIMIR PUTIN:

Arvoisat Venäjän kansalaiset, arvoisat kollegat!

Päättäessäni toista toimikautta Venäjän federaation presidenttinä katson tarpeelliseksi kertoa siitä, mitä viime vuosina on tehty, ja esittää näkemykseni maan pitkän tähtäyksen kehityksestä.

Kahdeksan vuotta sitten tilanne maassa oli äärimmäisen vaikea, te tiedätte sen hyvin. Maa oli rahoituskriisissä, kansalaisten säästöt menettivät arvoaan. Terroristit aloittivat silmiemme edessä laajan kansalaissodan, tunkeutuivat röyhkeästi Dagestaniin, räjäyttivät taloja Venäjän kaupungeissa.

Ihmiset eivät kuitenkaan tunteneet epätoivoa eivätkä pelkoa. Päinvastoin, kansamme vastasi ryhdikkyydellä ja yhtenäisyydellä. Venäjää ja sen alueellista eheyttä eivät nousseet puolustamaan vain sotilaat, vaan itse yhteiskunta. lääkärit ja opettajat, jotka eivät kuukausiin olleet saaneet palkkaa, täyttivät uskollisesti velvollisuutensa. Työläiset, insinöörit ja yrittäjät uurastivat paikoillaan yrittäen pelastaa talouden lamasta ja sekasorrosta.

Ihmisten vilpitön pyrkimys lujittaa valtiota ja muuttaa asiaintilaa maassa oli silminnähtävä. Haluaisin tänäänkin vielä kerran kiittää kaikkia, jotka tuolloin osoittivat meille luottamuksensa ja tukivat meitä. Sen tuen olen koko ajan konkreettisesti nähnyt ja tuntenut. Enkä olisi pystynyt tekemään mitään ilman sitä. Juuri ihmisten tahdosta, heidän välittömästä osallistumisestaan Venäjän kohtaloon tuli se ratkaiseva voima, joka teki mahdolliseksi saavuttaa kaiken, mitä kahdeksan viime vuoden aikana on tehty.

Haluaisin käsitellä tarkemmin sitä, millainen maamme tilanne oli vuoden 1999 jälkipuoliskolla ja vuoden 2000 alussa.

Muistutan, että taistelijoiden hyökkäys Dagestaniin oli suoraa seurausta siitä, että Tšetšenian tasavalta faktisesti irtautui Venäjästä. Jouduimme tässä asiassa lisäksi sen tilanteen eteen, että ulkopuoliset voimat, jotka halusivat Venäjän heikkenevän ja ehkä jopa luhistuvan, avoimesti yllyttivät separatisteja.

Itse Tšetšeniassa aloitettiin terrori omaa kansaa vastaan: siviilien ja pappien murhat, orjakauppa, uhreina myös paikallinen väestö, ja panttivankien sieppaaminen. Al-Qaidan agenttien johdolla toimi terroristien koulutusleirejä. Omavaltaisesti koolle kutsuttu Itškerian ja Dagestanin kansojen kongressi julisti pyrkivänsä perustamaan luonteeltaan radikaalin niin sanotun kalifikunnan, joka ulottuisi Mustaltamereltä Kaspianmerelle.

Hyökkäystä Venäjää vastaan ja siihen ikiajoista lähtien kuuluneiden alueiden anastamista valmisteltiin täysin avoimesti.

Mitä saatoimme asettaa vastapainoksi?

Armeija oli käytännössä rappiotilassa ja taistelukyvytön. Sotilaiden palkat olivat suoraan sanoen surkeat, eikä niitä edes maksettu ajallaan. Kalusto vanheni nopeasti. Puolustusteollisuuden laitokset olivat tukehtua velkoihin. Ne menettivät työntekijöitä, ja niiden tuotannollinen perusta oli hajoamassa.

Itse Venäjä oli alueellisesti ”tilkkutäkki”. Useimmissa federaatiosubjekteissa oli voimassa lakeja, jotka olivat ristiriidassa Venäjän perustuslain kanssa. Jotkin tapaukset olivat suorastaan räikeitä. Yksittäisten alueiden asemaksi määriteltiin esimerkiksi ”Venäjän federaatioon liittynyt suvereeni valtio”. Luotiin pohjaa Venäjän federaatiosubjektien välisille aluevaatimuksille. Arvoisat kollegat, haluan kiinnittää huomionne siihen, että meillä on sellaisia kiistanalaisia alueita itse asiassa yli kaksi tuhatta. Jos me vaikka joskus tulevaisuudessa annamme itsemme ajautua tuohon jakoprosessiin, siitä tulee loputon ja maalle tuhoisa. Ajatelkaapa: oli mahdollista olla yhden Venäjän alueen kansalainen olematta Venäjän kansalainen!

Valtiovalta oli lähes tehoton. Tätä todistivat kaikkien valtion instituutioiden heikkeneminen ja piittaamattomuus laista. Kotimaiset joukkotiedotusvälineet toimivat usein yksittäisten yritysryhmien eduksi ja niiden taloudellisesta ja poliittisesta tilauksesta.

Merkittävää osaa taloudesta hallitsivat oligarkki- tai avoimesti rikolliset ryhmät. Maatalous oli äärimmäisen syvässä kriisissä.

Maan rahavarannot olivat ehtyneet ja rahoitus hoidettiin käytännössä täysin ulkomaisilla lainoilla. Se sitten lopulta johti vuoden 1998 rahoituskriisiin, joka merkitsi monien yritysten vararikkoa sekä köyhyyden ja työttömyyden kasvua.

Inflaatio söi Venäjän kansalaisten muutenkin vähäisiä tuloja. Vuonna 1999 inflaatio oli 36,5 prosenttia. Vuoden 1999 alkuun osui myös palkka-, eläke- ja avustusrästien huippu (joitakin avustuksia ei maksettu ollenkaan). Yrityksissä palkkojen maksuviiveet venyivät kahteen vuoteen.

Kansalaisten reaalitulot olivat vain 40 prosenttia vuoden 1991 tasoon verrattuna, eläkkeet sitäkin vähemmän. Tulos oli, että lähes kolmanneksella väestöstä tulot jäivät alle vähimmäistoimeentulorajan.

Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kolmasosa kansalaisistamme kurjistui. Täydellisesti.

Talouden ja sosiaalialan vaikea tilanne sekä tietenkin monien arvoperustojen menetys olivat henkinen isku yhteiskunnalle. Ne pahensivat sosiaalitilanteen aiheuttamia sairauksia, korruptiota, rikollisuutta. Myös väestökriisi kärjistyi. Syntyvyys laski, kuolleisuus kasvoi.

Rikas Venäjä muuttui köyhien ihmisten maaksi.

Noissa olosuhteissa me aloimme laatia ja toteuttaa suunnitelmaamme – suunnitelmaa Venäjän pelastamiseksi kaiken kattavasta kriisistä. Heti ensimmäiseksi ryhdyimme luomaan perustuslaillista järjestystä, jälleenrakentamaan kansalaisten perussosiaaliturvaa ja lujittamaan valtion instituutioita.

Pääperiaatteemme siinä oli, että Venäjän elvyttäminen ei saa tapahtua ihmisten kustannuksella entisestään heikentämällä heidän elinolojaan. Heidän osalleen lankesi 90-luvun vaikeina vuosina liian paljon onnettomuuksia ja koettelemuksia.

Suurin ponnistuksin onnistuimme estämään maan hajoamisen ja pysäyttämään sodan Pohjois-Kaukasiassa. Separatismi väistyi ja terrorismille – niin suuri kuin sen uhka edelleen onkin – on annettu ratkaisevia, murskaavia iskuja. Tšetšenian tasavallasta on tullut Venäjän federaation täysivaltainen subjekti. Siellä on pidetty demokraattiset parlamentti- ja presidentinvaalit ja hyväksytty tasavallan perustuslaki. Talouselämä ja sosiaaliala kehittyvät.

Olemme palauttaneet maahan yhtenäisen oikeusalueen. Aluetason oikeudelliset säädökset on yhtenäistetty federaation lainsäädännön kanssa, jota puolestaan on merkittävästi kehitetty muun muassa systematisoimalla lainsäädäntöä ja hyväksymällä useita lakikokoelmia.

Venäjästä on uudelleen tullut yhtenäinen maa, ja lisäksi olemme kaikki nämä vuodet tehneet määrätietoista työtä federaatiosuhteiden kehittämiseksi.

Federaation, alueiden ja paikallishallinnon valtuudet on rajattu selvästi. Samalla suurin osa sosioekonomisen kehityksen tehtävistä on siirretty alue- ja paikallistasolle, joiden taloudellinen ja aineellinen perusta on määritelty. Itse asiassa on tapahtunut merkittävä vallankäyttövaltuuksien hajauttaminen. Tiedän, että tässä suhteessa on vielä paljon tehtävää, mutta suuntaviivat on jo hyväksytty.

Tuomioistuinten aineellisia resursseja ja todellista riippumattomuutta on lujitettu.

Ja koko tämän ajan olemme tehneet johdonmukaisesti työtä vakaan, toimintakykyisen poliittisen järjestelmän luomiseksi.

Olemme onnistuneet vapauttamaan maan kelvottomasta tavasta tehdä valtiollisia päätöksiä raaka-aine- ja finanssimonopolien, mediamagnaattien, ulkomaisten poliittisten piirien ja hillittömien populistien painostuksessa. Kyseinen käytäntö merkitsi kyynistä piittaamattomuutta paitsi kansallisista eduista myös miljoonien ihmisten perustarpeista.

Nyt voi varmuudella sanoa: kansan poliittisesti oikeudeton tila on päättynyt. Me teemme ja tulemme tekemään kaiken mahdollisen, jotta kansalaistemme oikeudet toteutuisivat täysimittaisesti vastuullisen ja rehellisen vallankäytön tehokkaiden instituutioiden kautta.

Ja lopuksi, Venäjä on palannut kansainväliselle areenalle vahvana valtiona – valtiona, joka otetaan huomioon ja joka pystyy pitämään puoliaan. Olemme keränneet varteenotettavan ulkopoliittisen pääoman, ja se auttaa kehittämään maata sekä suojelemaan kansalaisten ja kansallisen liike-elämän etuja. Mainitsen vain muutamia lukuja. Kahdeksan viime vuoden aikana kertyneet ulkomaiset investoinnit Venäjän talouteen eivät ole kasvaneet vain joitakin prosentteja, vaan 7-kertaisiksi. Muistutan, että edellisellä kaudella pääoman vuotuinen nettovirtaus ulkomaille – kuten te hyvin tiedätte – oli 10–15–20 tai jopa 25 miljardia dollaria. Vuonna 2007 puolestaan tilastoitiin ennätyksellinen absoluuttinen pääomavirta Venäjälle – 82,3 miljardia dollaria.

Arvopaperimarkkinoiden arvo kasvoi vuoteen 1999 verrattuna suorastaan uskomattomalla tavalla – 22-kertaisesti! Siinä suhteessa ohitimme jo vuonna 2006 nopeasti kehittyvät markkinat: Meksikon, Intian, Brasilian ja kehitysmaista jopa Etelä-Korean, jonka kehitysvauhti on hyvin nopeaa. Vuoden 1999 lopussa arvopaperimarkkinoiden arvo oli 60 miljardia dollaria ja vuoden 2007 lopussa 1 triljoona 330 miljardia USA:n dollaria.

Venäjän kauppavaihto ulkomaiden kanssa yli viisinkertaistui. Ulkomailla käy vuosittain yli 6 miljoonaa kansalaistamme.

Jokainen näistä luvuista kuvastaa Venäjän laadullisesti uudenlaista tilaa nykyaikaisena valtiona, joka on avoin ulkomaailmalle, muun muassa liiketoimintaa ja rehellistä kilpailua silmällä pitäen.

Nyt olemme jo täysin onnistuneet palauttamaan myös 90-luvulla menetetyn sosiaali- ja talouskehityksen tason. Kansalaisten reaalitulot ovat ylittäneet uudistusta edeltäneet lukemat. Talous kasvaa vakaasti.

BKT:n kasvu oli viime vuonna suurin seitsemään vuoteen – 8,1 prosenttia. Vuoden 2007 tulosten mukaan Venäjä on kansainvälisten asiantuntijoiden tietojen perusteella ohittanut G8-ryhmään kuuluvat Italian ja Ranskan BKT:n määrässä laskettuna ostovoimapariteetin mukaan ja taloutemme on noussut maailman seitsemän suurimman joukkoon.

Energiatalouden, kuljetusinfrastruktuurin, konepajateollisuuden ja asuntorakentamisen aloilla on käynnistetty mittavia hankkeita. Ilmailu- ja laivateollisuudessa on käynnissä rakenneuudistuksia. Auto- ja junakaluston tuotantoon on onnistuttu saamaan huomattavia investointeja.

Valtion kannalta herkimmille aloille on perustettu valtionyrityksiä, joiden taloudelliset ja organisatoriset mahdollisuudet ovat suuret. Muutoksia parempaan näkyy myös maataloudessa.

Lapsemme eivät joudu puolestamme maksamaan vanhoja velkojamme: valtion ulkomaanvelka on vähentynyt 3 prosenttiin BKT:stä, mitä pidetään yhtenä alhaisimmista ja parhaista lukemista maailmassa.

On kerätty merkittäviä vararahastoja, jotka suojaavat maata ulkopuolisilta kriiseiltä ja takaavat sosiaalisten velvoitteiden täyttämisen tulevaisuudessa.

Maan makrotaloudellinen vakaus ja itsenäisyys rahoituksen suhteen on kaiken kaikkiaan turvattu. Tämän seurauksena Venäjällä on kahden viime vuoden aikana ollut nähtävissä todellinen investointi- ja kulutusbuumi.

Ihmisten reaalitulot ovat kasvaneet 8 vuodessa 2,5-kertaisiksi. Tunnen itse hyvin inflaation vaikutukset: hintojen nousun ja niin edelleen, mutta toistan, että reaalitulot ovat sittenkin kasvaneet 2,5-kertaisiksi ja eläkkeetkin miltei 2,5-kertaisiksi. Työttömyys ja köyhyys ovat vähentyneet alle puoleen.

Kuolleisuuden kasvu ja syntyvyyden lasku on voitettu. Te muistatte, että vasta jokin aika sitten laadimme väestöohjelman. Hyvin monet epäilivät, onko noissa valtion sijoituksissa mitään järkeä. Ja nyt voin todeta tyytyväisenä: niissä on järkeä. Syntyvyyden kasvu oli viime vuonna suurin 25 vuoteen. Ja syntyi niin paljon lapsia, ettei sellaista määrää ole syntynyt maassamme viiteentoista viime vuoteen.

Koulutuksessa, tieteessä ja terveydenhuollossa tapahtuu myönteisiä muutoksia. Valtio on tarttunut uudestaan kansallisen kulttuurin ongelmiin.

On syntynyt uusia mahdollisuuksia kehittää sekä ammattilais- että massaurheilua maassamme. Ja Sotšin valinta vuoden 2014 talviolympialaisten pääkaupungiksi on osoitus paitsi urheilullisista ja taloudellisista saavutuksistamme myös Venäjän kansainvälisen arvovallan kasvusta.

Tärkein saavutuksemme on vakaus, jonka ansiosta voimme suunnitella tulevaisuutta, rauhassa työskennellä ja perustaa perheitä. On palannut varmuus siitä, että elämä tulee jatkossakin muuttumaan paremmaksi.

Toistan: kaiken tämän olemme tehneet yhdessä, ja se on todisteena suuresta ja vastuullisesta jokapäiväisestä työstä – työstä, joka on muuttanut kansalaistemme elämää, muuttanut maatamme, josta olemme syystä ylpeitä.

Arvoisat kollegat,

meillä todella on esitettävänämme tuloksia kahdeksalta viime vuodelta. Mutta… Mutta emme voi pysähtyä ja tyytyä siihen, mitä on jo tehty, mitä on saavutettu. Mielestäni meidän on arvioitava tilannetta objektiivisesti ja realistisesti ja oltava siinä äärimmäisen itsekriittisiä.

Nyt tehtävämme on käyttää kertyneitä kokemuksia ja resursseja tehokkaasti hyväksi maan kehityksen seuraavassa, laadullisesti uudenlaisessa vaiheessa.

Meillä on laadittu budjetti vuoteen 2010 ja vahvistettu konkreettinen kehityssuunnitelma – vuoteen 2010. Mutta nyt on jo ulotettava katse tuon horisontin taakse, ainakin kymmenen vuotta eteenpäin. Siksi tänään puheen aiheena on vuoteen 2020 ulottuva pitkän aikavälin strategia, jossa itse asiassa on kysymys koko yhteiskunnan kannalta äärettömän tärkeästä Venäjän tulevan kehitystien valinnasta.

Huolimatta yksittäisistä viime vuosien saavutuksista, emme ole toistaiseksi päässeet irti energiaan ja raaka-aineisiin perustuvan vakiosuuntaisen kehityksen skenaariosta. Energia-alan nousussa ja raaka-ainetuotannon kasvussa ei tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin, nykyaikaisen, maailman parhaan energiasektorin luominen sekä raaka-aineita tuottavien ja jalostavien huipputeknologiaa edustavien yritysten perustaminen ovat ehdottomia prioriteettejamme.

Nyt taloussuhdanteiden ollessa meille edulliset me olemme kuitenkin toistaiseksi modernisoimassa vain osia taloudesta. Tämä vääjäämättä entisestään lisää Venäjän riippuvuutta tavaroiden ja teknologioiden tuonnista ja vakiinnuttaa maamme roolia maailmantaloudessa raaka-ainetoimittajana. Jatkossa se saattaa johtaa siihen, että jäämme jälkeen maailman johtavista talouksista ja maamme karsiutumiseen maailman johtavien valtioiden joukosta.

Tätä skenaariota noudattaen emme pysty tarvittavassa määrin parantamaan Venäjän kansalaisten elämänlaatua. Emme myöskään pysty takaamaan maan turvallisuutta emmekä sen normaalia kehitystä, ja vaarannamme maan koko olemassaolon. Tämän sanoessani en yhtään liioittele.

Ainoa realistinen vaihtoehto tällaiselle tapahtumien kululle (kuten itse asiassa aikaisemmin totesimmekin) on maan innovatiivisen kehittämisen strategia, joka tukeutuu yhteen tärkeimmistä kilpailueduistamme: ihmispotentiaalin hyödyntämiseen, ihmisten tietotaidon mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön teknologian, taloudellisten tulosten ja koko yhteiskunnan elämän jatkuvaksi parantamiseksi.

Haluan kuitenkin erityisesti korostaa, ja haluan, että kaikki tämän ymmärtävät: innovaatiokehityksen vauhdin tulee olla ratkaisevasti tämänpäiväistä nopeampi.

On totta, tämä tie on muita huomattavasti vaikeampi. Se on kunnianhimoisempi ja vaatii valtiolta, liike-elämältä ja koko yhteiskunnalta äärimmäisiä ponnistuksia. Mutta todellisuudessa meillä ei ole valinnanvaraa.

Voiko kysymykseen tulla valinta talouden ja sosiaalisen kehityksen sekä maan turvallisuuden takaamisen aloilla johtavan aseman saavuttamisen mahdollisuuden ja taloudellisen sekä turvallisuuspoliittisen aseman ja lopputuloksena suvereniteetin menetyksen välillä?

Venäjästä on tultava elämisen kannalta kaikkein puoleensavetävin maa. Ja olen varma, että me pystymme siihen; emme uhraamalla nykypäivää niin sanotun valoisan tulevaisuuden eteen vaan päinvastoin, päivä päivältä parantamalla ihmisten hyvinvointia.

Siirtyminen innovatiivisen kehityksen tielle edellyttää ennen kaikkea mittavia investointeja ihmispääomaan.

Ihmisen kehitys on nyky-yhteiskunnan edistyksen peruspäämäärä ja ehdoton edellytys. Tämä on tänään ja pitkällä aikavälillä tulevaisuudessa ehdottomasti tärkein kansallinen prioriteettimme.

Venäjän tulevaisuus ja meidän menestyksemme riippuvat ihmisten koulutuksesta ja terveydestä, heidän pyrkimyksestään kehittää itseään ja käyttää taitojaan ja lahjakkuuttaan. Ja se, mitä nyt sanon, ei ole presidentinvaalien mainoslause, vaan kyse on välttämättömyydestä kehittää maata. Venäjän tulevaisuus riippuu jokaisen ihmisen työpanoksesta ja kansalaisten motivaatiosta toimia innovatiivisesti.

Kansallisten koulutusjärjestelmien kehittäminen tulee olemaan avainasemassa globaalissa kilpailussa ja yksi tärkeimpiä elämänarvoja. Ja Venäjällähän on kaikki: sekä rikkaat perinteet että potentiaalia muuttaa koulutusjärjestelmämme peruskoulusta yliopistoon yhdeksi parhaista maailmassa.

Koulutusjärjestelmän tulee ottaa käyttöön kaikkein nykyaikaisin tietämys ja opetusmenetelmät. Jo lähivuosina on siirryttävä uuden sukupolven standardien mukaiseen koulutukseen, joka vastaa nykyajan innovaatiotalouden vaatimuksia. Opetusministeriö on parhaillaan työstämässä näitä standardeja. Haluan, että tämä on koko yhteiskunnan kattava keskustelunaihe. Koulutusstandardien pitää olla nykyaikaiset.

Koulutusjärjestelmän pitää muuttua tutkimustoiminnan kehitysalustaksi. Toisaalta tieteellä on myös merkittävä kasvatuksellinen potentiaali. On tuettava lahjakkaita nuoria, jotka tekevät aktiivista tutkimustyötä, ja autettava heitä onnistuneesti integroitumaan tiede- ja innovaatioyhteisöön.

Huolimatta siitä, että tänä päivänä olemme maailmassa kolmannella sijalla tiedemiesten lukumäärän suhteen ja kuulumme jo johtavien maiden joukkoon mitattaessa valtion panostusta tieteelliseen toimintaan, niin olemme tulosten osalta kuitenkin kaukana kärjestä. Tämä on suora seuraus tieteen ja koulutusalan laitosten, valtion ja liike-elämän heikosta yhteistyöstä sekä yksityisten pääomien riittämättömästä sijoittamisesta tieteeseen.

Valtion tulee edistää liike-elämän sijoituksia tutkimus- ja kehitystoimintaan, ja kyseessä olevien sijoitusten tulee kasvaa. Toisaalta valtion kasvava panostus tieteeseen tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti, ja se tulee suunnata perustutkimukseen ja tulevaisuuden toimialoihin, ennen kaikkea niille aloille, joista riippuu valtion turvallisuus ja ihmisten terveys.

Tällä hetkellä joka toinen mies ei elä edes 60-vuotiaaksi. Mikä häpeä! Ja Venäjän kansalaisten lukumäärä laskee vuosi vuodelta.

Olen sitä mieltä, että lähimpien kolmen-neljän vuoden kuluessa pystymme vakiinnuttamaan väestön lukumäärän kehityksen. Siitäkin huolimatta, että eräät asiantuntijamme, mukaan luettuna hallituksessa olevat, ovat ennustaneet sen mahdolliseksi vasta 10-12 vuoden kuluttua.

Olen sitä mieltä, että meidän on tehtävä kaikkemme, että kuolleisuus Venäjällä alenisi yli 1,5 kertaa ja että keskimääräinen elinikä Venäjällä nousisi vuoteen 2020 mennessä 75 vuoteen.

Tämä edellyttää erittäin perusteellisia järjestelmä- ja rakennemuutoksia terveydenhuollossa ja sairaanhoitolaitosten teknisessä varustuksessa, sekä terveydenhoitoalan henkilöstön laadullista kehitystä.

On luotava sellaiset olosuhteet, joissa ihmisillä on mahdollisuus ja joissa he itse pyrkisivät huolehtimaan omasta terveydestään ennaltaehkäisemällä sairauksia sekä harrastamalla liikuntaa ja urheilua.

Ja tietenkin meidän tulee toteuttaa toimivaa perheitä tukevaa politiikkaa. Sellaisen politiikan perustana ovat sekä jo tehdyt tärkeät päätökset että uudet toimenpiteet.

Tässä asiassa tärkeimpiä tehtäviä ovat asuntorakentaminen ja sellaisten olosuhteiden luominen, joissa kansalaiset voivat itse ratkaista asuntoasiansa. Heillä on oltava mahdollisuus parantaa asuinolojaan perhetilanteen edellyttämällä tavalla.

On myös muistettava, että talouden nousu ja kansalaisten tulojen kasvu johtavat koulutuksen ja terveydenhuollon palvelujen kysynnän huomattavaan kasvuun. Ja jotta nämä alat vastaisivat kansalaisten kasvavia vaatimuksia, tärkeimpänä ehtona niiden rahoitukselle tulee olla tarjottavien palveluiden laatu ja laajuus.

Henkilöpääomaa kasvattavien investointien edistämiseksi on aktiivisesti käytettävä verotuskeinoja. Tätä varten yhtiöille ja kansalaisille tulee myöntää mahdollisimman suuria kuluvähennyksiä verotuksessa. Kiinnitän tähän hallituksen ja valtionduuman huomiota: yhtiöiden ja kansalaisten kustannukset koulutukseen ja terveydenhuollon vakuutuksiin sekä eläkesäästämisen lisärahoitukseen tulee vapauttaa veroista.

Meidän tulee pyrkiä siihen, että kaikilla maamme kansalaisilla tietojaan ja taitojaan hyödyntämällä ja tarvittaessa valtion tuella olisi mahdollisuus saada korkealaatuinen koulutus, huolehtia terveydestään, hankkia asunto ja saada riittävät tulot. Toisin sanoen, että elintaso olisi sellainen, jonka perusteella luokitellaan niin sanottuun keskiluokkaan. Vähimmäistavoitteena tulee mielestäni olla, että vuoteen 2020 mennessä vähintään 60 prosenttia, ehkä jopa 70 prosenttia, väestöstä kuuluu keskiluokkaan.

Tässä yhteydessä perheiden tuloerojen tulee supistua nykyisestä täysin sietämättömästä viisitoistakertaisesta lähemmäksi hyväksyttävissä olevaa tasoa. Korostan kuitenkin, että kannusteita ammatilliseen ja luovaan itsensä kehittämiseen ei saa poistaa. Tasapäistämistä ei pidä esiintyä.

Venäjästä pitää tulla mahdollisuuksien, urakehityksen sekä sosiaalisen että aineellisen statuksen kehityksen kannalta sekä lahjakkuuden ja menestyksen palkitsemisen osalta paras maa.

Kaikilla, jotka ovat valmiita tekemään työtä, tulee olla mahdollisuus ansaita hyvin ja kerätä riittävästi varallisuutta saavutetun elintason säilyttämiseksi työuran päätyttyä.

Samanaikaisesti on erittäin tärkeää, että nykyiset eläkeläiset ja invalidit, joilla ei ole sellaisia mahdollisuuksia, saavat riittävät eläkkeet ja avustukset.

Ja vielä lopuksi: korkeasta elintasosta puhuttaessa ei pidä unohtaa kansalaisten henkilökohtaista turvallisuutta, turvallisuutta sanan laajimmassa merkityksessä, joka käsittää ihmisten hengen ja omaisuuden luotettavan turvaamisen, suotuisan ekologisen ympäristön, liikenteen ja kunnallisteknisen infrastruktuurin häiriöttömän toiminnan ja teknogeenisten katastrofien estämisen.

Ja tietenkin inhimillistä pääomaa kehittäessämme meidän tulee tukeutua venäläisen kulttuurin koko rikkauteen, sen ainutkertaisiin saavutuksiin ja perinteisiin.

Kaikki tämä kokonaisuutena on juuri se todellisten ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien yhteiskunta, ilman köyhyyttä kehittyvä yhteiskunta, joka takaa jokaisen ihmisen turvallisuuden. Meidän tulee pyrkiä luomaan nimenomaan sellainen yhteiskunta, ja olen varma, että me onnistumme siinä.

Arvoisat kollegat,

Edessämme on uusia ja aikaisempaa vaikeampia talouspolitiikan tehtäviä.

Venäjän nykytalouden pääongelma on sen äärimmäinen tehottomuus. Työn tuottavuus Venäjällä on edelleen luvattoman alhainen. Samat työkustannukset kuin kehittyneimmissä maissa antavat Venäjällä moninkertaisesti vähemmän tuloksia. Ja tämä on entistäkin vaarallisempaa globaalin kilpailun lisääntyessä ja ammattityövoiman palkkojen sekä energiakustannusten kasvaessa.

Innovatiivisen kehitysskenaarion toteuttaminen antaa mahdollisuuden ratkaisevasti parantaa työn tuottavuutta. Tämän tekijän osalta Venäjän talouden pääsektoreilla tulee saavuttaa vähintään nelinkertainen kasvu 12 vuodessa.

Pyrkiessämme ratkaisevasti nostamaan maamme talouden tehokkuutta meidän tulee luoda kannustimet ja kehitysedellytykset koko joukolle toimialoja.

Kyseessä on ennen kaikkea kansallisen innovaatiojärjestelmän luominen. Sen tulee perustua innovaatioita tukevien valtiollisten ja yksityisten instituutioiden koko kirjoon.

Tarvitaan luonnollisten vahvuuksiemme lujittamista ja laajentamista. Tarvitaan taloutemme perussektoreiden kehittämistä mukaan lukien luonnonvarojen korkean jalostusasteen turvaaminen, Venäjän energiaresurssien, kuljetus- ja maatalouden alojen suomien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Kaikilla talouden aloilla tarvitaan olemassa olevien tuotantolaitosten laaja-alaista modernisointia. Tarvitaan  myös periaatteellisesti uudenlaista yritysjohtamisjärjestelmää ja käytännössä kaikkien Venäjällä käytettävien teknologioiden, koneiden ja kaluston uusimista. Parhaat teknologiat ovat sitä paitsi useimmiten myös energiatehokkaimpia, taloudellisimpia ja ympäristöystävällisimpiä.

Erittäin tärkeä alue on globaalin kilpailukyvyn omaavien uusien sektoreiden kehittäminen, erityisesti korkean teknologian alueilla, jotka ovat ”osaamistalouden” vetureita. Näitä ovat ilmailu- ja avaruusteollisuus ja laivanrakennus sekä energia-ala. Samoin informaatioalan, lääketieteen ja muiden alojen uusimmat teknologiat.

Epäilemättä meidän tulee jatkaa uusien teiden, rautatieasemien, satamien, lentokenttien, voimalaitosten ja viestintäjärjestelmien rakentamista ja jo olemassa olevien modernisointia.

Äärimmäisen tärkeää on rahoitusinfrastruktuurin kehittäminen tasolle, joka vastaa talouden kasvavia tarpeita. Tämän tulee johtaa siihen, että Venäjästä tulee yksi maailman finanssikeskuksista. Tämä on luonnollista, kun huomioidaan Venäjän mittava kulta- ja valuuttavaranto, joka muutama päivä sitten oli hieman yli 484 miljardia dollaria. Sivumennen sanoen liikkeellä on edelleenkin tiettyjä typeriä huhuja kansallisen valuuttamme nimellisarvon muutoksista, mutta se on täyttä pötypuhetta. Nykyoloissa se olisi järjetöntä, mahdotonta ja tyhmää.

Kaiken kaikkiaan on välttämätöntä kehittää markkinatalouden instituutioita ja kilpailuympäristöä, joka kannustaa yrityksiä alentamaan kustannuksiaan, uudistamaan tuotteitaan ja joustavasti huomioimaan asiakkaiden tarpeet.

Meidän tulee luoda satojatuhansia työpaikkoja, joissa vaaditaan korkeaa ammattitaitoa ja älykkyyspotentiaalin käyttöä.

Mutta samanaikaisesti valtion tulee aktiivisesti kannustaa ihmisiä vaihtamaan ammattia, sijoittumaan työelämään tai aloittamaan oman liiketoiminnan. Ja kaikki tämä riippuu suoranaisesti työvoiman jatkuvan koulutus- ja uudelleenkoulutusjärjestelmän tehokkuudesta ja siitä, kuinka hyvät olosuhteet pienyritysten liiketoiminnalle on luotu. Toistaiseksi pienyritystoiminnan harjoittaminen on suoraan sanottuna äärimmäisen vaikeaa. Meidän tulee vielä palata tähän asiaan. Se, mitä federatiiviset keskusvallanelimet tekevät alueellisesti ja paikallisesti alue- ja paikalliselinten tuella, on yksinkertaisesti kauhistuttavaa. Oman yritystoiminnan aloittaminen vie yhä edelleen kuukausia. Jokaisessa virastossa joutuu käymään lahjusten kanssa: palontorjuntavirastossa, terveys- ja hygieniavirastossa, gynekologilla, ja niin edelleen. Yksinkertaisesti järkyttävää!

Toistan: hoitaessamme näitä sosiaali- ja talouspoliittisia asioita meidän tulee keskittää voimamme kolmeen ydintehtävään.

Ensimmäinen on yhdenvertaisten mahdollisuuksien luominen kaikille.

Toinen on innovaatiotoimintaan kannustaminen.

Kolmas on talouden tehokkuuden huomattava parantaminen ennen kaikkea työn tuottavuutta nostamalla.

Tuloksena lueteltujen tehtävien onnistuneesta hoitamisesta tulee olla Venäjän nousu maailman johtavien teknologiamaiden joukkoon.

On ilmiselvää, että asetettujen päämäärien toteuttamiseksi joudutaan asettamaan aivan uusia vaatimuksia valtionhallinnolle. Sen tulee edistää täsmällisten kehityspäämäärien asettamista ja luoda niiden saavuttamiseen suunnattu järjestelmä.

Innovatiivisen yhteiskunnan rakentamisessa saavutettavat reaaliset tulokset on asetettava tärkeimmäksi kriteeriksi arvioitaessa koko valtion hallintokoneiston toimintaa.

Nykyinen valtiokoneisto on kuitenkin huomattavassa määrin byrokratisoitunut ja korruptoitunut järjestelmä, jossa ei ole motivaatiota myönteisille muutoksille dynaamisesta kehityksestä puhumattakaan.

Meidän tulee poistaa talouteen kohdistuva liiallinen hallinnollinen painostus, josta on tullut yksi pahimmista kehityksen jarruista. Toimintoja optimoimalla ja rahoitusjärjestelmiä muuttamalla meidän tulee myös luoda edellytykset virastojen ja yksittäisten virkamiesten tehokkaalle toiminnalle. Lisäksi meidän tulee luoda kilpailuolosuhteet, jotka tuovat valtionhallintoon parhaat henkilöstöresurssit. Samalla tulee nostaa virkamiesten vastuuta yhteiskunnan edessä.

Yksi tämän päivän valtionhallinnon suurimmista ongelmista on edelleen sen liiallinen keskittyneisyys. Yksinkertaisimmankin päätöksen tekeminen hallituksessa kestää kuukausia tai jopa vuosia. Kaikki ikään kuin tehdään ohjeiden mukaan, kaikki tehdään oikein, mutta juuri tässä on kysymys tapauksesta, jossa järjestys muuttuu järjettömyydeksi.

Hallituksen tulee olla ideologian ja strategisten suunnitelmien kehityskeskus. Sen tulee vahvistaa liittovaltion ohjelmat ja asettaa tarkat tehtävät, arviointikriteerit  sekä myöntää tarvittavat resurssit, muutei mennä liikaa yksityiskohtiin, jottei hukkuisi niihin.

Ministeriöiden tulee, niin kuin hallinnollisen reformin alussa itse asiassa ajateltiinkin, todella ohjata niille uskottuja resursseja ja itsenäisesti antaa ohjaamiseen tarvittavia säädöksiä.

Tulevaisuuden valtionhallinnon ominaispiirteinä tulee olla itsenäisyys ja vastuullisuus, dynaaminen liike eteenpäin, maan yleisen kehitysideologian seuraaminen, resurssien tehokas käyttö, rohkeat ja omintakeiset ratkaisut, aloitteiden ja innovaatioiden tukeminen, henkilöiden ja heidän ammattiosaamisensa vaihdettavuus sekä hyvä yleistietous.

Näiden asenteiden tulee sitä paitsi muodostua myös koko budjettitalouden verkoston ja valtion sekä paikallisten itsehallintoviranomaisten valvomien yritysten toiminnan perustaksi, ei ainoastaan valtiohallinnon.

Miettikääpä seuraavaa, arvoisat kollegat: kyseisessä järjestelmässä työskentelee noin 25 miljoonaa ihmistä, mikä on yli kolmasosa maan kaikista työllisistä. Järjestelmässä kiertää triljoonia ruplia sijoituksina ja valtion juoksevina kuluina. Siksi tämän koko valtion rungon muodostavan järjestelmän toiminnan kehittämisen on oltava päivittäistä ja tavoitteellista.

Selvää on myös, ettei valtio pysty ylläpitämään eikä tarvitsekaan näin valtavaa valtionsektoria. Lukuisten valtionlaitosten tulee toimia markkinaehtoisesti, niiden tulee saada maksu tuloksista eikä olemassaolostaan, ja niiden johtajien tulee kantaa henkilökohtaista vastuuta hallinnon laadusta.

Mahdollisuuksien mukaan tulee aktiivisemmin houkutella yksityistä pääomaa valtionsektorille, olkoon kyseessä sitten teollisuus tai sosiaaliala.

Yksityinen yhtiö, jota motivoi tulos, hoitaa usein hallinnon tehokkaammin kuin virkamies, jolla ei aina ole edes käsitystä siitä, mikä oikeasti on tehokasta hallintoa ja mitä tarkoittaa tulos.

Pitää myös yksinkertaistaa verotusjärjestelmää minimoimalla lainsäädännön mielivaltaisen tulkinnan mahdollisuudet sekä ottaa käyttöön verotuksellisia kannustimia innovaatiotalouden kehittämiseksi. Kaiken kaikkiaan meidän tulee pyrkiä jatkossa edelleen alentamaan verotaakkaa. Vastatessani aplodeihinne kerron enemmänkin kääntyen myös hallituksen ja parlamentin jäsenten puoleen: meidän tulee mm. pyrkiä säätämään yhtenäinen ja mahdollisimman alhainen arvonlisävero.

On jatkettava työtä riippumattoman ja tehokkaan oikeuslaitoksen luomiseksi yrittäjien oikeuksien ehdottomaksi takuumieheksi mm. virkamiesten mielivaltaa vastaan.

Lopuksi, valtion on kehitettävä riittävän tehokkaat instrumentit makrotalouden tasapainon turvaamiseksi maailmanmarkkinoiden epävakaassa tilanteessa.

Lopputuloksena tästä Venäjälle tulee muodostua mahdollisimman suotuisa kilpailuympäristö, joka muiden päämäärien ohella houkuttelee sijoituksia ennen kaikkea korkean teknologian alalle ja liike-elämään.

Erittäin tärkeä osa valtionhallinnon uudistamista on tehokkaan aluepolitiikan toteuttaminen.

Nykyisin tyypillisiä ovat suuret ja yhä kasvavat erot alueiden sosio-taloudellisessa kehityksessä. Suurimmalla osalla Venäjän federaatiosubjekteista kehitysluvut ovat heikkoja. Federaatiosubjektien välinen ero on suurimmalla osalla merkittävimmistä mittareista mitattuna erittäin suuri, jopa monikymmenkertainen.

Jo lähivuosina meidän tulee siirtyä uuteen aluepolitiikan vaiheeseen, jossa  turvataan Venäjän federaatiosubjektien ei vain muodollinen vaan todellinen tasa-arvo, joka antaa kaikille alueille mahdollisuuden hallita välttämättömiä ja riittäviä resursseja kansalaisten ihmisarvoisten elämänolojen turvaamiseksi, alueen kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi ja talouden monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Tässä tärkeää osaa esittää uusien sosio-taloudellisen kehityksen keskusten perustamiseksi tehtävä työ Povolzjessa, Uralilla, Etelä-Venäjällä, Siperiassa ja Kaukoidässä, sekä myös innovatiivisten alueellisten tuotannollisten yhtymien verkoston, liikenne- ja energia-infrastruktuurin kehittäminen. Olen varma, että vain tasapainoinen aluepolitiikka takaa koko maan harmonisen kehityksen.

Hyvät kollegat, Venäjän poliittisen järjestelmän tulevaisuuden määrittelee nykyihmisten, miljoonien kansalaistemme, pyrkimys yksilölliseen vapauteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Demokraattisen valtion tulee olla kansalaisyhteiskunnan oma-aloitteisen järjestäytymisen tehokkaana välineenä.

Tämä työ kestää vuosia. Ja se jatkuu väistämättä sivistystoiminnan, kansalaisten kulttuurikasvatuksen keinoin, kansalaisjärjestöjen, ihmisoikeusvaltuutettujen ja kansalaiskamarien roolia kohottamalla ja tietenkin kehittämällä venäläistä monipuoluejärjestelmää.

Monipuoluejärjestelmän luonteen tulevaisuudessa määrittelevät muutamat suuret poliittiset puolueet. Säilyttääkseen tai vahvistaakseen johtoasemansa niiden tulee tietenkin tehdä kovasti töitä, olla avoimia muutoksille ja käydä yhä laajempaa vuoropuhelua äänestäjien kanssa.

Tässä yhteydessä poliittisten puolueiden on tiedostettava valtava vastuunsa Venäjän tulevaisuudesta, kansakunnan yhtenäisyydestä, maamme kehityksen vakaudesta.

Olivatpa poliittiset taistelut miten kärkeviä tahansa ja vaikka miten ratkaisemattomilta puolueiden väliset ristiriidat vaikuttaisivatkaan, ne eivät koskaan ole sen arvoisia, että niiden takia maa kannattaisi ajaa kaaoksen partaalle.

Vastuuton demagogia, yritykset hajottaa yhteiskunta ja käyttää ulkomaista apua ja puuttumista sisäpoliittiseen taisteluun ovat paitsi epäeettisiä, myös laittomia. Ne halventavat kansamme arvoa ja heikentävät demokraattista valtiotamme.

Lopuksi totean, että, Venäjän poliittisen järjestelmän tulee paitsi vastata kansallista poliittista kulttuuria, myös kehittyä yhdessä sen kanssa. Silloin siitä tulee samanaikaisesti sekä joustava että vakaa.

Mitä tahansa mielipide-eroja onkaan, kaikkien yhteiskunnallisten voimien tulee toimia yksinkertaisen mutta elintärkeän periaatteen mukaan: ei kaikelle sellaiselle, mikä koituu Venäjän ja sen kansalaisten vahingoksi, ja kyllä kaikelle, mikä on Venäjän eduksi, sen kansallisten etujen mukaista ja edistää jokaisen Venäjän kansalaisen hyvinvointia ja turvallisuutta.

En voi olla käsittelemättä myöskään aiheita, jotka liittyvät Venäjän turvallisuuden ja puolustuskyvyn turvaamiseen sekä ulkopoliittiseen strategiaamme. Ne riippuvat merkittävässä määrin maan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tasosta.

Jo nyt on selvää, että maailmalla on alkamassa uusi asevarustelukierre. Eikä asia riipu meistä, emme me sitä ole aloittamassa. Teknologiseen ylivoimaansa tukeutuen kehittyneimmät maat käyttävät miljardeja seuraavien sukupolvien puolustus- ja hyökkäysjärjestelmien kehittämiseen. Eivätkä niiden sijoitukset puolustukseen ole missään suhteessa edes siihen, mitä me teemme, vaan kymmeniä kertoja suuremmat.

Kymmeniä vuosia olemme noudattaneet velvollisuuksiamme, täyttäneet kansainväliset turvallisuussopimukset, kaikki kansainväliset sopimukset, mm. Sopimuksen Euroopan tavanomaisten aseiden rajoittamisesta. Mutta meidän kumppanimme Pohjois-Atlantin sopimusmaiden (NATO) joukosta eivät edes ratifioi eräitä asiakirjoja, eivät noudata niitä, ja vaativat meiltä jatkossa niiden yksipuolista noudattamista. NATO sinänsä laajenee ja tuo sotilaallista infrastruktuuriaan yhä lähemmäs meidän rajojamme. Me olemme purkaneet tukikohtamme sekä Kuubassa että Vietnamissa. Mitä me olemme saaneet? Uusia amerikkalaisia tukikohtia Romaniaan, Bulgariaan, ja kohta varmaankin rakennetaan Puolaan uusi ohjustentorjuntajärjestelmän sijoitusalue ja myös Tšekkiin - sen osia.

Meitä yritetään saada vakuuttuneiksi, ettei näitä toimenpiteitä ole suunnattu Venäjää vastaan. Eikä meidän täysin perusteltuun huolenilmaisuumme ole annettu rakentavaa vastausta.

Asiasta on käyty paljon keskusteluja. Mutta, valitettavasti minun on särkevin sydämin todettava, että kaikkea tätä kumppanimme käyttävät ainoastaan tiedotuksellisena ja diplomaattisena suojana omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Mitään todellisia tekoja kompromissin löytämiseksi emme tähän mennessä ole nähneet. Meidät todellisuudessa pakotetaan välttämättömiin vastatoimiin, pakotetaan tekemään vastaavat päätökset. Näihin uusiin haasteisiin Venäjällä on ja tulee aina olemaan vastaus.

Lähivuosina Venäjällä tulee aloittaa uudenlaisten aseiden tuotanto. Uudet aseet eivät laadultaan ja ominaisuuksiltaan jää jälkeen muiden maiden käytössä olevista, vaan eräissä tapauksissa ylittävät niiden ominaisuudet. Näihin tarkoituksiin käytettävien varojen tulee kuitenkin olla suhteessa maan mahdollisuuksiin, eivätkä ne saa haitata sosio-taloudellisen kehityksen prioriteetteja.

Uusimman teknologian käyttö vaatii myös Puolustusvoimien rakennusstrategian miettimistä uudelleen. Bio- nano- ja IT-teknologian edistyksellisimmät tieteelliset ratkaisut voivat nimittäin tuoda vallankumouksellisia muutoksia asealalle. Uuden sukupolven aseiden sijoitus-, huolto- ja käyttövastuun voi luottaa vain armeijalle, joka vastaa nykyajan viimeisiä vaatimuksia.

Inhimillisen tekijän osuus on tässä ennennäkemättömän suuri. Tarvitsemme välttämättä, innovatiivisen armeijan (jos tällainen ilmaisu sallitaan), jossa sotilaiden ammattitaitoon, tekniseen laaja-alaisuuteen ja osaamiseen kohdistetaan periaatteellisesti uuden, kaikkein nykyaikaisimman tason vaatimukset.

Tätä varten on välttämättä huomattavasti parannettava sotilaspalveluksen mainetta, varusmiesten rahapalkkaa ja heidän sosiaaliturvaansa, sekä löydettävä toimiva ratkaisu heidän asunto-ongelmiinsa.

Kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi kaikenkattavasti tarvitaan uusi, vuoteen 2020 asti ulottuva puolustusvoimien rakennusstrategia, joka huomioi nykyajan haasteet ja maamme etuja koskevat uhat.

Painotan sitä, että maailma ei tänä päivänä ole muuttumassa yksinkertaisemmaksi, vaan monimutkaisemmaksi ja kovemmaksi. Me voimme seurata, kuinka ylevien vapauden ja avoimen yhteiskunnan aatteiden taakse piiloutuen joskus tuhotaan maiden tai kokonaisten alueiden suvereenisuus, kuinka äänekkäällä retoriikalla kaupan ja investointien vapaudesta kehittyneimmissä talouksissa ja maissa vahvistetaan protektionismin politiikkaa.

On kehkeytymässä myös ankara taistelu voimavaroista. Moni konflikti, ulkopoliittinen tapahtuma ja diplomaattinen toimenpide ”tuoksuu” kaasulle ja öljylle.

Tässä mielessä ulkopuolisen maailman kasvava mielenkiinto Venäjää ja koko Euraasiaa kohtaan on ymmärrettävää. Luoja ei tosiaankaan loukannut meitä jakaessaan luonnonrikkauksia. Tästä johtuen joudumme yhä useammin törmäämään pidättyvyyspolitiikan uusiutumiin. Yleistäen voi sanoa, että kaiken tämän takana on usein pyrkimys tuputtaa meille epärehellistä kilpailua ja turvata itselle pääsy meidän luonnonvaroihimme.

Tällaisissa oloissa on tärkeää pysyä arvioissaan lujana ja säilyttää maltti sekä olla menemättä mukaan kalliiseen vastakkainasetteluun, mm. taloutemme kannalta tuhoisaan ja sitä köyhdyttävään uuteen varustelukilpaan, joka olisi Venäjän sisäiselle kehitykselle vahingollinen.

Valintamme on selvä: me olemme luotettava kumppani koko maailmanyhteisölle globaaleja ongelmia ratkaistaessa. Me olemme kiinnostuneet kaikille osapuolille edullisesta yhteistyöstä kaikilla aloilla: turvallisuudessa, tieteessä, energiakysymyksissä ja ilmasto-ongelmien ratkaisemisessa.

Me olemme kiinnostuneet hyvin aktiivisesti osallistumaan globaaleihin ja alueellisiin integraatioprosesseihin, tiiviiseen kaupallis-taloudelliseen ja investointiyhteistyöhön, korkean teknologian edistämiseen ja sen soveltamiseen arkielämään. Kaikki tämä vastaa strategisia päämääriämme. Kansallisten tehtäviemme hoitaminen edellyttää rauhanomaista ja positiivista asialistaa kansainvälisissä suhteissa. Tähän tulemmekin pyrkimään.

Korostan, ettemme aio ottaa keneltäkään mitään pois – olemme itseriittoinen maa. Emmekä aio ”sulkeutua” tai eristäytyä ulkomaailmasta.

Olen vakuuttunut, että itsenäinen, käytännönläheinen ja vastuullinen politiikka mahdollistaa sen, että Venäjän kansainvälinen maine luotettavana ja tunnollisena kumppanina pysyvästi vahvistuu.

Arvoisat kollegat, tänään olemme ratkaisemassa Venäjän kohtalon tärkeintä kysymystä ja laatimassa vuoteen 2020 ulottuvaa kehitysstrategiaa. On ilmeistä, että vain luja, yhteisen pyrkimyksen yhdistämä yhteiskunta voi toteuttaa sen täysimääräisesti. Siksi meidän pitkän tähtäimen suuntaviivojemme tulee olla kaikille ymmärrettäviä ja maamme kansalaisten kannattamia.

Pidän erittäin tärkeänä, että maan kehityssuunnitelmat kävisivät läpi laajan käsittelyn venäläisessä yhteiskunnassa ja että käsittelyyn osallistuisivat sen kaikki instituutiot. Kyseisen käsittelyn ei tule päättyä pelkkiin keskusteluihin, vaan tuloksena tulee olla Venäjän Federaatioon hallituksen hyväksymät maan sosio-taloudellinen kehitysohjelma vuoteen 2020 sekä konkreettinen toimintasuunnitelma kaikille edellä mainituille toiminta-alueille. Yksityiskohtainen toimintasuunnitelma on laadittava kaikille toiminta-alueille!

Venäjä on jo useasti todistanut, että pystyy sellaiseen, mikä toisista vaikuttaa mahdottomalta. Sodan jälkeisinä vuosina teimme  harppauksen teollistamisessa ja valloitimme ensimmäisinä avaruuden. Muutamien viime vuosien aikana olemme vakain askelin elpyneet  90-luvun kaaoksesta talouden romahtamisen ja koko entisen elämänjärjestyksen murtumisen jälkeen. Saavutimme jopa enemmän, sillä vuodesta 2000 vuoteen 2007 maan BKT on kasvanut 72 prosentilla. Näin ollen vuosikasvun säilyessä 7,8 prosentissa BKT:n kaksinkertaistuminen voidaan saavuttaa jo seuraavan, eli vuoden 2009 loppuun mennessä.

Mutta, toistan, tänään me asetamme huomattavasti kunnianhimoisemman tavoitteen, joka on elämän,  talous- ja sosiaalisektorien ja koko maan laadullisen muutoksen saavuttaminen.

Venäjällä on työteliäitä ja koulutettuja ihmisiä – ihmisiä, jotka pyrkivät aina olemaan ensimmäisinä. Kansallisiin luonteenpiirteisiimme kuuluu tottumus voittaa, pyrkimys olla vapaa ja riippumaton.

Venäjällä on valtavat luonnonvarat ja rikas tieteellinen potentiaali. Venäjällä on selkeä näkemys siitä, millä tavalla ja millä resursseilla ratkaisemme uudet mittavat ja valtavat tehtävämme.

Eikä ole yhtään todellista syytä, joka estäisi meitä saavuttamasta asettamiamme tavoitteita, ei ainoatakaan!

Olen ehdottoman varma, että saavutamme tilan, jossa Venäjä edelleen vahvistaa asemaansa yhtenä maailman johtavista maista, ja kansalaisemme elävät ihmisarvoisesti.

Kiitos.

VENÄJÄN FEDERAATION PRESIDENTINVAALIEN MEDIAJÄRJESTELYT

Maaliskuun 2. päivänä pidettävien Venäjän Federaation presidentinvaalien äänestys tapahtuu vaalipäivänä kello 8:00-20:00 Venäjän diplomaattisissa edustustoissa järjestettävillä äänestyspaikoilla: Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen-suurlähetystössä (Tehtaankatu 1B, Helsinki), Turun pääkonsulaatissa (Vartiovuorenkatu 2, Turku), Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa (Kievarinkatu 1 A, Lappeenranta) ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa (Norra Esplanadgatan 11, Mariehamn).

Toimittajilla on mahdollisuus seurata äänestystä kaikilla edellä mainituilla äänestyspaikoilla niiden aukioloaikojen puitteissa.

Toimittajille järjestetään tarvittaessa mahdollisuus haastatella vaaliviranomaisina toimivia Venäjän diplomaattiedustustojen edustajia. Koska Venäjän vaalilainsäädäntö kieltää vaaliagitaation vaalipäivänä, äänestäjien haastatteluja voidaan tehdä ainoastaan vaalihuoneiston ulkopuolella.

Median edustajia pyydetään ilmoittamaan etukäteen saapumisensa ajan sekä haastatteluihin liittyvät ynnä muut toiveensa.

Ilmoittautumiset ja haastattelupyynnöt:

lehdistösihteeri Irina Naletova, (09) 607050, rusembassy@co.inet.fi .

VENÄJÄN FEDERAATION PRESIDENTINVAALIEN ÄÄNESTYSJÄRJESTELYT

Maaliskuun 2. päivänä klo 8:00 – 20:00 pidetään Venäjän Federaation presidentinvaalit.

Suomessa asuvat ja väliaikaisesti oleskelevat Venäjän kansalaiset voivat äänestää Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen suurlähetystössä (Tehtaankatu 1B, Helsinki), Turussa sijaitsevassa pääkonsulaatissa (Vartiovuorenkatu 2, Turku), Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa (Kievarinkatu 1 A, Lappeenranta) ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa (Norra Esplanadgatan 11, Mariehamn).

Äänestykseen voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet Venäjän kansalaiset. Äänestykseen osallistuakseen henkilön tulee saapua äänestyspaikalle ja esittää ulkomaan passinsa tai sen korvaava asiakirja (merimiespassi tai Venäjälle palaamiseen oikeuttava todistus).

Mikäli äänestäjä ei pääse äänestyspäivänä tulemaan sille äänestyspaikalle, jossa hänet on merkitty äänestäjälistoihin, hän voi saada ao. vaalilautakunnalta todistuksen, joka oikeuttaa äänestykseen sillä paikkakunnalla, jolla hän äänestyspäivänä tosiasiallisesti oleskelee (ven. открепительное удостоверение).

Venäjän kansalaisten, jotka ovat lähteneet Venäjän ulkopuolelle sen jälkeen kuin paikalliset vaalilautakunnat ovat aloittaneet em. todistusten myöntämisen, eli helmikuun 11. päivän jälkeisenä aikana, ja joilla ei ole Venäjän konsulinvirastojen rekisteröintiä, on äänestyksen yhteydessä esitettävä myös vaalilautakunnan todistus, joka on annettu asuinpaikkakunnassa Venäjällä.

Venäjän Federaation kansalaisen sisäpassi oikeuttaa äänestämiseen, jos henkilöllä on vaalilautakunnan todistus tai passissa merkintä Venäjän konsulinviraston tekemästä rekisteröinnistä.

 Vaalilautakuntien yhteystiedot Suomessa:

Helsinki, Venäjän suurlähetystö, Tehtaankatu 1 B, 00140 Helsinki, faksi 09-661006, puh. 09-661876, 09-661877, sähköposti  rusembassy@co.inet.fi .

Turku, Venäjän pääkonsulaatti, Vartiovuorenkatu 2, 20700 Turku, faksi 02-02-2319779, puh. 02-2336441.

Lappeenranta, Venäjän suurlähetystön kanslia, Kievarinkatu 1 A, 53100 Lappeenranta, faksi 05-8720777, puh. 05-8720700.

Maarianhamina, Venäjän konsulaatti, Norra Esplanadgatan 11, 22100 Mariehamn, faksi / puh. 018-19524.

Lehdistötiedote

Venäjän Valtionduuman vaalien äänestyksen tulokset

06.12.2007

Joulukuun 2. päivänä 2007 pidettiin Venäjän Federaation Federaatiokokouksen Valtionduuman (parlamentin  alahuoneen) kansanedustajien viidennet vaalit.

Suomessa asuville tai väliaikaisesti oleskeleville Venäjän kansalaisille oli järjestetty äänestysmahdollisuus Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen-suurlähetystössä, Turussa sijaitsevassa pääkonsulaatissa, Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa.

Äänestykseen on osallistunut 1744 äänestäjää. Heidän äänensä jakautuivat seuraavasti:
- Yleisvenäläinen poliittinen puolue ”Yhtenäinen Venäjä” - 61,75 %.
- Venäjän yhdistynyt demokraattinen puolue ”Jabloko” - 8%.
- Venäjän Federaation kommunistinen puolue” - 7%.
- Poliittinen puolue ”Oikeistovoimien liitto” - 6,3%.
- Venäjän liberaalidemokraattinen puolue - 5,1 %.
- Puolue ”Oikeudenmukainen Venäjä: Kotimaa/Eläkeläiset/Elämä” - 5,1 %.
- Yleisvenäläinen poliittinen puolue ”Kansalaisten voima” - 3,73 %.
- Venäjän agraarinen puolue - 1,15%.

Muut puolueet saivat kukin alle 1 % Venäjän Suomen-edustustoissa äänestäneiden Venäjän kansalaisten äänistä.

Lehdistötiedote

Suomessa äänestettiin Venäjän Valtionduuman vaaleissa

03.12.2007

Joulukuun 2. päivänä 2007 pidettiin Venäjän Federaation Federaatiokokouksen Valtionduuman (parlamentin  alahuoneen) kansanedustajien viidennet vaalit.

Suomessa asuville tai väliaikaisesti oleskeleville Venäjän kansalaisille oli järjestetty äänestysmahdollisuus Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen-suurlähetystössä, Turussa sijaitsevassa pääkonsulaatissa, Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa.

Venäjän Suomen-suurlähetystö kiittää kaikkia aktiivisen kansalaisasenteen ilmaisseita venäläisiä. Kiitämme myös Suomen venäjänkielistä mediaa – Spektr-lehteä, Russkoje Radio Helsinki -radioasemaa, Mosaiikki-aikakauslehteä ja Yleisradion Venäjänkielistä toimitusta – sekä Suomen lehdistöä – Helsingin Sanomia, Turun Sanomia, Etelä-Saimaata, Ålandia ja Nya Ålandia, jotka kertoivat Suomessa asuville Venäjän kansalaisille heidän mahdollisuuksistaan käyttää äänioikeuttaan.

Lehdistötiedote

Venäjän Valtionduuman vaalit 2.12.2007

Joulukuun 2. päivänä klo 8.00-20.00 pidetään Venäjän Federaation Federaatiokokouksen Valtionduuman (parlamentin alahuoneen) viidennet kansanedustajien vaalit.

Suomessa asuvat ja väliaikaisesti oleskelevat Venäjän kansalaiset voivat äänestää  Helsingissä sijaitsevassa Venäjän Suomen suurlähetystössä (Tehtaankatu 1B, Helsinki), Turussa sijaitsevassa pääkonsulaatissa (Vartiovuorenkatu 2, Turku), Venäjän suurlähetystön kansliassa Lappeenrannassa (Kievarinkatu 1 A, Lappeenranta) ja Venäjän konsulaatissa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa (Norra Esplanadgatan 11, Mariehamn).

Äänestykseen voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet Venäjän kansalaiset. Äänestykseen osallistuakseen henkilön tulee saapua äänestyspaikalle ja esittää ulkomaan passi tai maan sisäinen passi tai muu asiakirja, joka korvaa kansalaisen passin ja josta käy ilmi henkilöllisyys ja Venäjän kansalaisuus.

Venäjän Federaation Federaatiokokouksen Valtionduuman kansanedustajien vaaleista säädetyn lain mukaan (artikla 74) Venäjän kansalaisten, jotka on rekisteröity ja merkitty äänestäjälistoille asuinpaikkakunnassaan Venäjällä, mutta ovat lähteneet Venäjän ulkopuolelle marraskuun 12. päivän jälkeen, on äänestyksen yhteydessä esitettävä myös Venäjän paikallisen vaalilautakunnan antama todistus (ven. открепительное удостоверение), joka oikeuttaa osallistumaan muualla kuin kyseisessä asuinpaikkakunnassa Venäjällä tapahtuvaan äänestykseen.

Sairauteen tai invaliditeettiin liittyvissä erityistapauksissa vaalilautakunta voi järjestää edellämainituissa kaupungeissa mahdollisuuden kotiäänestykseen. Kansalaisten kotiäänestystä koskevien pyyntöjen tulee saapua vaalilautakuntaan hyvissä ajoin.

Vaalilautakuntien yhteystiedot Suomessa:

Helsinki, Venäjän suurlähetystö, Tehtaankatu 1 B, 00140 Helsinki, faksi 09-661006, puh. 09-661876, 09-661877, sähköposti  rusembassy@co.inet.fi .

Turku, Venäjän pääkonsulaatti, Vartiovuorenkatu 2, 20700 Turku, faksi 02-02-2319779, puh. 02-2336441.

Lappeenranta, Venäjän suurlähetystön kanslia, Kievarinkatu 1 A, 53100 Lappeenranta, faksi 05-8720777, puh. 05-8720700.

Maarianhamina, Venäjän konsulaatti, Norra Esplanadgatan 11, 22100 Mariehamn, faksi / puh. 018-19524.

Venäjän ulkoasiainministerin Sergei Lavrovin haastattelu Helsingin Sanomille

(24. lokakuuta 2007)

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kirjalliset vastaukset Helsingin Sanomien kysymyksiin

Julkaistu: 24.10.2007 01:00

Helsingin Sanomat

Kysymys 1: Miten luonnehtisitte Venäjän vaikutusta maailmanpolitiikkaan tällä hetkellä? Viime aikoina on kuulunut mielipiteitä siitä, että Venäjä harjoittaa aggressiivista ulkopolitiikkaa. Mitä ajattelette tästä?

Vastaus: Haluan sanoa ennen kaikkea sen, että tällainen kysymyksenasettelu ja eritoten ajatus Venäjän aggressiivisesta ulkopolitiikasta on minusta täysin väärä. Pyrimme yhteistyöhön tasavertaisuuden, molempien etujen kunnioittamisen ja keskinäisen hyödyn pohjalta kaikkien kanssa ilman mitään poikkeuksia. Tämä on nyky-Venäjän ulkopolitiikan periaate. Meillä ei ole yksinkertaisesti perusteita muunlaiselle yhteistyölle.

Kokonaan toinen asia on se, että me emme voi hyväksyä arveluttavia tapoja käsitellä maailman ongelmia. Olemme nähneet jo monta kertaa, että yksipuolisesti tehdyt päätökset eivät kestä. Siksi me vaadimme, että olemassa olevat ongelmat on analysoitava yhdessä ja sovittava yhdessä keinot niiden ratkaisemiseksi. Tällainen lähestymistapa on kansainvälisen yhteisön etujen mukainen.

Jokainen maa päättää itsenäisesti, millä tavalla ja keinoilla se hoitaa oman turvallisuutensa eikä kukaan ei kiellä sitä oikeutta. Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeä pitää huoli siitä, että samalla ei aiheuteta vahinkoa toisten maiden turvallisuudelle. Kun me huomaamme, että Venäjän kannasta ei välitetä meille tärkeissä kysymyksissä, me ryhdymme toimiin turvataksemme omat kansalliset intressimme. Siihen meillä on oikeus.

Me pidämme kuitenkin kollektiivista työtä aina parhaimpana. Tämän presidentti Vladimir Putin ilmoitti selvästi puhuessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa tämän vuoden helmikuussa. Hän kutsui avoimeen, rehelliseen ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaan vuoropuheluun päivänpolttavista ongelmista, joita ei ole toistaiseksi ratkaistu. Tietynlaisen poliittisen korrektiuden vuoksi niistä vaietaan ja ajetaan koko ongelma umpikujaan. Meillä kaikilla on yhteisiä intressejä, ja tärkeintä on ymmärtää se, että nykyisessä globalisoituvassa maailmassa ne on mahdollista toteuttaa vain yhteisvoimin.

Partnerimme ovat usein valmiita "selittämään" meille toimiaan ja kehottavat Venäjää vain tukemaan päätöksiä, jotka on tehty joskus aikaisemmin ilman meitä. Kaiken lisäksi niissä ei ole läheskään aina otettu huomioon meidän kansallisia intressejämme. Esimerkkinä voisi mainita Naton laajentumissuunnitelmat itään tai USA:n suunnitelman sijoittaa osia strategisesta ohjuspuolustusjärjestelmästä Eurooppaan.

Globaali ja eurooppalainen politiikka on tullut eräänlaiseen käännekohtaan: Joko me huolehdimme turvallisuudestamme kollektiivisesti tai jokainen tekee sen omasta puolestaan. Joko me ratkaisemme ongelmat tai luomme uusia keräämällä kansainvälisiin suhteisiin konfliktipotentiaalia. Tässä tilanteessa kaikkien on valittava. Loppujen lopuksi kysymys on toimintavasta: se on joko monenkeskinen tai yksipuolinen. Kaikkien on ymmärrettävä tämä ja kannettava vastuu valinnastaan.

Entä yritykset löytää Venäjän ulkopolitiikasta aggressiivisuutta? Aina välillä tuntuu siltä, että pelkästään Venäjän olemassaolo itsenäisenä ja voimistuvana valtiona nykyisen kokoisena on joillekin konfrontatiivinen haaste. Olen varma, että nuo yritykset on tuomittu epäonnistumaan eivätkä ne estä vastuullisia poliitikkoja niin Venäjällä kuin USA:ssa ja Euroopassakaan toimimasta yhdessä kansojemme hyväksi.

Kysymys 2: Länsimaissa on esitetty erilaisia ajatuksia demokratian tilasta Venäjällä. Miten te luonnehtisitte demokratian tilaa ja opposition toimintaa Venäjällä näin vaalivuotena?

Vastaus: Minun tehtäväni ei ole arvioida laajasti demokratian tilaa Venäjän federaatiossa tai opposition toimintaa. Venäjän federaation ihmisoikeusvaltuutettu julkaisee joka vuosi raporttinsa ja kaikki halukkaat voivat tutustua siihen. Oppositiovoimat toimivat avoimesti ja julkisesti, siitä kerrotaan viestimissä, Venäjän kansalaisilla on mahdollisuus ilmaista avoimesti poliittinen kantansa ja tukea mitä tahansa poliittista toimintaohjelmaa. Se jo kertoo siitä, että demokratia toimii Venäjällä normaalisti. Kuten presidentti Putin on monta kertaa korostanut, paluuta totalitarismiin ei ole eikä tule. Venäjä on lähtenyt demokraattisen kehityksen tielle ja kulkee tätä tietä venäläisten uuden maailmankatsomuksen, sosiaalisen ja poliittisen itsetunnon mukaisesti. Kyse on tietenkin evolutionaalisesta kehityksestä, joka ottaa huomioon historiamme ja kulttuurimme, maamme nykyiset olot ja saavuttamamme sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin tason.

Demokraattiset instituutiot vahvistuvat, kansalaisyhteiskunta kehittyy, vallanjako kehittyy ja oikeuden ylivalta toteutuu käytännössä. Kansalaisyhteiskunnan rakenteet toimivat. Meillä on kansalaiskamari, Venäjän federaation ihmisoikeusvaltuutettu ja alueelliset ihmisoikeusvaltuutetut. Kansalaisjärjestöjen vaikutus kasvaa ja hallitus ottaa niiden mielipiteet huomioon. Sitä varten hallituksen alaisuuteen on perustettu yhteisiä neuvostoja kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Presidentin alaisuudessa toimii kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien kehittämisestä vastaava neuvosto. Myös ulkoministeriöllä on vastaavat mekanismit yhteistyölle kansalaisjärjestöjen kanssa.

Tässä yhteydessä haluaisin mainita erään avainkysymyksen. Demokraattisimmatkaan instituutiot eivät toimi, jos demokraattiset arvot eivät ole vakiintuneet yhteiskunnassa. Toisin sanoen siihen tarvitaan tietty oikeustajun taso. Tärkeimmät demokraattiset uudistukset ovat mielestäni tapahtuneet juuri venäläisten tietoisuudessa. Valtion ja yksilön väliset konfliktit (jotka ovat väistämättömiä missä tahansa maassa) ratkaistaan nykyään ainoastaan oikeusteitse. Jos kaikki sisäiset oikeustaistelun keinot on käytetty, kansalaiset vetoavat itse kansainvälisiin oikeusistuimiin, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Länsimaissa Venäjän demokratian tilaa kuvataan joskus synkäksi unohtamalla etukäteen muotoiltujen johtopäätösten vuoksi tosiasiat ja myönteiset kehitystendenssit. Siihen on monia syitä: poliittisen pääoman hankkiminen, halu painostaa meitä tai yksinkertaisesti pyrkimys luoda lehdistössä ja yhteiskunnassa jälleen kerran uusi keinotekoinen viholliskuva. Tuollaisten hyökkäysten takana ei ole aito huoli demokraattisten periaatteiden noudattamisesta. Valitettavasti minun on pakko todeta, että kaksoisstandardeista ja subjektiivisista kriteereistä on tullut joillekin normi heidän arvioidessaan demokratian ja ihmisoikeuksien tilaa. Venäjä on vastustanut aina tuollaista lähestymistapaa ja kannattanut demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyvien kysymysten epäpolitisointia sekä avointa, tasavertaista ja molempia puolia kunnioittavaa vuoropuhelua tästä aiheesta.

Kysymys 3: Miten luonnehtisitte Venäjän ja Suomen suhteiden tilaa tällä hetkellä?

Vastaus: Meidän maitamme yhdistää perinteisesti hyvät naapuruussuhteet. Me arvostamme näitä suhteita ja pidämme Suomea luotettavana kumppanina. Olemme halukkaita laajentamaan tulevaisuudessakin maidemme välistä yhteistyötä. Lähtökohtanamme on se, että Venäjällä ja Suomella on yhtenäinen näkemys tästä asiasta.

Venäjän ja Suomen yhteistyölle on ominaista intensiivinen poliittinen vuoropuhelu. Maidemme presidentit ovat tavanneet tänä vuonna kaksi kertaa, ja pääministerit neuvottelevat säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Tärkeintä on se, että käytännön kysymykset ratkaistaan rakentavasti ja asiallisesti, luottamuksen ja keskinäisen ymmärryksen hengessä.

Olemme tyytyväisiä taloudelliseen yhteistyöhömme. Tavaravaihto kasvaa ennätyksellistä vauhtia ja sen arvo oli viime vuonna noin 14 miljardia euroa. Kasvu jatkuu myös tänä vuonna.

Venäjän ja Suomen välinen yhteistyö tukee molempien maiden vakaata taloudellista kasvua ja ihmisten elämän laadun parantamista yhteisen rajamme molemmin puolin.

Kysymys 4: Suomessa keskustellaan edelleen mahdollisuudesta liittyä Natoon. Miten se Teidän mielestänne vaikuttaisi Venäjän ja Suomen välisiin suhteisiin?

Vastaus: Venäjän kanta Naton laajentumiseen ei ole muuttunut. Me kannatamme yhteistyön kehittämistä Naton kanssa, esimerkiksi taistelussa kansainvälistä terrorismia ja muita nykyisiä uhkia vastaan. Naton ja Venäjän neuvosto perustettiin juuri sitä varten. Sen mahdollisuuksia pitää hyödyntää laajan kansainvälisen yhteistyön kehittämiseksi turvallisuuskysymyksissä. Olemme kuitenkin edelleen vakuuttuneita siitä, että turvallisuuden kannalta Naton maantieteelliselle laajentumiselle ei ole vakavasti otettavia perusteita. Se heijastaa menneitä näkemyksiä, mutta nykyinen tilanne eroaa ratkaisevasti siitä, mikä oli kylmän sodan aikana.

Meitä kiinnostaa luonnollisesti keskustelu mahdollisesta Nato-jäsenyydestä Venäjän naapurimaassa Suomessa, jonka kanssa me olemme tehneet vuosikymmenten ajan monipuolista rakentavaa yhteistyötä. Se vahvistettiin vuonna 1992 solmitulla Venäjän ja Suomen sopimuksella suhteiden perusteista. Tiedämme myös, että Suomella on tiettyä kiinnostusta syventää yhteistyötä Naton kanssa.

Meidän suhtautumisemme Suomen ja Naton välisiin suhteisiin perustuu ennen kaikkea Suomen johdon viralliseen kantaan. Meidän ymmärtääksemme Suomen johto johdonmukaisesti korostaa pyrkimystä jatkaa sotilasliittoihin osallistumattomuuden politiikkaa.

Kysymys 5: Tapaamisenne jälkeen Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva ilmoitti suomalaisille lehdille antamassaan haastattelussa, että Venäjä on valmis antamaan periksi helpottaakseen Venäjän puutulleista aiheutuneita ongelmia. Voitteko kommentoida tätä ilmoitusta?

Vastaus: Me ymmärrämme suomalaisten kauppakumppaneidemme huolen siitä, miten turvataan Venäjältä jo pitkän aikaa tuodun halvan puuraaka-aineen saanti entisessä laajuudessaan.

Meidän kantamme tähän kysymykseen on tiedossa. Venäjä ei rakenna enää suhteitaan ulkomaisten partnereiden kanssa vain puun viennin varaan. Me aiomme johdonmukaisesti rajoittaa raakapuun vientiä ja luoda omaan maahamme edellytykset pitkälle jalostetun puutavaran tuotannon aloittamiselle. Sitä varten alennetaan puunjalostusteollisuuden tuontitulleja. Suomalaisia puunjalostusteollisuuslaitoksia ja vastaavien laitteiden valmistajia me kehotamme tutkimaan mahdollisuuksia avata tuotanto Venäjällä.

Venäjälle ollaan luomassa suotuisia oikeudellisia edellytyksiä metsäteollisuuden kehittymiselle. Uusi metsälaki avaa myös ulkomaalaisille laajat mahdollisuudet investointien kasvulle.

Keskustelu puutulleista jatkuu varmaankin kuluvan vuoden marraskuulle suunnitellussa pääministereiden tapaamisessa Moskovassa sekä Venäjän ja Suomen hallitustenvälisessä talouskomissiossa. Me olemme valmiit rakentavaan keskusteluun ja etsimään ratkaisuja, joissa otetaan huomioon kummankin maan etu.

Kysymys 6: Mitä toimia Venäjä odottaa Georgialta maiden välisten suhteiden normalisoimiseksi?

Vastaus: Venäjän ja Georgian välisten suhteiden nykyinen tila ei ole meidän valintamme. Nykyinen tilanne on mielestämme luonnoton, kun otetaan huomioon maidemme kansojen välisten suhteiden monisatavuotiset perinteet. Olemme pyrkineet luomaan Georgian kanssa normaalit, rakentavat ja hyvät naapuruussuhteet. Viimeinen esimerkki toimistamme on se, että poistimme heinäkuussa georgialaisilta kaikki viisumirajoitukset, jotka otettiin käyttöön Georgian pidätettyä provokatorisesti meidän upseereitamme viime vuoden syyskuussa.

Kahden maan väliset suhteet eivät voi olla "yksisuuntainen katu". Suhteiden normalisointi on kiinni siitä, miten valmis Georgia on käytännössä eikä vain puheiden tasolla takaamaan sen, että vihamieliset hyökkäykset Venäjää vastaan loppuvat ja luopumaan provokatorisesta kannastaan Abhasian ja Etelä-Ossetian kysymyksessä, koska se johtaa sotilaallisen tulipalon syttymiseen maamme etelärajalla. Ensimmäinen kiireellinen askel on mielestämme se, että Georgia allekirjoittaa Suhumin ja Tshinvalin kanssa voiman käytön estävän ja turvallisuuden takaavan sopimuksen. Toivon naapureidemme rauhoittuvan ja keskittyvän monilukuisiin sisäisiin ongelmiinsa kuten ihmisoikeuksien rikkomuksiin ja opposition pelotteluun ja vainoon, joista Euroopan neuvoston edustajat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet. Georgian on ratkaistava nuo ongelmat eikä perustella toimettomuutta ja opposition vainoa myyttisellä Venäjän uhalla.

Suomennos: Liisa Viitanen

(Moskova, 14. heinäkuuta 2007)

13. heinäkuuta 2007 Venäjän Federaation Presidentti allekirjoitti asetuksen, jolla Venäjän Federaatio keskeyttää Euroopan tavanomaisia asevoimia koskevan sopimuksen (TAE-sopimus) ja siihen liittyvien kansainvälisten sopimusten noudattamisen. Tehdystä päätöksestä on ilmoitettu Liittokokouksen (parlamentin) kummallekin kamarille, ja Valtionduumalle (alahuoneelle) annetaan asiaa koskeva lakiesitys.

Venäjän Federaatio keskeyttää kyseisten kansainvälisten sopimusten noudattamisen 150 päivää sen jälkeen, kun niiden säilyttäjät ja TAE-sopimuksen osanottajavaltiot ovat saaneet Venäjän keskeyttämisilmoitukset. Venäjän ulkoministeriö luovuttaa kyseiset ilmoitukset Presidentti Vladimir Putinin toimeksiannosta 14. heinäkuuta 2007.

Käytännössä mm. lopetetaan väliaikaisesti tietojen antaminen sekä tarkastajaryhmien vastaanottaminen ja tarkastusten suorittaminen. Venäjää eivät keskeytysaikana myöskään sido mitkään tavanomaisten asevoimien rajoitukset. Venäjän sotilaskaluston todelliset määrät tulevat kuitenkin riippumaan sotilaspoliittisen tilanteen kehityksestä, mm. TAE-sopimuksen muiden osanottajavaltioiden valmiudesta osoittaa asianmukaista pidättyvyyttä.

Keskeytyspäätös on ensimmäinen lajissaan Venäjän nykyhistoriassa. Jo siksi on selvää, että sen tekeminen ei ollut yksinkertaista ja se on huolellisen, kaikki näkökohdat huomioon ottavan analyysin tulos. Tähän askeleeseen johtivat poikkeukselliset seikat, jotka liittyvät TAE-sopimuksen sisältöön, koskevat Venäjän Federaation turvallisuutta ja vaativat ryhtymistä pikaisiin toimiin.

TAE-sopimus nykyisessä muodossaan on auttamattomasti vanhentunut. Tarvitsee sanoa vain, että se on allekirjoitettu vuonna 1990 ja lähtee kahden vastakkaisen sotilaspoliittisen liiton – Naton ja Varsovan liiton – olemassaolosta. Sen jälkeen Varsovan liitto on lakannut olemasta. Neuvostoliittoakaan ei ole.

Lisäksi entisiä Neuvostoliiton liittolaisia on liittynyt Natoon. Vuoden 1990 TAE-sopimus ei ota huomioon kaikkia näitä muutoksia.

Kaiken merkityksensä ovat menettäneet myös rajoitukset, jotka koskevat Venäjän aseistusta alueemme eri osissa. Nyt ne estävät taistelemasta tehokkaammin kansainvälistä terrorismia vastaan.

Vuonna 1999 allekirjoitettiin meidän aloitteestamme sopimus TAE-sopimuksen uudistamisesta. Se oikaisi syntyneitä vääristymiä jossain määrin. Läntiset kumppanit ovat kuitenkin keksityillä verukkeilla jo yli seitsemän vuotta estäneet sopimusta astumasta voimaan.

Lisäksi sotilaspoliittisen Nato-liiton laajentuminen on johtanut siihen, että Nato-maiden yhteenlaskettu aseistus on ylittänyt vanhan TAE-sopimuksen määrälliset rajoitukset. Erityisen räikeää ylitys on niin sanotulla sivusta-alueella, johon kuuluvat Pohjois- ja Etelä-Eurooppa. Useat Naton uudet jäsenet eivät edelleenkään ole lainkaan liittyneet TAE-sopimukseen.

Olemme kauan sitten varoittaneet TAE-sopimuksen osanottajia siitä, että tällainen tilanne ei ole Venäjän turvallisuusetujen mukainen eikä voi jatkua loputtomiin. Emme kuitenkaan ole toistaiseksi saaneet rakentavaa vastausta aiheelliseen huoleemme emmekä konkreettisia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi.

Venäjän moratorio ei tarkoita, että me sulkisimme ovia dialogin jatkamiselta. Jos esiin nostamamme asiat ratkaistaan, voidaan sopimusmääräysten yhteinen noudattaminen turvata melko nopeasti.

Ehdotuksemme toimista TAE-järjestelmän toimivuuden palauttamiseksi jäävät neuvottelupöydälle, ja Venäjän Federaation Presidentti on antanut ulkoministeriölle ja muille asianomaisille Federaation toimivallan elimille tehtäväksi seurata TAE-sopimuksen osanottajavaltioiden reaktioita ja ilmoittaa tilanteen kehityksestä sekä esittää tarvittaessa asianmukaisia ehdotuksia. Tältä pohjalta tullaan tekemään päätökset Venäjän seuraavista askelista TAE-sopimuksen suhteen.

Moskova, 14. heinäkuuta 2007

Venäläinen Morshansk-ohjusvene vierailee Helsingin satamassa

(28. kesäkuuta 2007)

3.-6. heinäkuuta 2007 Helsingin satamassa vierailee Punaisen lipun kunniamerkillä kahdesti palkitun Itämeren laivaston Morshansk-ohjusvene.

Venäläisen sotalaivan ystävyysvierailu tähtää Venäjän ja Suomen välisen merisotilaallisen yhteistyön edistämiseen.

Ohjusvene on avattu yleisölle 4.-5. heinäkuuta klo 12-15.

Venäjän ulkoministeriön virallisen edustajan M. L. Kamyninin kommentti Tallinnan Vapauttajasotilaan muistomerkin viereen haudattujen sotilaiden omaisten vetoomuksesta Viron viranomaisille

(6. huhtikuuta 2007)

517-06-04-2007        

Venäjän ja koko maailman kansalaispiirien reaktiosta huolimatta Viron viranomaiset jatkavat paheksuttavia puuhiaan Vapauttajasotilaan muistomerkin tiimoilla. Muutama päivä sitten Viron puolustusministeriö lähetti Tallinnan kaupunginhallitukselle ilmoituksen, että muistomerkin viereiselle sotilashautausmaalle haudatut kaivetaan esiin lähiaikoina.

 Kuten tiedetään, Tallinnan keskustaan haudattujen sotilaiden lähiomaiset ovat tästä tapahtumien kehityksestä tuohtuneina nostaneet Tallinnan käräjäoikeudessa kanteen puolustusministeriön toimista. Odotamme riippumattoman tuomioistuimen käsittelevän kannetta puolueettomasti.

 Yhden Vapauttajasotilaan muistomerkin viereen haudatun sotilaan, kapteeni I. M. Sysojevin nykyisin Arkangelin alueella asuvat tyttäret ovat kääntyneet Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen puoleen pyytäen häntä estämään heidän isänsä ja muiden Tõnismäelle haudattujen sotilaiden hautarauhan rikkomisen. Toivomme Viron viranomaisten noudattavan ainakin inhimillisyyden ja inhimillisen moraalin yksinkertaisimpia normeja.

6. huhtikuuta 2007      

VENÄJÄN FEDERAATION SUOMEN-SUURLÄHETTILÄÄN ALEXANDER RUMYANTSEVIN PUHE YMPÄRISTÖFOORUMISSA

(Lahti, 21. maaliskuuta 2007)

Hyvät naiset ja herrat!

Ensiksi haluaisin kiittää Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiestä Esko Ahoa työstä, jota hän ja hänen työtoverinsa ovat tehneet nostaakseen esiin merkittävät mahdollisuudet, joita maidemme välisellä talous- ja innovaatioyhteistyöllä on, sekä tilaisuudesta puhua näin arvovaltaiselle kuulijakunnalle.

Kaikki me olemme tänä vuonna eläneet epätavallisen talven, joka on jo jäänyt historiaan koko tieteellisten säähavaintojen ajan lämpimimpänä. Runsaiden sateiden ja suurten lämpötilan vaihtelujen takia se on monilla Venäjän alueilla myös todella koetellut paikallisia kunnallispalveluja, pelastustointa ja teollisuuden infrastruktuuria. Tämä on osoittanut hyvin selvästi, miten suuresti ilmastonmuutokseen, ympäristön säilyttämiseen ja biologiseen monimuotoisuuteen liittyvät asiat nykyään vaikuttavat ihmisten ja kokonaisten valtioiden taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Myönteinen sosiaalinen ja taloudellinen kehitys Venäjällä on viime vuosina ollut vakaata. Erityisen tärkeää on, että tässä yhteydessä valtion huomio ympäristönsuojeluun liittyviin asioihin ja kehityksen ympäristönäkökohtiin kokonaisuutena ei ole suinkaan heikentynyt, vaan päinvastoin voimistuu vuosi vuodelta. Tämä suuntaus Venäjän valtion politiikassa osuu yksiin myös yleismaailmallisen kehityksen päälinjojen kanssa.

Kansainvälisen yhteisön maailmanlaajuisessa tärkeysjärjestyksessä ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen ongelmat ovat vakaasti nousemassa kärkisijoille. Päärooli maailmanlaajuisen ympäristöyhteistyön turvaamisessa kuuluu YK:lle, joka on yleismaailmallinen yhteisiä päätöksiä laativa järjestö ja tärkein kansainvälisen oikeuden lähde, myös luonnonsuojelun alalla. Euroopan alueen tasolla tällä alalla toimii aktiivisesti Euroopan unioni. Ympäristöongelmiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota Arktisessa neuvostossa, Barentsin alueen neuvostossa ja Itämeren valtioiden neuvostossa. Uutta ilmettä sai viime vuonna pohjoisen ulottuvuuden politiikka, jonka tärkeimpiä osia on ympäristökumppanuus.

Venäjä ja EU ovat toistensa keskeisiä kumppaneita, jotka rakentavat suhteitaan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen pohjalle. Tämän yhteistoiminnan kehitysvektori on määritelty päätöksellä Venäjän ja EU:n neljän yhteisen alueen muodostamisesta talouden ja kaupan, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden sekä tieteen, opetuksen ja kulttuurin alalle. Marraskuussa 2006 Helsingissä pidetty Venäjän ja EU:n huippukokous vahvisti osapuolten pyrkivän edelleen syventämään strategista kumppanuutta ja ymmärtävän olevan välttämätöntä ryhtyä työhön tuon kumppanuuden uuden kaikenkattavan perusasiakirjan laatimiseksi.

Venäjälle on kaikissa suhteissa edullista olla tekemisissä vahvan ja dynaamisesti kehittyvän EU:n kanssa, jonka kanssa toteutettava strateginen kumppanuus voi auttaa vauhdittamaan rakenneuudistuksia maassamme ja vahvistamaan venäläisten yhtiöiden asemaa Euroopan markkinoilla.

Tässä yhteydessä ovat erityisen tärkeitä yhteiset ponnistelut harkittujen, yhteisesti sovittujen, uusimpia vaatimuksia vastaavien luonnonsuojelutoimien toteuttamiseksi ja edistyneimpien ympäristönsuojeluteknologioiden ottamiseksi laajaan käyttöön. Se koskee myös Venäjän ja Suomen välistä yhteistyötä.

Tässä voi ensisijaisesti olla kyse sopivien venäläisten ja suomalaisten teknologioiden käyttöönotosta, muun muassa tehokkaalla teollisuusyhteistyöllä Venäjän ja EU-maiden yritysten kanssa. Ei ole sattuma, että Venäjän ja EU:n yhteisen talousalueen toimintaohjelmaan, niin sanottuun tiekarttaan, joka vahvistettiin toukokuussa 2005, sisällytettiin erillinen osa, joka oli omistettu ympäristönsuojelun edistämiselle ja sellaisten kansainvälisten ympäristösopimusten noudattamiselle kuin ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus ja biologista monimuotoisuutta koskeva YK:n yleissopimus, sekä alueellisille sopimuksille, muun muassa YK:n Euroopan talouskomission yleissopimukselle valtioiden rajat ylittävien jokien ja useamman kuin yhden valtion alueelle ulottuvien järvien suojelusta ja käytöstä kestävän kehityksen turvaamiseksi ja yleissopimukselle Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta.

Hyvin tärkeä askel Venäjän ja EU:n ympäristönsuojeluyhteistyön kehittämisessä otettiin Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana, kun Helsingissä pidettiin lokakuussa 2006 ensimmäinen Venäjän ja EU:n kumppanuusneuvoston kokous ympäristöpolitiikasta vastaavien ministerien tasolla. Odotamme, että saksalaiset ja portugalilaiset kumppanimme jatkavat viestiä ja Venäjän ja EU:n dialogi ympäristöasioista jatkaa etenemistä. Lähdemme siitä, että se tulee keskittymään sellaisiin ensisijaisiin yhteistyön aloihin kuin lähentyminen ympäristönsuojelupolitiikassa, ilmastonmuutoksen ongelmat, vesi- ja meriasiat, biologinen monimuotoisuus, ympäristövaikutusten arviointi, metsäsektorin hallinto ja metsien suojelu, ekologisesti puhdas tuotanto ja ympäristön saastumisen ehkäiseminen.

Ympäristöteemojen täytyy tulla ensisijaisiksi kaikilla sektoreilla. Jopa laadittaessa Venäjän hakemusta vuoden 2014 talviolympialaisten pitämisestä Sotšissa asiantuntijamme kiinnittivät hyvin paljon huomiota alueen luonnonsuojeluun ja ekologiseen tervehdyttämiseen.

Tämänsuuntaisessa työssä täytyy luonnollisesti ottaa huomioon olemassa olevat ohjelmat, esimerkiksi Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus. Neljän toimintavuoden aikana Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus on osoittautunut tehokkaaksi monipuoliseksi yhteistyömekanismiksi. Venäjän Federaation hallitus on päättänyt myöntää Ympäristökumppanuuden erityisrahastoon 10 miljoonan euron lisäavustuksen vuosiksi 2006-2010. Nyt on suunniteltava pohjoisen ulottuvuuden politiikan puitteissa konkreettisia hankkeita, joilla neljän kumppanin – Venäjän, Euroopan unionin, Islannin ja Norjan – yhteistyötä Pohjois-Euroopassa toteutetaan käytännössä.

Venäjän Federaation virastot ovat myös HELCOMissa aktiivisesti mukana laatimassa Itämeren toimintasuunnitelmaa, joka on tarkoitus hyväksyä komission ministerikokouksessa tämän vuoden marraskuussa Krakovassa.

Vaikka useimmat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että velvoitteilla, joita Kioton pöytäkirja asettaa Venäjälle, tulee olemaan vakavia seurauksia sen talous- ja sosiaalikehitykselle, vuoden 2004 lopussa hyväksyttiin Venäjän presidentin Vladimir Putinin aktiivisella tuella Venäjän Federaation laki ilmastonmuutosta koskevaan puitesopimukseen liittyvän Kioton pöytäkirjan ratifioinnista.

Keskeinen peruste sille, että hyväksyimme Kioton pöytäkirjan, oli yksi kansainvälisen oikeuden perusperiaatteista – varovaisuusperiaate, jonka mukaan tapauksissa, joissa on olemassa vakavan tai korjaamattoman vahingon vaara, ei täyden tieteellisen varmuuden puuttuminen saa olla syy lykätä kannattavia toimia, joilla pyritään ehkäisemään ympäristölle aiheutuva vaara. Venäjä ymmärtää täysin osavastuunsa kansainvälisen ympäristöyhteistyön kehittämisestä, jonka tulevaisuudelle Kioton pöytäkirjalla on periaatteellisen tärkeä merkitys.

Ensimmäinen ilmastonmuutoksen alaryhmän puheenjohtajien koordinointikokous, jonka aikana vaihdettiin tietoa siitä, miten Venäjällä ja EU:ssa tällä hetkellä toteutetaan YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja Kioton pöytäkirjan velvoitteita, pidettiin 15. joulukuuta 2006 Moskovassa Venäjän Ilmatieteen ja ympäristöntarkkailun laitoksessa Rosgidrometissa. Kioton pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseen osallistuvat Venäjän teollisuus- ja energiaministeriö, Venäjän taloudellisen kehityksen ja kaupan ministeriö, Venäjän luonnonvaraministeriö, Rosgidromet ja muut asianomaiset federaation laitokset ja virastot.

Hyvät naiset ja herrat!

Rakentaessamme ympäristöyhteistyötä EU:n kanssa me pyrimme toimimaan pitkällä tähtäyksellä emmekä elämään vain tätä päivää. Olen vakuuttunut, että dialogiamme ei voi rajoittaa vain teknisiin, alakohtaisiin ongelmiin. Meidän on ennen muuta ajateltava sitä, millaisina haluamme nähdä toisemme muutamien vuosikymmenten kuluttua, ja mitä voimme tehdä parantaaksemme reaalisesti kansalaistemme elämänlaatua.

Suomalaisyritysten tiedot Venäjästä ovat aina olleet melko korkealla tasolla. Haluaisin toivoa, että te osaatte jatkossakin käyttää aktiivisesti hyväksi tuota pääomaa, rikastaen kahdenvälisen hyvään naapuruuteen perustuvan yhteistyömme avulla Venäjän ja EU:n kumppanuutta kokonaisuudessaan. Asiantuntijatietojen ohella tässä voi mielestäni auttaa olennaisesti se, että Suomessa kiinnitetään enemmän entistä huomiota venäjän kielen opiskeluun.

         Määrätietoista toimintaa ympäristöongelmien kahdenvälisen tutkimusyhteistyön kehittämiseksi on viime vuosina havaintojemme mukaan kehitetty melko aktiivisesti. Nyt on tullut aika ryhtyä kehittämään käytännön yhteistoimintaa ympäristönsuojeluteknologioiden kehittämiseksi ja ottamiseksi käyttöön.

Kiitos huomiostanne.

Lopuksi haluaisin ehdottaa maljaa Venäjän ja Suomen suhteiden sekä Venäjän ja Euroopan unionin kumppanuuden menestyksekkäälle kehitykselle.

Venäjän Federaation kulttuuri- ja joukkoviestintävaraministeri

Andrey E. Busyginin

puhe Suomen EU-puheenjohtajuuden puitteissa järjestetyn kultTuuriasioiden asiantuntijatapaamisen tulosten julkistamistilaisuudessa

(2. maaliskuuta 2007)

Dear Mrs. Minister!

Ladies and gentlemen!

I am grateful for the invitation to participate in today’s event. It is in my point of view extremely important that issues of cultural co-operation have today taken priority both in bilateral relations between Russia and Finland and within the framework of co-operation between Russia and the EU. The latter has to a large extent been due to active efforts of Finland, which during her presidency in the European Union in the second half of 2006 raised issues of cultural co-operation to a very high level.

I will say this straight out – the results of Finnish presidency in the EU are highly valued in Russia. Both the Russia-EU partnership as a whole and work aimed at establishing four common Russia-EU spaces have advanced in concrete directions.

In the second half of 2006, two Russia-EU summits were held – in October in Lahti and in November in Helsinki – which as such is unusual for the schedule of our political dialogue. It is fundamentally important that a dialogue mechanism was launched at the level of sector ministries. The understanding of the necessity to build long-term relations between Russia and the EU based on mutual benefit, common interests, goals and values has strengthened. At the same time has strengthened the understanding that out strategic partnership does not consist only of relations between the Russian Federation and the European Union, but is also built in the format of Russia’s bilateral relations with the EU member states. These two components of partnership must not be set one against another, they do complement one another like the two sides of the same medal.

Cultural co-operation was among the primary lines of work during Finnish presidency in the EU. The Russia-EU meeting in Kajaani confirmed the seriousness of intentions concerning the development and strengthening of our relations in this sphere. As a result of the Kajaani meeting, formation of a permanent dialogue mechanism started and agreements in principle concerning the establishment of a common profile working group were achieved. The first expert meeting within the framework of this group took place on 16th February in Moscow.

We find it expedient to conduct Russia-EU dialogue on problems of the fourth common space on a regular basis. We expect that this will be furthered by the position of another good partner of ours – Portugal, which during her presidency in the EU plans to consider the possibility of holding a meeting of the permanent Russia-EU council at the level of ministers of culture. I am convinced that such an event would be of appreciable benefit and would become an important phase in further development of co-operation started in Kajaani in September 2006.

Thank you.

Venäjän Suomen-suurlähettiläs Alexander Rumyantsevin

puhe Suomen EU-puheenjohtajuuden puitteissa järjestetyn kultTuuriasioiden asiantuntijatapaamisen tulosten julkistamistilaisuudessa

(2. maaliskuuta 2007)

Dear colleagues!

As many of you probably know, the President of Russia has announced the year 2007 a year of the russian language. we appreciate highly the attention given in the eu countries, including finland, to studying the russian language and the russian culture. russia and finland have historically and geographically always been close to one another, our nations have lived and worked side by side. cultural and trade relations have traditionally been active. For example, in the 19th century in Russia many master jewellers of the world-famous company Fabergé were Finns who came to St. Petersburg from the southern and south-eastern Finland. In the 1920s, it was due to Finnish engineers’ contribution that forestry industry came into being in the north-western Russia. Later Finnish partners helped to construct in our country many industrial plants and the entire city of Kostomuksha.

I am convinced that mutual knowledge of our languages will also today promote the development of trade and economic as well as cultural relations between us and contribute to our mutual mental enrichment.

I truly want to believe that such interest will continue to be mutual and constant. The discussion on the place of the Russian language in Finnish society, which started this year, seems to me a good signal in this respect. I would like to hope that this aspect – studying the languages and culture of one another – will also be adequately reflected in the Russia-EU relations.

Thank you.

venäjän suurlähettiläs alexander rumyantsev vieraili helsingin suomalais-venäläisessä koulussa

(29. tammikuuta 2007)

Venäjän Suomen-suurlähettiläs Alexander Rumyantsev vieraili 29. tammikuuta Helsingin Suomalais-venäläisessä koulussa.

Suomalais-venäläinen koulu on suomalainen valtion yleissivistävä oppilaitos ja tuntimääräisesti maan suurin venäjää äidinkielenä ja vieraana kielenä sekä eri oppiaineita venäjän kielellä opettava koulu. Koulussa opiskelee yhdessä venäjänkielisten ja suomenkielisten perheiden lapsia, yhteensä noin 700 oppilasta.

Alexander Rumyantsev tutustui Suomalais-venäläisen koulun historiaan ja nykyiseen toimintaan, keskusteli koulun opettajakunnan ja oppilaiden kanssa sekä osallistui venäläisen kirjallisuuden tunnille.

Suurlähettiläs Rumjantsev ja koulun vt. rehtori Tuula Väisänen keskustelivat muun muassa suurlähetystön ja koulun yhteistoiminnasta Venäjän kielen vuoden puitteissa sekä Suomalais-venäläisen koulun ja Venäjän suurlähetystön koulun välisen yhteistyön lujittamisesta.

Tapaamisen päätteeksi Venäjän suurlähettiläs esitti Suomalais-venäläisen koulun johdolle ja opettajakunnalle lämpimät kiitokset korkealuokkaisesta aineopetuksesta, tärkeästä panoksesta venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin opiskeluun kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseen sekä sen edistämiseen, että venäjänkieliset lapset kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan säilyttäen samalla henkisen yhteytensä Venäjään.

Venäjän kielen vuoden alkamisen kunniaksi pidettiin juhlatilaisuus venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa

(Helsingissä, 27. tammikuuta 2007)

Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa (VTKK) Helsingissä pidettiin 27. tammikuuta juhlatilaisuus venäjän kielen vuoden alkamisen kunniaksi.

Tilaisuuteen osallistuivat Venäjän Suomen-suurlähettiläs Alexander Rumyantsev, VTKK:n johtaja Tatjana Klejerova, edustajia Venäjän Federaation opetusvirastosta ja Suomen opetushallituksesta, Suomen venäjänopettajat ry:n jäseniä, venäläisiä ja suomalaisia kielentutkijoita, Suomalais-venäläisen koulun ja muiden Helsingin koulujen ja päiväkotien opettajia ja oppilaita, Suomi-Venäjä-seuran ja Suomessa toimivien venäläisten järjestöjen ja ortodoksisen kirkon jäseniä sekä venäläisten ja suomalaisten viestimien toimittajia.

Tilaisuudessa todettiin venäjän kielen asema erottamattomana osana ihmiskunnan henkistä perintöä ja kansallisuuksien välisen kanssakäymisen kielenä. Sekä venäläinen että suomalainen osapuoli korostivat venäjän kielen merkitystä yhtenä keinona lujittaa hyviä naapurisuhteita Venäjän ja Suomen välillä, kehittää yhteistyötä kaupan ja talouden sekä kulttuurin ja koulutuksen alalla, tehostaa yhteyksiä ja lujittaa yhteisymmärrystä maidemme tavallisten kansalaisten tasolla.

Tilaisuuden osanottajien puheenvuoroissa tuli esille ajatus, että venäjää osaavia asiantuntijoita tarvitaan Suomessa enemmän, varsinkin liike-elämässä ja palvelualalla. Tässä yhteydessä todettiin välttämättömäksi tehostaa venäjän opiskelua Suomessa ja lisätä suomalaisnuorten kiinnostusta Venäjään. Näitä tavoitteita palvelevat toimet, joita Venäjän suurlähetystö ja VTKK ovat suunnitelleet vuodeksi 2007, mm. Venäjän ja Suomen koululaisille ja opiskelijoille tarkoitettu Venäjän ja suomen kielen festivaali, Venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin päivät, kansainvälinen ainekirjoituskilpailu venäjää vieraana kielenä käyttäville ja kilpailu, jossa nimetään Suomen paras venäjän kielen opettaja, taidenäyttelyt, teatteriesitykset ja venäläisten taiteilijoiden konsertit.

Venäjän kielen vuosi alkoi VTKK:ssa Helsingissä ystävyyden ja kiinnostuksen ilmapiirissä, mihin myötävaikutti merkittävästi tilaisuuden monipuolinen luonne. Venäjän kielen vuoden avajaisseremoniaa seurasi konsertti, jossa esiintyi Venäjän Suomen-suurlähetystön koulun ja Helsingin Suomalais-venäläisen koulun oppilaita, minkä lisäksi oli järjestetty venäjänkielisen kirjallisuuden myyntinäyttely ja venäjän opetusohjelmien tietokone-esittely sekä venäjän kielestä ja Venäjän kulttuurista kiinnostuneille tilaisuus keskusteluun.

Juhlatilaisuuteen osallistuneiden oppilaitosten edustajat saivat lahjaksi venäjänkielisiä kirjapaketteja.

Venäjän Federaation varaulkoministeri Aleksandr Grushkon puhe

konferenssissa "The Northern Dimension (ND) and the Nordic Cooperation"  

(Helsingissä, 17. tammikuuta 2007)

Russia and the reformed "Northern Dimension"

Mr. Chairman!

Friends and colleagues!

First of all I would like to thank our colleagues from the Ministry of Foreign Affairs of Finland – the driving force of the Northern Dimension - for the organisation of this conference, which may become a first step in the implementation of the new Northern Dimension policy. Let me also thank those colleagues, with whom we cooperated very closely during the whole year of 2006 in order to work out the two fundamental documents of the Northern Dimension.

 With entering into force on the 1^st of January of the Northern Dimension Policy Framework Document and Political Declaration we have received a promising tool that can give a considerable impetus to regional cooperation in the vast region of the Northern Europe. Russia traditionally advocates development of multidimensional and mutually beneficial cooperation in the North of our continent. Be sure that we are ready to cooperate closely with the aim of filling the renewed Northern Dimension with projects of mutual benefit.

The two documents endorsed by the leaders of EU, Iceland, Norway and the Russian Federation transformed the Northern Dimension from an EU policy into a joint project of four parties, which is of fundamental importance. Participation on equal footing of the four in the adoption and implementation of the Northern Dimension decisions as well as co-financing of a realistic number of agreed and concrete projects will be from now the main principle of its activity. Our mutual success now depends exclusively on cooperation among all partner states. For us one of the key elements of this policy is that it becomes a regional expression of the four Russia-EU Common Spaces.

 The next step to be made in order to launch an effective and productive cooperation should be establishing a Steering Group, which is to function at expert level. Russia suggests that its composition shall be agreed by exchange of letters. In our opinion the first meeting of the Steering Group can be held already in the first quarter of this year. We will be happy to host this meeting. The purpose of that meeting should be to draw up the priorities of the Group as well as a kind of rules of procedure and working methods. We also consider as relevant to define a scheme of interaction between let’s call it the main Steering Group and steering groups of existing ND-partnerships, for instance, the Northern Dimension Environmental Partnership (NDEP).

We believe that among the first priorities of the Steering Group there should be selection of concrete projects for the implementation in the framework of the Northern Dimension. We have a number of concrete ideas in this regard:

·          development of a monitoring system for superficial and ground waters in the North-West of Russia;

·          decrease in mercury pollution in the Barents/Euroartcic Region;

·          modernization of the energy supply system on the Solovets Islands;

·          the Barents-Link project;

·          the international motorcar cross-border point “Suojärvi – Parikkala”.

Especially I would like to attract the attention of all interested ND-parties to the Barents-Link project - building the Euro-Arctic railroad corridor.

 The Northern Collector that is being developed by the city of
Saint-Petersburg may become another ND-project of evident common interest. It would be a logical sequel to the success story of the South-West Wastewater Treatment Plant.

 As it is mentioned in the Policy Framework Document on the Northern Dimension the partners favour the model of Partnerships as a form of organizational work. We are very much satisfied that we managed to introduce into the ND-Framework Document the criteria, which every partnership must comply with:

“a ND-partnership must enjoy the support of the Northern Dimension partners, be ensured appropriate funding from the start, be self-sustainable in terms of management and supplement the efforts of national authorities.” 

An eloquent example of such partnership is the Northern Dimension Environmental Partnership (NDEP), which in the course of 5 years of its functioning has proved to be an efficient multilateral mechanism of cooperation, which has an appropriate financial basis and a manager of projects - the European Bank for Reconstruction and Development (EBRD). We welcome the most active participation of International Financing Institutions, including through state-private partnership, in implementing our joint projects in the area. 

At the same time there are a lot of questions concerning the way the Northern Dimension Partnership in Public Health and Social Well-being has been functioning. We have to improve it starting probably with bringing the Secretariat of the Public Health and Social Wellbeing Partnership in correspondence with the criteria formulated in the ND-Framework Document.

We believe that synergy with four existing Northern regional councils with their different memberships and rich experience should become a permanent feature of the Northern Dimension activities.

And in conclusion I would like to draw your attention to the fact that the Northern Dimension Policy Framework Document has been adopted on the long-term basis. But only our joint efforts can really make it a key element of partners’ cooperation for the long perspective that among other things should help to ensure that no dividing lines are created in the North of Europe.

 Thank you very much for your attention.

Venäjän Federaation Suomen-suurlähettilään Alexander Rumyantsevin puhe

WTC Helsinki Clubin liikelounaalla

  (9. marraskuuta 2006)

Hyvät naiset ja herrat,

Ensiksi haluaisin kiittää teitä kutsusta ja saamastani tilaisuudesta esiintyä tänään näin edustavalle kuulijakunnalle. Tällainen yhteydenpito yritysmaailman edustajien kanssa on meille hyvin tärkeää. Se antaa ensi käden tietoa siitä, mitä ulkomaiset yrittäjät ajattelevat Venäjästä, toimintanäkymistään maassamme ja siitä, mikä jarruttaa heidän suunnitelmiaan.

Tapaamisemme pidetään Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Ennen siirtymistä kahdenvälisen yhteistyön kysymyksiin haluaisin siksi todeta, että maanne on puheenjohtajana nähdäksemme jo onnistunut tekemään hyvin paljon tehostaakseen Venäjän ja EU:n välistä dialogia – näin lyhyessä ajassa pidetyt neljä Venäjän ja EU:n pysyvän kumppanuusneuvoston istuntoa: liikenteestä, ympäristönsuojelusta, vapauteen, turvallisuuteen ja oikeustoimeen liittyvistä asioista sekä ulkoisesta turvallisuudesta, ja käytännössä kahden Venäjän ja EU:n välisen huipputapaamisen järjestäminen puhuvat itse puolestaan. Toivon, että tämän vuoden marraskuun 24. päivänä Helsingissä pidettävästä Venäjän ja EU:n huipputapaamisesta, jonka edellä on tarkoitus järjestää Venäjän ja Euroopan unionin yrittäjien paneelikeskustelu, tulee oivallinen foorumi tehokkaimpien yhteistyömuotojen rakentavalle etsinnälle. Myös Pohjolan alueellinen yhteistyö saa uuden virikkeen, kun Venäjän, EU:n, Norjan ja Islannin johtajat hyväksyvät pohjoisen ulottuvuuden uudistetun politiikan perusasiakirjat.

Tapaamisen järjestäjät pyysivät minua sanomaan muutaman sanan Venäjän taloustilanteesta. Teille tuskin on suuri uutinen se, että talouden kasvuvauhti on Venäjällä ollut viime vuosina vakaa ja selvästi nopeampi kuin esimerkiksi Länsi-Euroopassa. Tärkeimmät makrotalouden indikaattorit – BKT:n ja teollisuustuotannon määrä – paranevat tasaisesti. Asiantuntijaennusteiden mukaan Venäjän vuoden 2006 BKT:n kasvu on 6,5 – 6,6 %.

Venäjän sisämarkkinat kehittyvät, laatutuotteiden kysyntä kasvaa, myös sektoreilla, joilla Suomi on perinteisesti ollut vahva – elektroniikassa ja sähkötekniikassa, koneteollisuudessa, puu- ja paperiteollisuudessa, kemiassa sekä telakka- ja elintarviketeollisuudessa. Talouden investointiaktiivisuutta osoittavat luvut kehittyvät edelleen myönteisesti. Vuoden 2006 alkupuoliskolla Venäjän talouteen tuli 23,4 miljardia dollaria ulkomaisia investointeja, mikä on lähes 42 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Ulkomaisia pääomasijoituksia on meillä kertynyt 128 miljardia dollaria. Venäjän osakemarkkinat ovat kasvamassa makrotalouden mittoihin. Vuoden 2005 tietojen mukaan Venäjän osakemarkkinoille sijoitti arvopapereitaan yli 100 liikkeellelaskijaa yhteensä yli 270 miljardin ruplan arvosta. Se on noin 8 % koko rahamäärästä, jonka venäläisyhtiöt ovat sijoittaneet peruspääomaan. Kokonaisuutena Venäjän osakemarkkinoiden kapitalisointi on viiden viime vuoden aikana yli kymmenkertaistunut.

Myönteistä vaikutusta investointiaktiivisuuden kasvuun odotetaan toimilta, jotka on kirjattu vuoteen 2008 ulottuvaan hallituksen perustoimintalinjaan. Otan niistä esille teidän kannaltanne ehkä kiinnostavimmat. Tärkeä investointihalukkuuteen vaikuttava tekijä on maalakiin perustuva maamarkkinoiden kehitys. Voimaan on tullut laki maatalousmaiden kierrosta. Käynnissä on työ valuuttamarkkinoiden täydelliseksi vapauttamiseksi vuoteen 2007 mennessä – tämän vuoden heinäkuussa tehtiin asianmukaiset korjaukset lakiin valuuttasääntelystä ja valuuttavalvonnasta. Suotuisien investointiedellytysten turvaamiseksi jatkuu metsäsektorilla työ alan modernin lakiperustan luomiseksi. Metsälain käsittely Venäjän federaation duumassa etenee vaivalloisesti, mikä kertoo yhteentörmäyksistä metsätalouden kehitysnäkymiä koskevien erilaisten näkökantojen ja mielipiteiden välillä. Viime viikolla metsälaki hyväksyttiin toisessa käsittelyssä, ja toivon, että jatkossa lakiesityksen käsittely sujuu nopeammin. On ryhdytty toimiin henkisen omaisuuden suojan turvaamiseksi. Laaditaan valtion poliittista linjausta suorien ulkomaisten investointien hankinnasta. Käynnissä on laaja pankkiuudistus, Venäjän pankit ovat siirtymässä kansainvälisiin rahoitustilinpidon standardeihin.

Venäjä pyrkii lisäämään taloutensa avoimuutta. Lainsäädäntöä yhdenmukaistetaan WTO:n sääntöjen ja normien kanssa. Vaikka neuvotteluja liittymisestämme tuohon järjestöön ei ole saatettu päätökseen, lainsäädäntönormit vastaavat jo paljolti sen vaatimuksia ja lähentymisprosessi tulee jatkumaan.

Integraatio maailmantalouteen on meille erittäin tärkeää. Te tiedätte, että Venäjä on asettanut itselleen sangen suuren tavoitteen – BKT:n kaksinkertaistamisen kymmenessä vuodessa. Ilman täysimittaista liittymistä maailman taloussuhteiden moderniin järjestelmään se on mahdotonta. Yksi välineistä, joilta toivomme erityisen paljon, on yhteistyö EU:n kanssa. Tavoitteemme on rakentaa yhdessä neljä yhtenäistä yleiseurooppalaista aluetta, poistaa meitä erottavat esteet. Venäjästä voi tulla eräänlainen Euroopan maiden talouselämää aktivoiva moottori. Venäjän talous puolestaan voi saada voimakkaita uusia kasvuimpulsseja, kun maahan virtaa pääomaa, uusia teknologioita yms. Luotamme siihen, että Suomi osallistuu tähän hyvin aktiivisesti.

Arvioimme myönteisesti Suomen kanssa tekemämme yhteistyön kehitystä. Maidemme yritysten välille on muodostunut hyvät liikeyhteydet, liike-elämän edustajat ovat tunteneet toisensa kauan ja hyvin.

Venäjän ja Suomen kahdenväliset suhteet ovat kokeneet viime vuosikymmenen aikana paljon muutoksia, jotka liittyvät ajan haasteisiin. Tätä ajanjaksoa on luonnehtinut siirtyminen normaaliin, pragmaattiseen dialogiin kahden tasa-arvoisen osapuolen välillä, joista kumpikin on selvillä eduistaan, mutta on valmis ottamaan myös huomioon keskustelukumppanin edut. Juuri tämän sisällön me annamme nyt sanoille ”hyvät naapurisuhteet”, joita olemme tottuneet arvostamaan.

Kahdenvälisen kauppamme määrä kasvaa tasaisesti. Tänä vuonna se voi nousta lähelle 17 miljardin dollarin rajaa ja tehdä siten uuden ennätyksen kauppasuhteidemme historiassa. Suomi kuuluu vakaasti Venäjän kymmenen suurimman kauppakumppanin joukkoon, ja EU-maista viiden suurimman. Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani, ja tässä suhteessa Saksan kilpailija. Huomiotta ei voi jättää sitä tosiseikkaa, että Venäjän ja Suomen tavaranvaihto kasvaa selvästi nopeammin kuin Suomen ulkomaankauppa kokonaisuutena.

Meillä on paljon yhteisiä etuja, jotka eivät menetä merkitystään monien vuosienkaan kuluttua – niin metsänkäytössä kuin voimataloudessa ja liikenteen infrastruktuurissa ja tietoliikenteessä. Ainutlaatuisen maantieteellisen asemansa ansiosta Venäjästä voi globalisaation vallitessa tulla eräänlainen kaupan ja talouden silta Euroopan ja Aasian teollisuuskeskusten välille. Toivomme myös suomalaisten kollegojemme osallistuvan aktiivisesti tähän prosessiin.

En peittele sitä, ettemme ole tyytyväisiä aivan kaikkeen Venäjän ja Suomen välisen kaupan vakiintuneessa rakenteessa. Suurin huolenaiheemme on se, että Venäjän vienti perustuu raaka-aineisiin. Tämä heijastaa tietenkin objektiivisesti syntynyttä markkinatilannetta. Raaka-aineita voi kuitenkin jalostaa myös Venäjällä, käyttäen paikallista työvoima-, tutkimus- ja teollisuuspotentiaalia, orientoituen kehittyviin Venäjän sisämarkkinoihin ja meillä valmistettujen tuotteiden vientiin kolmansiin maihin. Juuri tähän tähtää harjoittamamme politiikka, ja on ilahduttavaa, että Suomen teollisuus huomaa sen. Esimerkkinä on jo mainittu metsäala. Suomalaisyhtiöt, jotka ovat tähyilleet maahamme pitkään ja varuillaan, ovat viime vuosina alkaneet perustaa puunjalostusyrityksiä aktiivisemmin. Tuoreimpia esimerkkejä: tämän vuoden elokuussa Metsä-Botnia käynnisti uuden sahalaitoksen Leningradin alueen Podporozhskin piirissä; tämän vuoden syyskuussa konserni Stora Enso ilmoitti aikeesta rakentaa kolmas aaltopahvitehdas Moskovan alueen Luhovitsyn taajamaan. Haluaisin toivottaa niille ja muidenkin alojen yrityksille suurempaa aloitteellisuutta ja yritteliäisyyttä – pitkälle jalostettujen tuotteiden kysyntä Venäjällä tulee kasvamaan, ja markkinat päätyvät niiden käsiin, joilla on paikka eturiveissä.

Suomalaisyrittäjillä on tässä suhteessa erittäin hyvät näkymät. Ensinnäkin suomalaisilla naapureillamme on perinteistä Venäjän ja sen markkinoiden tuntemusta. Toiseksi, sikäli kuin tiedän, Suomi on vankasti johtoasemissa* talouden kilpailukykyvertailussa. Suomalaisyrittäjät tuntien en usko, että he aikovat luopua asemistaan.

Nyt on nähdäksemme olemassa kaikki tarvittavat edellytykset kahdenvälisen yhteistyön syventämiselle ja uusien työskentelymuotojen ja –menetelmien omaksumiselle. Lupaavalta vaikuttaa muun muassa tuotantoyhteistyön ja yritystemme välisten alihankintasuhteiden kehittäminen. Meillä on yhä enemmän mahdollisuuksia tarjota suomalaisyrityksille laadukkaita tuotteita järkevään hintaan, ja tässä piilee ilmeisesti merkittäviä reservejä. Odotamme paljon myös suomalaisyritysten tuotantotoiminnan kehitykseltä Venäjällä. ”Ensimmäiset pääskyset” ovat jo tulleet. Haluaisin mainita erityisesti PKS Groupin hankkeen. Tuo yhtiö on perustanut Kostamukseen tehtaan, jossa valmistetaan Scania- ja Volvo-autojen komponentteja**. Tehtaan menestys kannusti PKS Groupin tekemään päätöksen uuden tehtaan rakentamisesta ensi vuonna Pihkovaan. Olen varma, että tämä prosessi jatkuu. Me puolestamme olemme valmiit etsimään uusia tapoja edistää sitä, muun muassa ottamalla käyttöön moderneja liike-elämän tullipalvelun menetelmiä.

Vielä yksi mahdollisesti hyvin lupaava yhteistyön suunta on teknisten innovaatioiden sektori ja siihen liittyvien pienten ja keskisuurten yritysten hankkeiden tukeminen, reagoivathan pk-yritykset tieteen ja tekniikan saavutuksiin joskus suuryrityksiä joustavammin. Helsingissä huhtikuussa 2006 pidetty venäläis-suomalainen innovaatiokonferenssi osoitti osapuolten molemminpuolisen kiinnostuksen innovaatioyhteistyön kehittämiseen ja kartoitti alat, joilla sellaisella yhteistyöllä tulee olemaan eniten kysyntää – ne ovat bioenergetiikka, merialusten rakentaminen, arktiset teknologiat, rakennusmateriaaliteollisuus ja metsätalous. Olemme valmiit keskustelemaan venäläisten ja suomalaisten yrittäjien kanssa tämän alan yhteistyön mahdollisista tukitoimista, joihin voisi kuulua esimerkiksi kansainvälisten teknologiapuistojen ja yksittäisten huipputeknologian tuotantolaitosten perustaminen.

Haluaisin päättää puheenvuoroni seuraavaan asiaan. Me puhumme paljon periaatteellisesti muuttuneista olosuhteista kummallakin puolella yhteistä rajaamme, uusista lähentävistä tekijöistä, integraation eduista ja globalisaation haasteista. Samalla, monien vuosien aikana yhteisenä rikkautenamme on ollut hyvä naapuruus. Olen vakuuttunut siitä, että hyviin naapurisuhteisiin sisältyy suuria, osaksi vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia kehittää maidemme taloutta ja parantaa edelleen kansojemme elämän laatua.

Kiitän kuulijoita. Olen valmis vastaamaan kysymyksiinne.

VENÄJÄN PUHEENJOHTAJUUS G8-RYHMÄSSÄ:

YHTEENVETO PIETARIN HUIPPUKOKOUKSESTA

  (Artikkeli on julkaistu Turun Sanomissa 15. lokakuuta 2006)

VENÄJÄN FEDERAATION SUURLÄHETYSTÖ SUOMESSA

LEHDISTÖTIEDOTE

20.01.2006

Venäjän ulkoministeri S.V. Lavrovin avoin kirje,

julkaistu Novyje Izvestija -sanomalehdessä 18. tammikuuta 2006

18.01.2006

Oleg Orloville,

Tatjana LOKSHINALLE,

Ljudmila Aleksejevalle

Natalija TAUBINALLE,

Jelena TOPOLEVALLE,

Valentin GEFTERILLE,

Svetlana GANNUSHKINALLE,

Georgi DZHIBLADZELLE.

Kunnioitetut naiset ja herrat,

Teidän minulle osoittamanne avoimen kirjeen 26. päivältä joulukuuta 2005 johdosta haluan sanoa, että minä ymmärrän hyvin pyrkimyksen saada täysi selvyys tilanteeseen Venäjällä hyväksyttyjen muutosten osalta eräisiin federaation lakeihin, jotka sääntelevät ei-hallituksen alaisten kansalaisjärjestojen (NGO) toimintaa. Siitä, miten yhtenäinen käsitys oikeudellisesta tilanteesta vallitsee niin valtaelinten kuin mainittujen järjestöjen taholla tässä kysymyksessä riippuu suurelta osin kansalaisyhteiskunnan kohtalo Venäjällä, jonka kehitys liittyy suoraan demokratian kehitykseen yleensä maassamme.

En voi kuitenkaan yhtyä kirjeessänne esitettyyn arvosteluun. Näyttää siltä, että teidän esittämänne huolestuminen  henkii suurelta osin puutteellista tilanteen ymmärtämistä tällä alalla johtavien läntisten demokraattisten valtioiden lainsäädännön osalta.

Todellisuus on kuitenkin sellainen, ettei Venäjän uuden lain hyväksyminen muuta mitenkään dramaattisesti kansalaisjärjestöjen toimintaa.

Aloitan teidän esiin nostamistanne kansainvälis-oikeudellisista aspekteista. Kirjeessänne väitetään, että lakiluonnos "monilta osin on edelleenkin ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa".

Esimerkkinä mainitaan Euroopan konventio ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta, Yleinen ihmisoikeusjulistus, Kansainvälien sopimus kansalais- ja poliittisista oikeuksista. Kyse on ilmeisesti Yleisen julistuksen 20. pykälästä, Kansainvälisen sopimuksen 22. pykälästä ja Euroopan konvention 11. pykälästä, joissa puhutaan jokaisen vapaasta yhdistymisoikeudesta. Haluaisin korostaa, että Federaatiokokouksen hyväksymässä laissa ihmisten oikeuksia muodostaa kansalaisjärjestöjä ja osallistua niiden toimintaan ei ole kielletty eikä voisikaan olla, koska se olisi ristiidassa Venäjän perustuslain kanssa. Mitä tulee määrättyihin kansalaisjärjestöjen toimintaa koskeviin rajoituksiin, niin mahdollisuus niiden määräämiseen on vahvistettu suoraan yllämainituissa asiakirjoissa. Esimerkiksi Yleisen julistuksen 29. pykälässä ja jo mainitussa Kansainvälisen sopimuksen 22. pykälässä sekä Euroopan konvention 11. pykälässä puhutaan suoraan mahdollisuudesta laissa edellytettyihin rajoituksiin näiden oikeuksien osalta, siltä osin kuin ne ovat välttämättömiä "demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen rauhan vuoksi tavoitteena epäjärjestyksen ja rikollisuuden estäminen, terveyden ja siveellisyyden suojelu tai muiden ihmisten oikeuksien ja vapauksien suojelu". Nimenomaan näiden päämäärien saavuttamiseksi on Venäjän laki suunnattu. Sitä paitsi Euroopan konventio menee eräässä mielessä pitemmälle, siinä määritellään 16. pykälässä normi, jonka mukaan Konvention osapuolet voivat määrätä rajoituksia ulkomaalaisten poliittisen toiminnan osalta nimenomaan (muun ohella) yhdistysmisvapauden yhteydessä.

Mitä tulee kirjeeseenne sisältyvään väitteeseen ristiriidasta Venäjän siviilioikeuslakiin, niin minä, rehellisesti sanoen, en täysin ymmärrä millainen yhteys voi olla hyväksytyn lain ja asiakirjan, joka sääntelee kansalaisten oikeussuhteita, välillä. Joka tapauksessa olisin kiitollinen informaatiosta, konkreettisesti minkä siviililain pykälän (tai muiden Venäjän lakien) kanssa se on ristiriidassa.

Sitten Euroopan Neuvoston (EN) asiantuntijalausunnosta. Tietenkin asiantuntijalausunnon tekijät esittivät joukon suosituksia heille lähetetyn lakiluonnoksen suhteen, niistä huomattava osa muutoin otettiin huomioon lain käsittelyssä. On syytä todeta, että EN:n asiantuntijoiden taholta useinmiten vakavia huomautuksia aiheuttavat lakiluonnokset, jotka tulevat asiantuntijoille valtioista, joilla on kehittyneet demokratiainstituutiot.  EN:n asiantuntijoiden yleiset johtopäätökset Venäjän lakiluonnokseen sisältyivät puolestaan siihen, että esimerkiksi kansalaisjärjestöjen rekisteröintivelvollisuus vastaa eurooppalaisia standardeja, ja että niiden toiminnan finanssivalvontaa yleensä tarkasteltaiisiin eurooppalaisen käytännön mukaisena sääntönä. Teidän esittämänne sitaatit ja esimerkit EN:n asiantuntijalausunnoista ovat luonteeltaan teknisluontoisia huomautuksia, eivätkä koske jokaisen yhdistymisoikeuden rikkomista sellaisenaan.

Huomautan, että Eurooan neuvoston asiantuntijoiden edellä mainitut suositukset voitaisiin esittää yhtä lailla kehittyneiden demokraattisten valtioiden kansalaisjärjestöjen toimintaa säätelevää lainsäädäntöä koskien. Tämä koskee esimerkiksi huolestumista meidän lakiimme sisältyvää "rasittavaa valvontajärjestelmää, tarkastusta ja tilivelvollisuutta" kansalaisjärjestöjen toiminnan osalta. Vaikka meille ei ole täysin ymmärrettävää, mitä konkreettisia aspekteja tämä järjestelmä tarkoittaa, jos kyse on finanssivalvonnasta, niin esimerkiksi Ranskan lainsäädännössä  vastaavanlainen tilivelvollisuus  on kaikilla uskonnollisilla veljeskunnilla ja "yleishyödyllisillä yhdistyksillä" (tämän käsitteen alle kuuluu suurin osa kansalaisjärjestöistä - NPO), mikäli ne ottavat vastaan "lahjoituksia ja perintöjä" (niihin luetaan Ranskassa myös ulkomainen talousapu kansalaisjärjestöille). Sitä paitsi Ranskassa kansalaisjärjestöille tällaisten "lahjoitusten ja perintöjen" saanti on sallittua vain prefektin luvalla järjestön toiminnan hallinnollisen tarkastuksen jälkeen. Tämän yhteydessä yhdistykset ovat velvollisia esittämään kirjanpitonsa sisäasianministeriön tai departamentin valtaelinten vaatimuksesta. Kansalaisjärjestöt ovat samoin velvollisia esittämään valtaelimille vuosittain tilinpäätöstiedot toiminnastaan ja sallimaan asianomaisten ministeriöiden edustajien suorittaa järjestöjen toimitiloissa tarkastuksia. Israelin lainsäädännön mukaan taloustietoja voidaan vaatia kansalaisjärjestöiltä milloin tahansa. Israelissa rekisterivirasto on oikeutettu ulkopuolisen tilintarkastajan esityksestä suorittamaan kansalaisjärjestöjen toiminnan (ei pelkästään taloudellisen toiminnan) tarkastuksia ja tutkimuksia. Vielä tiukempi kansalaisjärjestöjen toiminnan valvontajärjestelmä on USA:ssa, ns. "ulkomaisten agenttien" johtamia järjestöjä kohtaan ulkomaisten agentien rekisteröintiä koskeva asetus vuodelta 1938. Avainroolissa tässä ei ole tuomioistuin, vaan pääsyyttäjä, jonka päätöksellä voidaan suorittaa mitä tahansa tarkastuksia.

Muutoin jos puhutaan rekisteröintimenetelmästä, niin sen monimutkaisuus USA:ssa ei ole verrattavissa Venäjän lainsäädännössä määriteltyyn menettelyyn. Vaikka jätettäisiin syrjään vuoden 1938 asetus, niin esimerkiksi New Yorkin osavaltion lain "Ei-kaupallisista korporaatioista" perusteella mikä tahansa kansalaisjärjestö voidakseen rekisteröityä  on velvollinen täyttämään "kaikki ehdot" (ilman konkretisointia), joita päättävä elin vaatii. Rekisteröinnin yhteydessä verotuselimissä kansalaisjärjestöjen perustajat täyttävät lomakkeen Nro 1023, joka sisältää 240 kysymystä, joista valtaosa ei koske suoraan taloutta. Kaikki nämä kysymykset kirjaimellisesti "kääntävät nurin" kansalaisjärjestön ideologisen suuntauksen ja sen talouden rakenteen.

Jos puhutaan lakiluonnoksessa olevista "perusteettomista kriteereistä kieltäytyä kansalaisjärjestön rekisteröinnistä ja niiden lakkauttamisesta", niin nimenomaan tämä osa lakiluonnosta suurelta osin seuraa kehittyneiden demokratioiden lainsäädännön uomaa. Ranskassa ei rekisteröidä ja lakkautettaviin kansalaisjärjestöihin kuuluvat "laittomin perustein tai laittomia tarkoituksia varten perustetut lainsäädännön ja sivellisyyden kanssa ristiriidassa olevat tai tavoitteiltaan valtion alueellisen koskemattomuuden tai tasavaltaisen hallintomuodon rikkomiseen suuntautuneet järjestöt". Käytännössä kansalaisjärjestöjen rekisteröinnin kieltämistä ja lakkauttamista koskevat perusteet ovat yhdenmukaiset Venäjän ja Suomen lainsäädännössä. Israelissa perusteena rekisteröinnin kieltämiseen  on "epäily lainvastaisesta toiminnasta, uhka Israelin valtion demokraattista luonnetta tai olemassaoloa kohtaan, sekä myös harhaanjohtavat ja julkista politiikkaa tai kansan tunteita vahingoittavat organisaatioiden nimet". Hyvin yhdenmukaisia ovat Venäjällä voimassa olevien kansalaisjärjestöjen lakkauttamista koskevat perusteet Israelin vastaavien lakien kanssa. Sitä paitsi Israelissa kansalaisjärjestöt voidaan lakkauttaa velkojen vuoksi, sekä myös sen toimintaa tarkastaneen henkilön suosituksesta.

Kuten näkyy, kaikki mainitut perusteet on muotoiltu riittävän yleisellä pohjalla, joka antaa laajan tulkintamahdollisuuden  viranomaisille ja tuomioistuimille. Erityisiä ongelmia se ei kuitenkaan aiheuta kenellekään.

Tietenkin  hyvin paljon riippuu oikeuden soveltamisesta.

Näyttää siltä, että käsiteltävänä olevan lain kuntoon saattamisen yhteydessä ei olisi pahitteeksi hyväksyä vastaavia selvennyksiä asetuksilla, joissa määriteltäisiin asianomaisten venäläisten valtaelinten toiminnan puitteet tällä alalla.

Venäjän Suomen Suurlähettiläs V.M.Grininin

puhe seminaarissa ”Pohjoinen ulottuvuus Suomen EU:n puheenjohtajuuden aikana 2006”.

18. toukokuuta 2005, Aleksanteri-instituutti

Arvoisat naiset ja herrat,

Ennen kaikkea haluaisin kiittää järjestäjiä kutsusta tälle seminaarille, jonka aihe on mielestäni erittäin ajankohtainen. Haluaisin myös käyttää tätä mahdollisuutta esittääkseni Venäjän näkemyksiä ”Pohjoisen ulottuvuuden” konseptiosta koska, kuten meistä tuntuu, tämän suhteessa ei aina eikä kaikessa ollut täydellinen ymmärtäminen.

Syvän vakaumuksemme mukaan, tämän konseption pitäisi kuulua Venäjän ja Euroopan Unionin välisen yhteistyön alaan. Kuten varmasti tiedätte, on aivan äsken päättynyt sääntömääräinen Venäjän ja EU:n huippukokous. Sen tärkeimmäksi tulokseksi on tullut Venäjän ja EU:n välisen perustettavissa olevan neljän yhteisen alueen ”tiekarttojen” hyväksyminen. Olemme tyytyväiset huippukokouksen tuloksiin ja pidämme niitä perustana, jonka pohjalla voi tapahtua aktiivinen käytännön työ Venäjän ja EU:n mahdollisimman tehokkaan toisiinsa lähentymisen sekä niiden välisen strategisen kumppanuuden syvenemisen hyväksi. Erittäin ajankohtaisiksi Moskovan huippukokouksen tulokset tulevat lähivuosina tapahtuvien merkittävien tapahtumien syystä, jotka välittömästi liittyvät Venäjän ja Euroopan Unionin välisiin suhteisiin. Ennen kaikkea kyseessä on suunnitteilla oleva EU:n Perustuslain hyväksyminen, EU:n ja Venäjän välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen toimiajan umpeen kuluminen, Euroopan Unionin laajentumisen jatkuminen sekä Venäjän liittyminen WTO:hon. Kaikki tämä koskee epäilemättä myös ”Pohjoista ulottuvuutta”. Kaiken lisäksi samana aikana päättyy EU:n ”Pohjoisen ulottuvuuden” Toinen toimintasuunnitelma.

Haluaisin muistuttaa, että Venäjä on yleensä myönteisesti suhtautunut EU:n ”Pohjoisen ulottuvuuden” ideaan siitä lähtien, kun Suomi esitti sen vuonna 1997. Nykyään olemme edeleenkin kiinnostuneet siitä, että ”Pohjoisesta ulottuvuudesta tulisi tehokas väline, jonka avulla ratkaistaisiin Pohjoisen Euroopan ja Luoteis-Venäjän ongelmia. Olemme sitä mieltä, että ”ulottuvuudelle” voisi kuulua merkittävä rooli vanhojen jakolinjojen poistamisessa ja uusien jakolinjojen syntymisen estämisessä mantereemme tässä osassa, eli yllämainitun neljän yhteisen alueen rakentamisessa nimenomaan täällä. Kuitenkin sitä varten, että ”Pohjoinen ulottuvuus” tulisi todella tällaiseksi työkaluksi, että se reaalisella tavalla heijastaisi Venäjän ja EU:n nykyisten suhteiden sisältöä senpitäisi vapautua omasta tärkeimmästä puutteestaan, eli yksipuolisuudesta. ”Pohjoisen ulottuvuuden” pitäisi kehittyä pelkästä EU:n politiikasta, jossa Venäjä on sen passivisena objektina, nykyaikaiseksi kahdenkeskiseksi ohjelmaksi, jossa Venäjä ja Euroopan Unioni olisivat tasavertaisina kumppaneina.

Uskomme, että pääasiassa tästä syystä kävi näin, että käytännössä ilman venäläistä osallistumista EU:n uumenissa kehitellyn kahden toimintasuunnitelman pohjalla tapahtunut ”Pohjoisen ulottuvuuden” toteuttaminen oli vähemmän tuloksellinen, kuin odotettiin. Jos halutaan, että ”Pohjoinen ulottuvuus” alkaisi todella toimia, on kehiteltävä konkreettisten hankkeiden valitsemisen ja toteuttamisen tehokas kandenkeskinen menetelmä. Hankkeiden toteuttamiseen tarvitsemme myös sopivan aineellisen perustan, jota puuttui tätä ennen. Tämä puute on ollut ”Pohjoisen ulottuvuuden” yksi merkittävistä vahingoista, jonka syystä niin paljon ilmoitettuja tavoitteita jäivät vain paperille.

Yhteistoiminnan optimaalisena suuntauksena ”Pohjoisen ulottuvuuden” maantieteellisella alueella pidämme alakumppanuuden periaatteella tapahtuvaa työtä. Tässä yhteydessä myönteiseltä esimerkiltä tuntuu konkreettisena tavoiteohjelmana oleva EU:n ”Pohjoisen ulottuvuuden” ympäristösuojelukumppanuus, joka on ei ainoastaan rahavaroilla vahvistettu, vaan myös pohjautuu luotettavaan hallintorakenteeseen, eli Euroopan jäleenrakennus- ja kehityspankkiin (EBRD).

Toivomme, että nykyään perusteilla oleva terveydenhuolto- ja sosiaaliturvakumppanuus lähtee etenemään tätä menestyksellistä tietä pitkin. Samankaltaista yhteistoimintakaavaa olisi mielestämme mahdollista käyttää muillakin aloilla, joista molemmat osapuolet voisivat sopia.

Olemme sitä mieltä, että kehiteltäessä tulevan yhteistyön periaatteita Pohjois-Euroopassa on väistättevä olemassa olevien mekanismien toiminnan päällekkäisyyttä, mukaan lukien tällaiset alueelliset järjestöt, joihin Venäjä osallistuu, kuten Itämerivaltioiden Neuvosto, Barentsin/Euroarktisen alueen neuvosto, Arktisen alueen neuvosto ja muut sekä yhteistyötä erilaisten rajojen yli tapahtuvan yhteistoiminan ohjelmien puitteissa. Tätä varten on määreteltävä selvasti ”Pohjoisen ulottuvuuden” toimialaa ja sen lisättyä arvoa verrattuna kaikkiin muihin mainittuihin formaatteihin. Tämän rinnalla ”Pohjoisen ulottuvuude” perspektiivi ei ole vielä täysin selvä silmällä pitäen EU:n kehittelemää konseptiota ”Laaja Eurooppa – Uusi Naapuruus”.

On selvää, että ”Pohjoisen ulottuvuuden” erikoisuuden pitää pohjautua Pohjoisen Euroopan maantieteellisiin ja ilmastollisiin ominaisuuksiin. Nimenomaan tämän pitää selittää, miksi käytetään yhteistyössä EU:n kanssa ylimääräisiä keinoja Venäjä-EU perinteellisten formaatien lisäksi.

Arvoisat seminaarin osanottajat,

Päätteeksi haluaisin vakuutta teidät, että Venäjä puolestaan on valmis rakentavaan yhteistyöhön ”Pohjoisen ulottuvuuden” muovaamisessa ja kehittämisessä, jonka tehtävänä on lujittaa Euroopan mantereen pohjoisessa tapahtuvan keskinäisesti edullisen talousyhteistoiminnan pohjan. Samalla olemme varma, että ”Pohjoisen ulottuvuuden” menestymistä varten jokaisen osallistujan on oltava riittävän rohkea ja poliittisesti kaukonäköinen sekä pystyvä epätraditionaalisten päätösten tekemiseen. Tämän mielessä toivomme tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä Suomen kanssa ”Pohjoisen ulottuvuuden” konseption kehittelijänä.

MIKSI NAAPURIMAA-VENÄJÄLLÄ JUHLITAAN VOITON PÄIVÄÄ

Venajan Federaation Suurlahettilan V.Grininin artikkeli

60 vuotta sitten päättyi toinen maailmansota Euroopassa, samalla päättyi myös sota, jota Venäjällä nimitään Suureksi isänmaalliseksi sodaksi ja joka oli hirvittävin kaikista maani koskaan kokemista. Sodan viimeistä päivää me vietämme Voiton päivänä, pyhimpänä juhlapäivänämme. Ajattelen, että monille täällä Suomessa, erityisesti suomalaisten nuorelle sukupolvelle on kiintoisaa tietää, mistä syystä heidän naapurinsa suhtautuvat tällä tavoin toukokuun 9. päivään, millaisia tunteita he liittävät siihen, millaisen sisällön he antavat sanalla “voitto”.

Me juhlimme Voiton päivää siksi, että kansamme kykeni torjumaan vihollisen, joka halusi tuhota meidän valtiomme. Nürnbergin prosessin materiaaleista ilmenevien hitleriläisten suunnitelmien mukaan tavoitteena oli silloisen Neuvostoliiton alueen - Uraliin saakka - jakaminen 4 valtio-komissariaatiin (reichkomissariat). Osa alueesta, kuten Krim, Bakun öljyesiintymät, Baltian maat, Inkerinmaa, Kuollan niemimaa ja joukko  muita alueita oli tarkoitus liittää myöhemmin Saksaan (reich), loput piti kolonnialisoida. Leningrad oli tarkoitus tasoittaa maan tasalle ja luovuttaa sen maa-alue Suomelle.

Kansamme ei sallinut sitä.

Kuten Nürnbergin prosessin asiakirjoista ilmenee, kyse oli ei pelkästään Moskovan johtaman valtion hävittämisestä. “Tämän päämäärän saavuttaminen, kuten eräässä reichin arkiston asiakirjassa mainitaan, ei koskaan merkinnyt ongelman täydellistä ratkaisua. Tavoite oli pikemminkin tuhota venäläiset kansana, hajottaa ne eri osiin. Vasta kun tätä ongelmaa tarkastellaan biologiselta ja erityisesti rotu-biologisestä näkökulmasta... ilmaantuu mahdollisuus poistaa uhka, jonka meille muodostaa venäjän kansa”. Konkreettisesti ilmaistuna se merkitsi juutalaisten täydellistä tuhoamista, monien Neuvostoliitossa elävien muiden kansallisten ryhmien tuhoamista tai siirtämistä Uralin taakse.

Maan länsiosiin piti jäädä korkeintaan 14 miljoonaa venäläistä ja valko-venäläistä, joista osa - nordisen rodun tunnusmerkit omaavista - piti saksalaistaa, loput muunnetaan “primitiivisiksi puolieurooppalaisiksi ihmisiksi”, tai käytettäviksi kolonisaattoreiden palvelijoina.  Heitä oli tarkoitus värvätä sekä Saksasta, että  fasismin aatteelle vihkiytyneistä ja rodullisesti  sopivista Itävallan, Hollannin, Tanskan, Norjan, Romanian ja Ruotsin asukkaista. “Teidän on valmistauduttava Baltian maiden väestön fyysiseen tuhoamiseen. Näitä epäihmisiä Saksa ei tarvitse. Heidän paikkansa täyttävät saksalaiset kolonnialistit”, - näin kuului H. Himmlerin käsky latvialaisten ja virolaisten suhteen Imperiumin turvallisuuspalvelun päällikölle Baltian maissa SS gruppenführer  Enkelnylle.

Me emme sallineet alistaa itseämme tällaiseen kansanmurhaan.

Olemme ylpeitä siitä, että kykenimme yksinämme vastustamaan tuon aikakauden mahtavinta sotakoneistoa, joka hyökätessään Neuvostoliittoon oli jo alistanut puolet Euroopasta valtansa alle. Sotaa  edeltäneellä kaudella meidän aktiivisiin diplomaattisiin askeleisiin voimien kokoamiseksi Hitler-Saksaa vastaan suurvallat vastasivat Münchenin sopimuksella syyskuussa 1938. Sen tuloksena Hitler sai luvan Tshekkoslovakian miehittämiseen. Hän sai vapaa kädet toteuttaa, tunnetun saksalaisen lehtimiehen ja historioitsijan S. Hafnerin ilmaisun mukaan, “oman elämäntehtävänsä ja päämäärän – suuren sotaretken aloittamisen Venäjälle” ja poistaa ennakolta esteet tältä tieltä hänen nimittämän “Zwicheneuropa” Baltian maiden valtioiden Puolan, Tshekkoslovakian osien, Unkarin ja Romanian tuhoamiseksi, joko vetämällä ne omaan valtapiiriinsä, tai pienen paikallissodan avulla jotakin niistä vastaan. Kun Moskovan jatkuvia ponnisteluja sabotopintiin kollektiivisen vastarinnan organisoimiseksi läneen "rauhoittamispolitiikan" innoittamaa Saksaan vastaan, oli Neuvostoliitto pakotettu elokuussa 1939 solmimaan Saksan kanssa  hyökkäämättömyys-sopimuksen, joka tunnetaan Molotov-Ribbentrop sopimuksena. Se antoi mahdollisuuden lykätä wermachten "sivistämismission" aloittamista. Hitlerhän motivoi sotaa Neuvostoliittoa vastaan "Euroopan suojelemisella juutalais-bolshevistiselta Aasialta".

Me kykenimme murskaamaan tuon ajan suurimman armeijan ja ajamaan se pois omalta alueeltamme. Kiitos liittolaismaille moraalisesta ja aineellisesta tuesta tässä taistelussa.

Neuvostosotilaat vapauttivcat sittemmin Romanian, Bulgarian, Tshekkoslovakian, Unkarin, Itävallan, suuren osan Jugoslaviaa, pienen palan Kreikkaa, Puolan, Saksan, palan Ranskaa, Bornholmin saaret ja Pohjois-Norjan alueen. Tästä olemme samoin ylpeitä. Olemme maksaneet tästä korkean hinnan. Pelkästään Puolassa lepää 600.000 sotilastamme, jotka estivät sen muuttamisen pienen mittakaavan kokeilukentäksi, kuten kirjoitti em. S. Hafner, niiltä uusilta väestönsiirron, sorron, orjuuttamisen ja tuhoamisen "taidoilta", joita  myöhemmin oli tarkoitus soveltaa suuressa mittakaavassa Venäjällä. Valoisa muistomme kaikille niille ja muille, jotka kaatuivat Euroopan vapauttamiseksi fasismista.

    Me juhlimme Voiton päivää myös siksi, että se on muodostunut terveen järjen riemuvoiton ruumiillistumaksi, joka auttoi näin erilaisia valtiota yhdistymään Hitlerin vastaissa liittoutumassa ihmiskunnan pelastamiseksi sen yllä olevasta kuolemanvaarasta, jollainen  oli fasismi. Syvän kiitollisuuden tunteet ansaitsevat meidän liittolaisemme tässä liittoutumassa, joka avasi toisen rintaman kesäkuussa 1944 Ranskassa ja nopeutti tämän päivän lähentymistä. Meillä on ilo tervehtiä Moskovassa 9. toukokuuta lähes 50 maailman valtioiden johtajia, mukaan lukien niiden maiden edustajat, jotka kulkivat vaikean tien oman historiallisen menneisyytensä uudelleen arvioimisessa. Me näemme tässä yhteisessä juhlassa parhaiden humanististen pyrkimysten rauhan ja sovinnon ilmenemisen, jota ilman ei ole mahdollista ihmiskunnan vakaa kehitys, sekä kansainvälisen yhteisön päättäväisyyden ilmauksen estää solidaarisin ponnisteluin tämän kaltaisten tragedioiden toistuminen.

Voiton päivää Venäjällä juhlivat niin vanhukset kuin lapsetkin ja olen vakuuttunut - näin tulee olemaan aina. Sitä ei ole vaikea selitetää. Minulle, ensimmäiselle sodanjälkeisen sukupolven edustajalle, se on kallis siksi, että isäni palasi rintamalla kulkien Suuren Isänmaallisen sodan sen ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään. Hän oli myös "talvisodassa", mutta sitä hän ei halunnut muistella...

Tämä materiaali sisältää tekijän omia mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ilmaise suurlähetystön virallista kantaa. Lyhennettynä.

 MENESTYKSEN VAATIMUS TERRORISMIN VASTAISESSA SODASSA

 Strategisten arviointien instituutin presidentti

ALEKSANDR KONOVALOV

Tänään ei ole enää epäilyjä, että taistelu kansianvälistä terrorismia vastaan on luonteeltaan globaalista, eikä yksikään valtio, olkoonpa miten vahva ja rikas tahansa, kykene yksinään torjumaan terroriuhkaa. Toisaalta niin USA kuin Venäjäkin ovat jo ilmoittaneet oikeudestaan ennaltaehkäisevään iskuun.  USA:n kansallisen turvallisuusstrategian viimeisimmissä versiossa syyskuulta 2002 on selkeästi nähtävissä yritys sisällyttää asiakirjaan kummatkin lähestymistavat: liittoutuma ja yksipuoliset ennaltaehkäisevät toimet. Lokakuussa 2002, pian Moskovan teatterikeskuksessa Dubrovnikisasa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen, presidentti Putin antoi ehkäpä vieläkin jyrkempiä lausuntoja Venäjän aikomuksista: “Kansainvälinen terrorismi tulee yhä röyhkeämmäksi ja uhkaa käyttää meitä vastaan keinoja, jotka ovat rinnastettavissa joukkotuhoaseisiin. .Jos joku yrittää käyttää tällaisia keinoja maatamme vastaan, Venäjä vastaa uhkan laajuutta vastaavilla keinoilla ja iskee kaikkiin paikkoihin, missä terroristit, niiden johtajat, heidän rahoittajansa ja aatteelliset innoittajansa piileskelevät”.

Tällaiset Venäjän  ja USA:n lausunnot heijastavat pelottavaa tendenssiä. Senvuoksi, ettei ole olemassa yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä, jotka sallisivat yksipuolisesti määritellä, onko ennaltaehkäisevä isku välttämätön puolustuskeino, vaiko sotilas-poliittinen kiristyskeino. Samalla ei voi olla yhtymättä asiantuntijain mielipiteisiin, että ennaltaehkäisevillä ilmaiskuilla al-Qaidan terroristien täyttämiin leireihin Afganistanissa, olisi syyskuun 11. päivän 2001 tragedia ja monet muut mahdollisesti vältetty.

Onneksi ihmiskunta ei ole vielä törmännyt reaaliseen ydinterrorismin uhkaan, joka on täysin mahdollista ja jonka yhteydessä hinta hidastelusta tai kieltäytyminen ennaltaehkäisevästä toimista kasvaa mittaamattomasti. Ennalta ehkäisevät toimet on tarkoituksenmukaista suorittaa kansainvälisen oikeuden normien perustalla. Näitä normeja on vielä kehiteltävä. Hyväksyttäessä ennaltaehkäisevien toimien mahdollisuus ja vieläpä niiden välttämättömyys, on kuitenkin tunnustettava: nykyinen tilanne tekee koordinoidut monitahoiset toimet menestyksen imperatiiviksi terrorismin vastaisessa sodassa.

Tällainen lähestymistapa pitää sisällään kuitenkin myös tiettyjä potentiaalisia uhkia. Kyse on siitä, että kansainvälisen järjestelmän “demokratisointi” ei aina johda tuloksiin, jotka vastaavat kehittyneen demokratian etuja. Ensinnäkin, vastuullisten päätösten hyväksyminen kasvattaa kiistatta niiden maiden rooli, joissa ei ole vakintuneita demokraattisia perinteitä. Toiseksi, monitahoinen lähestymistapa kärkevien kansainvälisten  ongelmien ratkaisussa pakottaa voimakkaat maat  menemään myönnytyksiin, jotka alentavat niiden toimien tehokkuutta. Liittolaisvaltioiden monitahoisten päätösten hyväksyminen merkitsee aina häviämistä tehokkuudessa ja nopeudessa kansainvälisille terroristeille, jotka eivät omia päätöksiään sovittele kenenkään kanssa.

Mutta tämäkään ei ole tärkeintä. Itse asiassa päätökseen tekoon osallistumaan haluavien valtioiden määrä on käytännössä yhtä kuin YK:n jäsenmäärä.  Niiden valtioiden määrä, joilla on riittävä poliittinen tahto, finanssiresurssit, vakuuttava sotilaallinen voima ja valmius asettaa kaikki tämä monitahoisten ratkaisujen toteuttamiseen on huomattavasti pienempi. Joten yhtäältä on kaikin keinoin lujitettava YK:ta kansainvälisten turvallisuusongelmien ratkaisussa ja toisaalta on valmisteltava konseptio ja normit, jotka antavat maailman yhteisölle mahdollisuuden reagoida nopeasti syntyneisiin uhkiin, jotka eroavat olennaisesti niistä, joihin ihmiskunta on aiemmin törmännyt.

On olemassa toisenkinlainen näkemys. Tuloksellista taistelua varten uusia uhkia vastaan, tarvitaan sen mukaan kansainvälisiä voimia, joita ei ole alistettu kansallishallituksille, vaan maailman yhteisölle jonkinlaisen ylikansallisen elimen muodossa, joka on samoin luotava. Tällainen lähestymistapa näyttää loogiselta, vaikka samalla myös hieman fantastiselta nykyoloissa  ja kaiken muun ohella, vaatii vastausta moniin vaikeisiin kysymyksiin, mm. kuka rahoittaa näitä voimia? Miten tehdään päätökset niiden käytöstä ja minkälaisten oikeusnormien perustalla?

Ei ole sattuma, että nimenomaan nyt pohditaan vakavasti ideaa maailman hallituksesta ja uuden maailmanjärjestyksen rakentamisesta.  Kuten tunnettu venäläinen diplomaatti Anatoli Adamishin sanoo: “Entisten kylmän sodan aikaisten vastustajien on tajuttava se tosiasia, että niiden eloon jääminen riippuu kyvystä kiinnittää huomio uusiin vaaroihin”. Sellainen kokenut poliitikko kuin Henry Kissinger katsoo, että “sota terrorismia vastaan ei ole pelkästään terroristien ajojahtia. Se on ennen muuta nykyään ainutlaatuiseksi mahdollisuudeksi muuttunutta kansainvälisen järjestelmän uudelleen rakentamista”, koska, “niin paradoksaalista kuin se onkin, terrorismi on herättänyt yleismaailmallisen yhtenäisyyden tunteen, mihin ei onnistuttu kehotuksilla uuteen maailmanjärjestykseen”.

“Yleismaailmallisen yhtenäisyyden tunnetta” ei kannata toistaiseksi yliarvioida. Kansallinen egoismi on kiistatta yhä sitä voimakkaampi. Tosiasiat ovat kuitenkin yhä vakuuttavampia vahvistuksia sille, että me olemme uuden kaksinapaisuuden  muodostumisen silminnäkijöitä. Tämän yhteydessä kummallakin navalla on monimutkainen rakenteensa. Yhteen napaan ryhmittyvät valtiot, jotka pitävät välttämättömänä seurata sisäpolitiikassaan ja suhteessa toinen toisiinsa sovittuja sääntöjä ja normeja, tunnustaen perusarvot ja maailman sivistyksellisen monimuotoisuuden. Toisen navan muodostavat valtiot sekä  ne ei-valtiolliset terroristiset ja kriminaaliset ylikansalliset verkostot, jotka saarnaavat radikaalia ideologiaa, eivät tunnusta oikeusnormeja eikä moraalis-eettisiä rajoituksia asettaen tehtäväkseen ideologioidensa globaalisen laajentamisen.

Ei ole tavanomaista perinteisen geopoliittisen logiikan kannalta puhua Venäjästä, USA:sta, EU:sta ja vieläpä Kiinastakin yhtenä napana. Siitä huolimatta tällaisen muodostumisprosessi on jo tapahtumassa. Kiinan  osallistuminen yhdessä USA:n, Etelä-Korean ja Japanin kanssa Pohjois-Korean ydinongelman ratkaisemiseen on silminnähtävä vahvistus tästä. Sen ymmärtäminen, että 21 vuosisadan alkua luonnehtii uuden kaksinapaisuuden muotoutuminen, merkitsee Venäjälle hyvin paljon. Ensinnäkin, putoavat pois tarkoituksettomina kysymykset, kannattaako sen yhdistyä “Vanhaan Eurooppaan” “USA:n sanelun” torjumiseksi, vai olisiko parempi solmia liitto Kiinan kanssa ja heittää haaste “ kavalalle Lännelle”. Nämä ovat valtioiden välisiä ongelmia yhden navan sisällä, mutta kaikki sisäiset ongelmat heikentävät sitä,  Venäjä ei ole lainkaan kiinnostunut sellaisesta. Sotilasreformin avaintehtävä Venäjällä, uusien uhkien oloissa, muotoutuu siten, että nykyaikaisten asevoimien luominen tarkoittaa ei niiden kykyä taistella USA:n armeijaa vastaan vaan yhdessä sen kanssa, mikä muutoin on teknisesti paljon monimutkaisempi tehtävä.

Räjähdykset venäläisissä kaupungeissa, kahden matkustajakoneen tuhoaminen, koulun valtaaminen Pohjois-Osetiassa ovat jälleen kerran osoittaneet, millaiset mittasuhteet uhkilla on ja millaisen vastustajan kanssa me olemme tekemisissä. Sen tehtävänä on tuhota “väärä” järjestelmä, johon kuuluvat Venäjä, Eurooppa, Amerikka ja muut maat. Syy “rankaisemiseen” löytyy. Kaksi ranskalaista journalistia otettiin panttivangeiksi siksi, että Ranska hyväksyi “väärän” lain kieltämällä kouluissa kantamasta korostetusti uskonnollisia symboleja.

Sota, jota maailma käy tänään kansainvälistä terrorismia vastaan, on sotaa barbaarisuuden ja sivistyksen sen kaikissa kulttuurin ja uskonnollisten katsomusten monimuotoisuudessa välillä. Uusia uhkia vastaan voidaan taistella vain tajuamalla yksinkertainen totuus -.  historialle oli sopivaa istuttaa samaan veneeseen entiset kylmän sodan kauden vastustajat ja asettaa niiden eteen dilemma. Joko opetella yhdessä vastustamaan uusia uhkia, tai “hävitä yksinään”.

RIA-Novosti

VENÄJÄN FEDERAATION SUURLÄHETTILÄS VLADIMIR GRINININ ARTIKKELI “ENERGIA”-LEHDESSÄ NRO 10/2004

 Suomalais-venäläinen energiayhteistyö on molemmille edullista

Suomi maana, jolla on rajoitetut energiavarat on ymmärrettävästi huolestunut energian saantinsa huoltovarmuudesta. Tätä huoltovarmuutta tukevat suurelta osin energiatoimitukset Venäjältä. Menestyksellinen, tiivis yhteistyö energia-alalla Venäjän ja Suomen välillä on kehittynyt vuosikymmenien aikana.

Viime vuosina tämä yhteistyö on muuttunut osaksi laajempaa yleiseurooppalaista yhteistyötä. Energiadialogia käydään aktiivisesti Venäjän ja EU:n välillä. Venäjän siirtyminen markkinatalouteen, sen oikeusnormien lähentyminen eurooppalaisiin, maan liittymisprosessi WTO:hon luovat perustaa yhtenäisen yleiseurooppalaisen talousalueen muodostumiselle - yhden neljästä, joka tekee Euroopasta tosiasiassa yhden kokonaisuuden. Tämä on käynyt mahdolliseksi sen ansiosta, että maamme on muuttunut muulle Euroopalle luonnolliseksi partneriksi, mm. energia-alalla, jonka luotettavuuden aika on vahvistanut.

Tätä taustaa vasten aiheuttaa tiettyä hämmästystä silloin tällöin ilmenneet arviot siitä, että Venäjän osuus Suomen energiataseessa on liian suuri. Näissä arvioissa tuntuu selvästi menneiden aikojen ennakkoluulojen heijastumat. Jos tarkastellaan asioita nykyajan näkökulmasta, niin tämä osuus ei ole muuta kuin luonnollinen tulos markkinoilla vallitsevasta tilanteesta, kun yritysten tasolla päätetään mitä, mistä ja mihin hintaan ostetaan. Maittemme maantieteellinen läheisyys nostaa Venäjän energiaviennin kilpailukykyä Suomessa ja se on edullista kummallekin osapuolelle.

Hyvä esimerkki molemmille osapuolille hyödyllisestä pitkäaikaisesta  yhteistyöstä ovat maakaasutoimitukset. Maamme on toimittanut sitä Suomeen jo 30 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana toimituksissa ei ollut häiriöitä huolimatta kaikista niistä muutoksista ja järkytyksistä, joita Venäjä on kokenut. Ne eivät keskeydy jatkossakaan, siltä osin kuin se riippuu meistä. Nykyinen sopimus ulottuu vuoteen 2014 saakka. Syyskuussa Gasum ja Gazprom sopivat, että ne tutkivat mahdollisuutta jatkaa sitä vielä 10 vuodella.

Maitamme yhdistävät myös muut projektit. Esimerkiski Fortum aloittaa Porvoon jalostamon mittavan uudistamisen lisätäkseen venäläisen öljyn jalostusta. Suomalainen konserni pyrkii käyttämään hyväkseen omaa kilpailuetuaan - taitoa jalostaa rikkipitoisesta öljystä korkealaatuisia öljytuotteita. Tätä päätöstä voimme vain tervehtiä.

Parhaillaan Suomessa tutkitaan projektia vedenalaisen kaapelin vetämisestä Venäjältä. Erikoisuutena on se että sähköenergian myyjänä tässä hankkeessa ei ole RAO EES, jolla tällä hetkellä on monopoliasema sähköenergian toimittajana Suomeen, vaan toinen venäläinen yhtiö – Rosenergoatom. Näin ollen muodostuu mahdollisuus kilpailuttaa kahta toimittajaa ja kahta energiatoimitusten siirtotietä.

Tämän tuloksena asiantuntijoiden arvioiden mukaan saattaa olla sähköenergian hinnan aleneminen Pohjois-Euroopan markkinoilla. Saattaa olla, että juuri tästä syystä sähkön tuottajat eivät ole kovin ilahtuneita projektista. Toivomme kuitenkin, että ratkaisu tehdään lähtökohtana tekniset ja taloudelliset syyt, eivätkä muut tekijät.

Me ymmärrämme, että yleisölle päätös venäläisen ns. ydinenergian ostamisesta on varsin tunteita kiihdyttävä asia. Usein voi kuulla epäluuloja Venäjän ydinteknologian luotettavuutta kohtaan. “Tshernobylin tyyppinen voimalaitos” leimaa käytetään itsepintaisesti lehdistössä Sosnovy Borin ydinvoimalan yhteydessä. Emme voi kuitenkaan yhtyä siihen, että sen sähköenergian ostaminen lisäisi ydinvaaraa. Mainittakoon vaikka sen että laitos ei ole enää sama mikä se oli 20-30 vuotta sitten. Leningradin ydinvoimalassa samoin kuin muissakin vastaavissa ydinvoimaloissa on tehty perusteellisia uudistuksia, jotka tekevät Tshernobylin kaltaisen onnettomuuden fyysisesti mahdottomaksi.  Sinne on asennettu lisää nykyaikaisia turvajärjestelmiä, ensisijainen huomio kiinnitetään henkilökunnan valmennukseen ja sen työn valvontaan. Asiantuntijoiden arvion mukaan Lenigradin ydinvoimalan turvallisuustaso vastaa nykyisiä kansainvälisiä määräyksiä. Venäjän ja Suomen ydinvoima-asiantuntijat seuraavat kiinteässä yhteistyössä  ydinvoimalan toimintaa, vaihtavat keskenään tietoa ja työkokemuksia.  Heidän välillään ei ole epätietoisuutta turvallisuus-ja luotettavuuskysymyksissä.

Olen vakuuttunut, että venäläis-suomalainen energia-alan yhteistyö tulee kehittymään menestyksellisesti edelleen. Se on kummallekin osapuolelle edullista.

Venäjän Federaation Suomen suurlähettilään V.M.Grininin komentti Suomen Kuvalehdessä (№48, 2004) julkaistetusta Taloustutkimuksen kyselystä suomalaisten suhtautumisesta Venäjään ja venäläisiin

 Me emme ole koskaan epäilleet, etteikö Venäjää kohtaan esiintyisi Suomessa paljon myönteisiä tunteita. Rationaaliset suomalaiset ymmärtävät hyvin, että läheiset suhteet itänaapuriin tuottavat vain etua. Samanaikaisesti on huomioitava, että Suomessa ei vielä riittävästi ymmärretä Venäjän kehitystä, ja tämä puutteellinen ymmärrys synnyttää usein negatiivisia asenteita. Meidän on yhdessä koetettava korjata kielteisten asenteiden taustalla olevat väärinkäsitykset, sillä Venäjän ja Suomen naapuruus on maidemme yhteinin luonnollinen strateginen rikkaus.

Tämä materiaali sisältää tekijän omia mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ilmaise suurlähetystön virallista kantaa.

TERRORISMI ETELÄ-VENÄJÄLLÄ JA TERRORISTINEN INTERNATIONAALI

 Poliittisen ja sotilaallisen analysointi instituutin johtaja (IPVA)

Aleksandr Sharavin

Hiljattain USA:n presidentti George W. Bush sanoi, ettei terrorismia voida voittaa. Valitettavasti se on totta. Terrorismia ei kyetä kokonaan poistamaan, kuten ei voida poistaa yleensä rikollisuuttakaan. Mutta sitä voidaan heikentää olennaisesti. Se on rauhaa rakastavalle ihmiskunnalle mahdollista.

Miten vastustaa terrorismia? Euroopassa, varsinkin sen yhteiskunnallisessa mielipiteessä, esiintyy nykyään laajalle levinnyt ajattelutapa. Espanja osoitti sen silminnähtävästi. Se perustuu siihen, että itsensä pelastamiseksi tyydytetään terroristien kaikki vaatimukset. Hyväksymme heidät ja he jättävät meidät rauhaan. Luulisi, että Eurooppa muistaa yritykset “rauhoittaa hyökkääjä” Münchenissä viime vuosisadan 30-luvun lopulla. Nämä yritykset vain vapauttivat hyökkääjän kädet. Tänään me näemme, että Ranska, vaikka esiinntyikin aktiivisesti Irakin sotaa vastaan, ei kyennyt “ostamaan itseään vapaaksi”. Tämän päivän terrorismi (kuten ei Hitlerkään aikanaan) ei tarvitse kompromissia. Se käy sotaa tuhotakseen meidän sivilisaatiomme. Siitä seuraa, että sotaa sitä vastaan on käytävä sen tuhoamiseksi, vaikka lopullinen ja täysi voitto ei olisikaan saavutettavissa.

Venäjällä oikeuden suojeluun suuntautuneet henkilöt kehottavat väsymättä vallanpitäjiä aloittamaan neuvottelut “kapinallisten” kanssa. He ovat täysin unohtaneet, että neuvotteluja on käyty jo useasti, sitäpaitsi silloin, kun nykytilanteesta poiketen Tshetsheniassa oli legitiimimpi ja toimintakykyisempi neuvotteluosapuoli ja reaalisempi neuvottelujen kohde.  Solmittiin sopimuskin. Ja mitä siitä seurasi? Paraniko tilanne sen seurauksena? Kuten muistamme, asia päättyi järjestelmän absoluuttiseen kriminalisoitumiseen ja hyökkäyksseen Dagestaniin.

On ymmärrettävä, että neuvottelut terroristien kanssa eivät periaatteessa voi tuoda hyötyä. Siksi että neuvottelut ovat inhimillisen kanssakäymisen keino. Mutta me olemme tekemisissä epäinhimillisten tekijöiden kanssa. Se ei merkitsee, että taistelussa heitä vastaan me voisimme käyttää heidän omia menetelmiään. Me emme voi ottaa panttivankeja, lähettää itsemurhaajia räjäyttämään täysin syyttömiä ihmisiä, emme voi leikata ihmisten päitä ja valokuvata sitä. Mutta kaikkia ihmisille sallituja keinoja on maksimaallisesti tiukennettava.

On tärkeätä ymmärtää, että kansainvälinen terroristiverkosto on kiistatta olemassa. Saattaa olla, että sitä ei johdeta yhdestä keskuksesta. Mutta sitä yhdistää yhteinen ideologia, sillä on läheiset rahoituslähteet ja organisatoriset perustat. Eräs sen ominaisuuksista on anonyymisyys. Tämä anonyymisyys on murrettava. Kaikki valtiot ja valtiolliset laitokset, jotka muodossa tai toisessa tukevat terroristeja (tai vaikka vain sallivat sen) on nimettävä. Voidaan kuvata luonteenomainen tekniikka “terrorismin agenttien” soluttaumisessa toisiin maihin. Aluksi valmennetaan ja lähetetään fundamenttalisti saarnaajia ja mullaheja, pappeja. He saapuvat isojen rahojen ja tukiryhmien kanssa. Vähitellen tällainen “pappi” syrjäyttää paikallisen mullahin. Uskonnollinen keskus, moskeija muuttuu terroristien valmennuskeskukseksi.

Tällaista teknologiaa käytetään myös Venäjällä, ei vain Pohjois- Kaukasiassa, vaan myös Volgan ranta-alueella. Siviilivalta ei reagoi tähän mitenkään, peläten puuttumista “uskonnolliseen elämään”. Se on täysin väärin. Uskovaiset, maansa kansalaisina ovat velvollisia alistumaan  sen lakeihin myös moskeijassa. Valtion on valvottava kaikkien kansalaisten lainkuuliaisuutta kaikkialla, varsinkin, kun on kyseessä on maan turvallisuus ja sen olemassa olo. Siinä mielessä kannattaa ottaa esimerkikkiä Ranskasta, missä vallanpitäjät rohkaistuivat vaatimaan kansalaisvaltion perustuslain noudattamista.

Luonnollisesti terroristien toiminta eri maissa on erilaista ja erisävyistä. Voidaanko puhua siitä, että Venäjällä nämä voimat lujittuvat? Terroristien viime aikaiset aktiiviset toimet Moskovassa, ilmatilassa ja Kaukasiassa, eivät ole osoitus niiden voimien vahvistumisesta. Terroristien menestyksen olennainen kriteeri on väestön osoittama tuki. Siinä mielessä “venäläisen” terrorismin pesäkkeessä Tshetshenissa asiat eivät ole lainkaan yksiselitteisiä. Kieltämättä siellä on ihmisiä, jotka tukevat terroristeja. Mutta läheskään kaikki eivät tee sitä “aatteellisista syistä”. Joillakin on sukulaisia rosvojen keskuudessa, jotkut ovat pelästyneitä, jotkut ovat ostettuja. Itse terroristinen liikekin on viime vuosien aikana muuttunut voimakkaasti. Jos se aluksi muodostui “vapaustaistelun” tunnusten alle ja veti sillä puolelleen paikallista väestöä, niin ajan myötä tämä tavoite on jotenkin unohdettu. Sen sijaan on käynyt selväksi, että tasavallassa on hävitetty kaikki, mikä on ollut hävitettävissä, tuotanto, koulutus, terveydenhuolto, kaikenlainen oikeus ja kansa työnnetään täydellisen villeyden tilaan. Vastaavasti on supistunut myös “tukiperusta”. Siitä ovat todisteena palkkasotureiden määrän lisääntyminen taistelijoiden riveissä. Parhaillaan on menossa tunnusten vaihto, tapahtuu Tshetshenian konfliktin internationalisointi ja sen mukana myös rahoituksen ja organisaation  osalta. Se yhdentyy yhä enemmän maailmansotaan euro-atlantista sivilisaatiota vastaan. Näin ollen voidaan sanoa, että konflikt muuttuu laadullisesti, mutta ei kasva määrällisesti.

Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa Venäjällä? Yritykset “leikata” Tshetsheenia ja unohtaa se ovat tuhoon tuomittuja. Tällaisessa tilanteessa se muistuttaa itse itsestään. Hasavjurtskin sopimuksen kaatumisen jälkeen sen piti olla kaikille silmin nähtävissä.

On yleensä ymmärrettävä, ettei ole ihmekeinoja Tshetshenian ongelman ratkaisemiseksi. Tarvittaneen kenties vuosikymmeniä elämän normalisoimiseksi Tshetsheniassa. On tarpeen, että kasvaa uusi sukupolvi ihmisiä, jotka asuisivat tavallisissa taloissa, kävisivät koulua ja valmistaisivat läksynsä sillä aikaa kun vanhemmat ovat työssä, osaisivat venäjän kieltä ja näkisivät omasta maastaan muitakin paikkakuntia kuin vain vuoristokylänsä, missä he syntyivät.

Kaikkea tätä varten tarvitaan monia toimenpiteitä – poliiittisia, taloudellisia, sosiaalisia, kulttuuria jne. Ynnä välttämättä myös voimakeinoja. Toistaiseksi ei voida olla varmoja, että kaikki vanhukset saavat eläkkeensä Tshetsheeniassa, että sairaaloihin riittää lääkäreitä ja lääkkeitä, että kaikki, jotka ovat menettäneet asuntonsa saisivat korvauksen, ja että voimatoimien organisointi tapahtuisi tarvittavalla tasolla.

Mielestäni ehdottomasti paikallisjohtajille ei saisi jakaa lahjuksia, erityisetujen ja helpotusten muodossa. Ei voi olla tshetsheenikansalaisuuta ja suvereniteettiä, ei voi olla erityisoikeuksia ja saada tuloja hyötykaivannaisista. Se johtaa suoraan päinvastaiseen tulokseen kuin mikä oli tavoitteena, eli Tshetshenian integraation asemesta sen hajoamiseen.

Viimeisimmät terroriteot Moskovassa ja Pohjois-Osetiassa muistuttavat eräästä ihmisen psyyken erikoispiirteestä. Normaali ihminen ei voi olla jatkuvasti jännittyneen valppaana, suojeluvaisto vaatii rentoutumista. Se on normaalia, mutta valitettavasti se ei ole meille tällä hetkellä erityisen sallittua. Tänään taistelu terrorismia vastaan ei voi olla pelkästään erityispalvelujen asiana. Jokaisessa ihmisessä tulee olla oma “terrorin vastainen keskus”.

Mitä tulee erityispalveluihin, niin ne eivät saa tuntea itseään pelkästään teknisiksi saamiensa tehtävien suorittajiksi. Niillä on kiistatta poliittinen tehtävä, ja niiden johtajat kantavat poliiittista vastuuta, joiden on vakavien epäonnistumisten tapahduttua erottava, vaikka heidän henkiläkohtainen virheensä ei olisikaan suuri. Tällainen käytäntö on kaikissa demokraattisissa maissa, sillä on suuri poliittinen ja symbolinen merkitys.

Ja lopuksi ongelman kansainvälisestä aspektista. Jos on olemassa “terroristinen internationaali”, niin terrorismin vastaisen liittoutuman on muututtava hyvää tarkoittavista lausunnoista tuntuvaksi jokapäiväiseksi todellisuudeksi. On aikaansaatava suorat yhteydet valtioiden välille, kokemusten ja informaation vaihtoa, ja tarvittaessa myös voimarakenteiden välitöntä yhteistyötä. Poliittisesta käytännöstä on suljettava pois kaksoisstandardit, jolloin yksi taistelija on terroristi, ja toinen pienen, mutta ylpeän kansan vapaustaistelija, eikä häntä senvuoksi voida luovuttaa oikeuselimille siinä maassa, missä hän on ottanut panttivankeja ja räjäyttänyt rauhallisia asukkaita.

Yhteenvetona: tänään on kyse meidän yhteisen sivilisaation säilyttämisestä. Tässä sodassa Venäjän ja läntisen maailman maiden velvollisuus on olla liittolaisia. Kuusikymmentä vuotta sitten, kun  edessä oli samantapainen uhka, me todistimme, että osaamme tehdä sen.

RIA-Novosti

VENÄJÄN SUOMEN SUURLÄHETTILÄS V.M.GRINININ PUHE SUOMI-VENÄJÄ-SEURAN HEINOLAN OSASTON 60-VUOTISJUHLASSA

13. marraskuuta 2004

Hyvät ystävät!

Kiitän kutsusta juhlaanne ja mahdollisuudesta käyttää puheenvuoroa tässä tilaisuudessa, koska kunnioitan syvästi ihmisiä, jotka omalla työllään edesauttavat maittemme ja kulttuurimme välisten siltojen rakentamista. Pidän velvollisuutenani viettää teidän kanssa nykyisen Suomi-Venäjä-Seuran perustamisen alkulähteillä seisoneen järjestönne 60-vuotisjuhlaa.

Tämä Seura teki ainutlaatuisen panoksen nykyisten venäläis-suomalaisten suhteiden muotoutumiseen ja kehitykseen. Siihen kuluvat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet siitä, että nuo suhteet pohjautuisivat todelliseen ystävyyteen ja hyvään naapuruuteen.

Nykyiset suhteet Venäjän ja Suomen välillä ovat vapaat entisaikojen ”erikoisluonteesta” ja pohjautuvat samoihin periaatteisiin, kuin yhteistoiminta kaikkien muiden maiden välillä. Kyse on todella tasa-arvoisesta yhteistyöstä, jossa jokainen osapuoli ymmärtää omat intressinsa, mutta on valmis ottamaan huomioon myös partnerin intressit. Nimenomaan tätä me pidämme hyvä naapuruus -käsitteen sisältönä ja pidämme arvossa näitä suhteita.

Maittemme välillä ei ole suuria poliittisia ongelmia, talouden alalla ovat muotoutuneet keskinäisesti edulliset liikesuhteet. Jatkuvasti kasvaa kahdenkeskinen kauppavaihto, joka tänä vuonna voi lähestyä 9 mrd. euron ennätystasoa. Suomi pysyvästi kuuluu ensimmäisen kymmenen Venäjän kauppakumppanin joukkoon ja Venäjä pysyy Suomen kolmen suurimman kauppakumppanin joukossa.

Meillä on aika paljon yhteisiä intressejä, jotka eivät menetä merkitystään myös monien vuosien kuluttua. Niihin kuuluu muun muassa metsänkäyttö, josta paljon puhuttiin kolme viikkoa sitten Helsingissä tapahtuneessa metsäkokouksessa, energiatalous, liikennealan infrastruktuuri sekä telekommunikaatiot. Meidän pitää oppia tehokkaammin käyttämään naapuruuttamme hyväkseen, enemmän hyötymään siitä. Uskomme, että myös suomalaiset liikepiirit katsovat tarkasti näitä mahdollisuuksia.

Venäjä tulee yhä suuremmassa määrin mukaan globalisaation prosessiin. Tämä koskee kaikki alat taloudesta politiikkaan. Globalisaatiolla on valitettavasti myös kielteisiä piirteitä. Meidän maamme samoin kuin eräät muutkin, esimerkiksi Yhdysvallat ja Espanja, on kokenut kansainvälisen terrorismin hyökkäyksen. Tämä ei kuitenkaan murra tahtoamme eikä johdata meitä harhateille. Näiden haasteiden edessä suoritettavia toimenpiteitä, joilla pyritään lujittamaan valtiovalta ja järjestys, aina pohjautuvat perustuslailliseen laillisuuteen ja vastaavat kaikkia yleisesti tunnustutettuja demokraattisen kehityksen standardeja riippumatta siitä, mitä yrittävät puhua tästä arvostelijamme ja opponenttimme. Meidän saavuttamamme yhteiskunnan vakaus kaikista kasvuvaikeuksista ja -kiemuroista huolimatta turvataan tulevaisuudessakin. Tämän todisteena voi olla vaikkakin Venäjän bruttokansantuotteen nykyinen kasvuvauhti, joka on eräs korkeimmista maailmassa ja joka, kuten ennustavat muun muassa myös suomalaisia asiantuntijoita, säilyy vähintään 10-15 (kymmenessä-viidessätoista) lähivuodessa.

Haluaisin panna merkille, että Suomi-Venäjä-Seura tuo merkittävää käytännön panosta Venäjä -suhteiden kehittämiseen. Erikoisesti huomataan sen aktiivisuutta lähialueyhteistyön puitteissa. Tämä edistää Luoteis-Venäjän väestön kiinostuksen kasvua Suomea kohtaan. Kasvaa venäläisten määrä, jotka osallistuvat Karjalassa, Pietarissa, Murmanskin ja Arkangelin lääneissä toimivien maanne kanssa yhteistyötä harjoittavien kansalaisjärjestöjen toimintaan. On nousussa suomen kielen suosio ja pyrkimys opiskella sitä. Tämä lujittaa yhteisymmärryksen ilmapiiriä, luo suotuisia olosuhteita liiketoimintaa varten.

Saadakseen tuntea naapuria paremmin on opittava sen kieli. Tiedämme, että Seuranne tekee paljon lisätäkseen kiinnostusta Suomessa venäjän kieltä ja kulttuuria kohtaan, mutta tällä alalla on olemassa vielä sekä suuria tarpeita, että reservejä. Toivomme, että löydetään uusia menetelmiä, joiden avulla tehdään venäjän kieltä laajemmin tunnetuksi sekä suomalaisen nuorison, että aikuisen väestön keskuudessa. Mielestäni tämän tavoitteen saavuttamisen erääksi keinoksi voisi tulla matkailuvaihdon ja ystävyyskaupunkitoiminnan tehostaminen.

Hyvät ystävät!

Maittemme välisten suhteiden tulevaisuutta tulevat rakentamaan nuoret sukupolvet, eli ne, jotka ovat nykyään vasta astumassa aikuiselämään. Haluaisin, että nuoriso yksissä miehin, hyvien naapurien tapaan, olisi liittynyt yhteiseen toimintaan. Tätä varten on erittäin tärkeätä herättää ja ylläpitää nuorten ihmisten kiinnostusta toinen toista kohtaan, rajan toisella puolella asuvan naapurin kulttuuria ja perinteitä kohtaan. Ainoastaan nuorison laaja osallistuminen yhteiseen työhön antaa mahdollisuuden taata periytyvyyden kahdenkeskisissä suhteissa, joiden pohjana on yhteinen rikkautemme - hyvä naapuruus. Olemme kiitolliset Suomi-Venäjä-Seuralle siitä, että se käy aktiivista työtä tällä alalla.

Onnittelen teitä sydämellisesti maineikkaan vuosijuhlan johdosta! Toivotan Suomi-Venäjä-Seuralle ja sen Heinolan osastolle menestystä toiminnassa maittemme ja kansojemme välisen ystävyyden lujittamisen hyväksi.

Kiitän huomiosta.

Venäjän Duuman puhemies Boris Gryzlovin puhe Suomi-Venäjä-Seuran 60-vuotisjuhlassa 16.10.2004, Kulttuuritalo

Arvoisa rouva Tasavallan Presidentti,

Arvoisa herra Eduskunnan puhemies!

Arvoisat rouvat ja herrat,

Hyvät ystävät!

Kiitän mahdollisuudesta esiintyä tänään Suomi-Venäjä-Seuran 60-vuotisjuhlassa. Tällä tapahtumalla meille on erityinen merkitys. Tämä on sellaisen järjestön vuosijuhla, joka on tuonut ainutlaatuisen panoksen nykyisten venäläis-suomalaisten suhteiden pystyttämiseen ja kehittämiseen. Järjestön, joka on yhdistänyt ihmisiä vilpittömästi ja pyyteettömästi kiinnostuneita siitä, että nämä suhteet olisivat todellakin ystävällisiä ja hyviä naapuruussuhteita.

Venäjän ja Suomen suhteiden erikoispiirteitä tänä päivänä, poliitikkojen kieltä puhuen, ovat – aktiivinen poliittinen vuoropuhelu, konkreettisten tuloksien saavuttamiseen tähtäävä molemmille puolille edullinen yhteistyö, pysyvästi kasvava kaupankäynti, alueiden välitön mukaantulo yhteistoimintaan.

Tällä yhteistoiminnallamme on luja perusta, se on tavallisten kansalaistemme, liikemiestemme, kulttuuritoimitsijoidemme ja tiedemiestemme välille kehittynyt suhteidemme elävä verkosto.

Seuran toiminta on yhtenä akselina, jonka ympärille on punottu maittemme välisten keskinäisten suhteiden historia viime vuosikymmenien ajalta. Omassa toiminnassaan Seura on taidokkaasti käyttänyt sitä rikasta kokemustaan, jonka kansamme ovat kartuttaneet eläessä vieri vieren monia vuosisatoja. Meidän esi-isämme ovat aloittaneet yhteydenpidon jo Novgorodin valtion aikoina. Mainintoja Suomen asukkaista löytää muinaisvenäläisistä aikakirjoista.

Suomen nykyisen pääkaupungin Helsingin keskustan ulkonäkö kertoo myös yhteisestä historiasta Venäjän kanssa. Minä matkustan paljon Venäjällä. Uskokaa pois, ettei maassamme löydy kovin montaa kaupunkia, joiden pääaukiolle olisi pystytetty patsas Aleksanteri Toiselle. Sanottakoon, että juuri sille samalle Aleksanteri Toiselle, joka antoi virallisen elämän suomen kielelle. Muistamme, että Venäjän armeijan upseeri Karl Gustav Mannerheim ensimmäisenä eurooppalaisista tutkijoista teki retken Sisä-Mongoliaan ja Pohjois-Kiinaan, mikä ei ollut helppoa. Muistamme myös sen, että 1800- ja 1900-lukujen taiteessa Pietari oli suomalaisväestöltään maailman toiseksi suurin kaupunki Helsingin jälkeen.

Suhteidemme historiankirjoissa oli katkeriakin sivuja. Sodan vuodet olivat tragediana molemmille kansoille. Ne toivat ihmisille murheita ja kärsimyksiä. Ystävyysseuralla on suuri ansio siinä, että me pystyimme yhteisvoimin kääntämään sen historiamme sivun, löytämään voimia historiallisissa ja henkisissä juurissamme, jotka yhdistävät kansojamme ja uudelleen luoda luottamuksen ja keskinäisten sympatioiden voimavaran.

Siitä on kulunut aikaa ja tapahtunut valtavia muutoksia sekä maittemme ulkokuvassa, että niiden politiikassakin. Suomesta on tullut Euroopan Unionin jäsenmaa. Neuvostoliiton tilalle jatkajavaltiona muodostunut Venäjän Federaatio rakentaa uutta demokraattista yhteiskuntaa. Mutta tässäkään tapahtumien rajussa pyörteessä Suomi-Venäjä-Seuran merkitys ihmisten välisen kanssakäymisen ja kahden naapurikansan lähestymiskanavana ei ole ollenkaan vähentynyt.

Me korkeasti arvostamme Suomi-Venäjä-Seuran määrätietoista työtä venäjän kielen ja Venäjän kulttuurin tunnetuksi tekemisessä Suomessa. Samanaikaisesti Seuran toiminta on tärkeänä lähteenä Suomesta kertovan tiedon levittämisessä maassamme. Erityisesti tekisi mieli mainita Seuran panoksesta Pietarin 300-vuotisjuhlan järjestämiseen. Seuran järjestämä runsas kymmenkunta juhlatapahtumia jää pitkäksi aikaa venäläisten mieleen hyvän kunnon naapurin eleenä. Ja hyvä naapuri, niin kuin Suomessa on tapana sanoa, on jo puolet varakkuutta.

Me tervehdimme sitä asiaa, että Seuran erityisen aktiivisuuden kohteiksi viime vuosina ovat tulemassa rajan yli tapahtuva yhteistyö lähialueilla Venäjän Luoteisosilla. On luonnollista että juuri näissä Venäjän osissa on suurinta kiinnostusta Suomea kohtaan. Tämä heijastuu myös kansalaisjärjestöinä toimivien Venäjän alueystävyysseurojen toiminnassa Pietarissa, Karjalassa, Murmanskin ja Arkangelin alueilla.

Haluaisin kertoa teille, miten me näemme kaksipuolisten suhteiden nykyisen tilan ja niiden tulevaisuuden. Jos puhutaan lyhyesti, niin me olemme tyytyväisiä siihen, miten nämä suhteet kehittyvät. Meidän maittemme välillä ei ole olennaisia poliittisia ongelmia, taloudessa ovat vakiintuneet molemmin puolin edulliset liikesuhteet. Pysyvästi kasvaa kaksipuolinen tavarankierto, vuonna 2003 se tiiviisti lähestyi 8 miljardin euron tasoa.

On aivan luonnollista, että venäläis-suomalaiset suhteet yhä enemmän saavat eurooppalaisen näkökulman. Suomi on tuonut suuren panoksen Venäjän ja EU:n välisten suhteiden lisäämiseen. Erityinen merkitys tässä suhteessa on yhteisten tilojen muodostaminen Venäjän ja EU:n välillä, jotka kattavat tärkeitä elämän aloja ja ovat suunnattuja poistamaan esteitä yhteistyön tieltä, kansalaisten, yhtiöiden, kansalais-, kulttuuri-, ja humanitaaristen järjestöjen kanssakäymisen edestä. Me odotamme Suomen rakentavaa roolia tässä prosessissa.

Uusien sukupolvien tehtäväksi jää rakentaa yhteisen Euroopan tulevaisuutta, Euroopan, joka on vapaa jakavista rajaviivoista. Siinä on oltava mukana meidänkin maittemme nuorison. Tekisi mieli, että he yhteisvoimin sovussa naapureina menisivät mukaan. Tätä varten on erittäin tärkeätä nimenomaan nyt herättää kiinnostus toisiinsa, toistensa kulttuuriin, perinteisiin ja rajanaapureiden kieleen niiden keskuudessa, jotka ovat astumassa aikuiseen elämään. Vain tällä tavoin me pystymme saavuttamaan jatkuvuutta kahdenvälisissä suhteissa, säilyttämään niissä niin tärkeän tulevillekin polville ilmapiirin, jota me sanomme hyviksi naapuruussuhteiksi, ja siinä on paljon sisältöä. Olemme kiitollisia Suomi-Venäjä-Seuralle siitä että se tarmokkaasti lisää toimintaansa tässä suhteessa.

Hyvät ystävät!

Suomi-Venäjä-Seuran vaihtumaton menestys omassa toiminnassaan historian eri käänteissä johtuu Suomen monien poliittisten ja yhteiskunnallisten toimihenkilöiden kokemuksen ja viisauden ansiosta. Tämä arvokas Seuran aktiivijäsenistö on sen tukena nykypäivänäkin. Haluaisin osoittaa syvällistä sympatiaa ja vilpitöntä kunnioitusta Seuran Kunniapuheenjohtajalle Presidentti Mauno Koivistolle, hänen nimeen liittyy kokonainen aikakausi maittemme välisissä suhteissa. Tiedän, että Te, rouva Tasavallan Presidentti, monia vuosia olette aktiivisena ja kiinnostuneena Seuran jäsenenä. Me Venäjällä osoitamme kiitollisuuden tunnustusta Teille siitä, että Teidän valtiollinen toiminta käytännössä palvelee Seuran tehtävien ja päämäärien saavutusta – lujittaa yhteisymmärrystä meidän maittemme välillä.

Erityisen kiitollisuuden sanat kuuluvat Seuran veteraaneille. Sekä niille, jotka olivat Seuran perustamisen lähteillä, että myös niille, joiden voimin Seura elää ja kehittyy nykypäivänä.

Koko sydämestäni onnittelen teitä maineikkaan juhlan johdosta! Olen varma, että Suomi-Venäjä-Seura jatkossakin on tärkeänä rakentavana voimana hyvien naapuruussuhteiden kehittämisessä maittemme ja kansojemme välillä!

Kiitän teitä.

Baltian maiden “miehityksestä” ja venäjänkielisen väestön oikeuksien loukkaamisesta

(artikkeli Mezhdunarodnaja zhizn-aikakauslehdessä № 7-8 2004)

 Stanislav Tshernitshenko

Stanislav Valentinovitsh Tshernitshenko on oikeustieteiden tohtori ja Kansainvälisen oikeuden Venäjän assosiaation varapresidentti.

LEHDISTÖSSÄ mm. Latviassa, Ruotsissa ja Saksassa on jatkuvasti ollut kirjoituksia siitä, että Baltian valtiot olivat muka vuodesta 1940 vuoteen 1991 Neuvostoliiton miehittämiä. Tätä teesiä Latvian ja Viron viralliset piirit ovat käyttäneet pysyvästi perusteena venäjänkielisen väestön syrjinnälle.

Tämä selittynee ilmeisesti huolestuneisuudesta, jonka aiheuttajana erityisesti Latvian vallanpitäjien keskuudessa on maailman yhteisön objektiivisesti suuntautuneen osan reaktiot tässä maassa vallitsevaa tilannetta kohtaan, mm. maailmassa ennennäkemätön ilmiö  kansalaisuutta vailla olevien suuri määrä, kansallisena vähemmistönä olevien venäläisten kielellisten oikeuksien rajoittaminen, mm. keskitason koulutuksen osalta, Salaspilsen keskitysleirin uhreille pystytetyn muistomerkin häpäisemiseminen ja pyrkimykset kaikin keinoin oikeuttaa latvialaisten SS-miesten toiminta. Niin sanottusta koulureformista ovat ilmaisseet  kielteisen arvioinsa YK:n, Euroopan neuvoston, ETYJ:n sekä Euroopan Unionin elimet, joiden jäsen Latvia on. Latvian vallanpitäjät eivät tunteneet oloaan helpommaksi myöskään Strasbourgissa 9. lokakuuta 2003 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tekemän päätöksen jälkeen Slivenkon perheen (äiti ja tytär) maastakarkoittamisen johdosta. Oikeus katsoi, että Latvia rikkoi Euroopan konventiota vuodelta 1950 ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta. Tämä päätös merkitsi Latvian vallanpitäjille varsin epämieluisan ennakkotapauksen, vahvistaessaan konkreettisella esimerkillä venäjänkielisen väestön oikeuksien loukkaamiseen suunnatun politiikan  sopimattomauuden.

PÄÄASIA, mitä Baltian valtioiden vallanpitäjät yksituumaisesti väittävät on, että mainitut valtiot olivat Neuvostoliiton miehittämiä vuonna 1940 ja että miehitys jatkui vuoteen 1991 saakka. Unohdetaan, tai pikemminkin tietoisesti jätetään huomioon ottamatta, mitä tarkoitetaan miehityksellä, täsmällisemmin sotilaallisella miehityksellä. Puheilla “miehityksestä rauhan aikana” (occupatio pacifica) ei ole mitään perusteita, koska tällaistä instituutiota kansainvälisessä oikeudessa ei ole ollut, eikä ole. Miehityksestä, joka ei kuulu sotilaallisen miehityksen piiriin, voitaisiin  puhua niissä tapauksissa, jolloin tarkoitetaan ei kenenkään asuttamia eikä kenellekään kuuluvien alueiden haltuunottoa

Sotilaallinen miehitys on vihollisarmeijan suorittama väliaikainen vastustajan alueen osan tai koko territorion valtaaminen ilman vallatun alueen suvereniteetin siirtämistä miehittäjävaltiolle. Minkäänlaisesta neuvostojoukkojen suorittamasta Baltian valtioiden miehityksestä ei voi olla puhettakaan. Neuvostoliiton ja Latvian, Liettuan ja Viron välillä ei ollut vuonna 1940 sotatilaa. Niiden välillä ei ollut minkäänlaisia sotilaallisia toimia ilman sodan julistusta. Neuvostojoukot eivät hyökänneet näihin maihin, eivätkä vallanneet niiden aluetta ilman niiden suostumusta. Näin ollen niitä ei voi pitää vihollisjoukkoina,  eikä niiden tuloa Baltian maiden alueelle voida katsoa miehittämiseksi.

Neuvostojoukkojen tulo tapahtui Latvian, Liettuan ja Viron suostumuksella, vaikkakin suostumus saatiin neuvostotahon näiden maiden hallituksille esittämien tunnettujen uhkavaatimusten tuloksena. Eräät piirit yrittävät todistaa, että koska uhkavaatimukset ja niitä myöhemmin seurannut joukkojen tulo  ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, niin tällainen joukkojen tulo voidaan kuitenkin katsoa miehitykseksi.  Tämän yhteydessä viitataan Latvian, Liettuan ja Viron hallitusten pakkosuostumiseen uhkavaatimuksissa esitettyihin vaatimuksiin. Tämän vahvistuksena rinnastetaan joskus Hitler-Saksan toiminta Itävallan ja Tshekkoslovakian suhteen.

Jos analysoidaan tosiasiat, niin on helppo todeta, että tällainen rinnastus ei ole paikallaan. Ensimmäisessä tapauksessa saksalaiset joukot tunkeutuivat Itävaltaan ja sen liittäminen Saksaan (anneksio t.s. alueen anastus) “muotoiltiin” vasta saksalaisten joukkojen jo tultua maahan.

Tshekkoslovakian tilanne muotoutui toisin. Berliiniin saapuneelle Tshekkoslovakian presidentti Gahalle tehtiin selväksi, että saksalaiset joukot olivat saaneet jo käskyn marssia Tshekkoslovakiaan. Tämän jälkeen 15. maaliskuuta 1939 hän allekirjoitti sopimuksen “Tshekin kansan liittämisestä Saksan imperiumiin”.

Kummassakin tapauksessa anneksio (alueen anastus) oli silloin voimassa olleen kansainvälisen oikeuden säännösten mukaan laiton ja saksalaisjoukkojen läsnäolo Itävallan ja Tshekkoslovakian alueella pysyi miehityksenä. Tuolloin kansainväliseen oikeuteen muotoutui yleisesti tunnustettu sääntö, hyökkäyssodan kiellosta. Tämän säännön muodostumisen alkuna oli tunnettu Brian-Kellogin sopimus vuodelta 1928. Saksalaisten joukkojen tunkeutuminen Itävaltaan ja Tshekkoslovakiaan merkitsi kiistatta hyökkäyssotaa, vaikka hyökkäys ei kohdannutkaan vastarintaa. Hyökkäyssodan ja pakkotilanteessa tehdyn sopimuksen (Tshekkoslovakian osalta) seurauksena tapahtunutta anneksiota pidettiin toisen maailmansodan alkuun saakka laittomana. Viime vuosisadan 20-luvulla alkoi muodostua katsomus, että aggressiivinen sota  on kansainvälinen rikos, t.s. kansainvälisen oikeuden vakava rikkomus, joka uhkaa koko kansainvälistä yhteisöä. Nürnbergin tribunaalin päätöksessä esitettiin ajatus, että 30-luvun lopulla tällainen aggressiivisen sodan tulkinta ei ollut enää vain mielipide, vaan se oli jo muodostunut erääksi sääntöelementiksi, joka kielsi hyökkäyssodan.

Anneksio ja miehitys eivät ole yksi ja sama asia. Anneksio tarkoittaa toisen valtion alueen (osan tai koko alueen) väkivaltaista liittämistä valtioon. Ennen toista maailmansotaa kaikkia anneksioita ei katsottu  oikeuden vastaisiksi ja laittomiksi. Se liittyi siihen,  että periaate, joka kielsi turvautumisen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen, muodostui nykyisen kansainvälisen oikeuden erääksi perusperiaatteeksi, vahvistettiin ensi kerran vuonna 1945 YK:n perussääntöön. On todettava, että anneksiota ei aina edeltänyt välttämättä miehitys. Se saattoi olla pelkästään seuraus uhkavaatimuksesta. Eräänä vahvistuksena sille, että neuvostojoukkojen tulo Latviaan, Liettuaan ja Viroon  ei ollut miehitys, on se, ettei niiden ja Neuvostoliiton välillä vallinnut juridisesti tai tosiasiallisesti sotatila. Suostumusta miehitykseen on järjetöntä vaatia, koska se on puhtaasti sotilaallinen toimenpide, joka on eräs mahdollisista sotilaallisten toimenpiteiden seurauksista. Kenenkään päähän ei pälkähdä vaatia vastustajan suostumusta tappioon taistelussa. Tarkasteltaessa tapahtumia Baltian maissa vuonna 1940 kansainvälisoikeudelliselta kannalta, on muistettava, että tuolloin voimassa ollut kansainvälinen oikeus eroaa nykyisestä. Siksi tulkinta, että Neuvostoliiton uhkavaatimukset olisivat olleet kansainvälinen rikos tai rikkoisivat voimankäytöstä kieltäytymisen periaatetta siinä muodossa, kuin se on olemassa YK:n perussopimuksen hyväksymisen jälkeen, ovat paikkansa pitämättömiä. Voidaan puhua ainoastaan siitä, että rikottiin joitakin Neuvostoliiton ja Baltian valtioiden välisiä sopimuksia. Neuvostoliiton kansanedustajien edustajakouksen asetus 24. joulukuuta 1989 julistaa Neuvostoliiton ja Saksan välillä vuonna 1939 solmitut salaiset pöytäkirjat mitättömiksi, siinä sanotaan, että Stalin ja hänen lähipiirinsä käyttivät niitä uhkavaatimusten esittämiseen ja voimakeinoilla painostamiseen muita valtioita vastaan rikkoen niille annetut oikeudelliset velvoitteet¹. Mutta tämän tai tuon sopimusvelvoitteen rikkominen ei merkinnyt, että siitä seuraisi miehitys.

Latvian ja Viron virallisten vallanpitäjien (samoin kuin eräiden tieteen edustajien ja journalistipiirien) itsepintaisuus pitää kiinni väitteestä, että Baltian valtiot miehitettiin vuonna 1940 on helppo selittää. Jos niitä ei oltu miehitetty, niin miten oikeuttaa Latvian ja Viron venäjänkielisen väestön osan “painostaminen” ja erilaiset diskriminaatiotoimet sitä vastaan? Sen tunnustaminen, että Baltian valtiot kuuluivat juridisesti Neuvostoliiton yhteyteen, merkitsisi kieltäytymistä venäläisvastaisesta politiikasta, oman lainsäädännön tarkistamista ottaen huomioon kansainväliset standardit ihmisoikeuksien alueella ja palauttaisi kansalaisuusstatuksen Latviassa ja Virossa niille henkilöille, joilla sellainen oli neuvostokaudella, ja joilta se poistettiin myöhemmin “miehittäjien” lakien perusteella saatuna. “Miehitysteoriaa” käytetään myös Liettuassa, vaikkakaan sitä ei sovelleta samalla tavoin venäjänkielistä väestöä vastaan kuin Latviassa ja Virossa.

Baltian maissa propagoidaan toisenlaistakin näkökantaa: aluksi neuvostojoukot miehittivät sen, ja myöhemmin seurasi niiden alueen anastus (anneksio), joka jälkeenpäin on julistettu laittomaksi. Aiemmin  on jo puhuttu siitä, ettei neuvostojoukkojen tuloa Latviaan, Liettuaan ja Viroon voida katsoa miehitykseksi. Mitä tulee anneksioon, niin on tärkeätä vielä kerran korostaa: toiseen maailmansotaan saakka katsottiin laittomaksi alueen anastus hyökkäysodan tai pakon edessä solmitun sopimuksen seurauksena. Itsessään tällaisen anneksion tunnustaminen (esimerkiksi anschluss) joidenkin valtioiden taholta sotaa edeltäneellä kaudella ja kieltäytyminen  omasta tunnustuksesta myöhemmin ei muuta tällaista anneksiota sen paremmin lailliseksi kuin laittomaksikaan. Tunnustus on ennen muuta poliittinen akti ja on luonteeltan julistuksellinen. Se ei ole ilmoitus anneksion legitiimisyydestä. Objektiivista juridista tilanteen määrittelyä varten on merkitystä ei yksittäisten valtioiden asenteilla, vaan yleisesti tunnustettujen kansainvälisen oikeuden voimassa olevilla normeilla (hyökkäyssodan kielto,  tällaisen sodan seurauksena syntyneen anneksion määrittely laittomaksi y.m.s.).

Jos Baltian valtioiden liittäminen Neuvostoliittoon katsotaan anneksioksi, niin se ei ollut hyökkäyssodan tai voimankäytöllä uhkaamiseen liittyvän sopimuksen seurausta. Voidaan antaa negatiivinen moraalinen arvio Stalinin ja hänen lähipiirinsä politiikasta, mutta Latvian, Liettuan ja Viron liittäminen Neuvostoliiton yhteyteen ei ole ristiriidassa vuonna 1940 voimassa olleen yleisen kansainvälisen oikeuden kanssa.

Miehitysteesiä ja anneksion juridisen lainvoimaisuuden kieltoa kannattavien eräänä levinneimpänä perusteluna on viittaus perustuslaillisten säännösten rikkomiseen parlamenttivaalien yhteydessä, jotka parlamentit äänestivät Baltian valtioiden liittymisestä Neuvostoliiton yhteyteen, ja niiden päätösten ristiriitaisuuteen Latvian, Liettuan ja Viron kansojen tahdon kanssa. Todellakin kansantahdon ilmaisua voidaan pitää puutteellisena ulkomaisten joukkojen ollessa maassa. Mutta silloin  on muistettava, että Latvian itsenäisyys julistettiin vuonna 1918, hetkellä, jolloin siellä oli saksalaisia joukkoja, Liettuan itsenäisyysjulistus hyväksyttiin 16. helmikuuta 1918 todellisen saksalaismiehityksen oloissa. Virossa sen itsenäisyysjulistuksen antoi Kuvernementin maaneuvosto helmikuussa 1918, sitä tuskin voidaan pitää laillisen parlamentin kaltaisena elimenä. Sittemmin Brest-Litovskin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, saksalaiset miehittivät Viron käyttäen verukkeenaan sen väestön suojelua. Viron valtaelinten muotoutuminen tapahtui usean kuukauden aikana saksalaismiehityksen oloissa.

Perustuslaillisten normien noudattamisesta pitäisi puhua ei vain Latvian, Liettuan ja Viron Neuvostoliittoon liittymisen yhteydessä, vaan myös aiemman vaiheen tapahtumiin liittyen. Ulmanisin Latviassa, Smetonon Liettuassa ja Pätsin Virossa  suorittamat  vallankaappaukset 30-luvulla eivät selvästikään sovi perustuslain raameihin.  Täysin loogista olisi esittää kysymys heidän järjestelmiensä legitiimisyydestä, niiden vastaavuudesta Latvien, Liettuan ja Viron kansantahdon ilmauksiin, puuttumatta edes vuosien 1918-1920 tilanteeseen. Voitaisiin esittää myös kysymys: milloin Latvian, Liettuan ja Viron kansat täysin “steriilisti” ovat ilmaisseet tahtonsa? Kriteereitä tässä ei ole, eikä kansainvälisessä oikeudessa niitä ole löydettävissä, ja poliittiset arviot ovat subjektiivisia.

Rauhansopimuksissa Venäjän ja Viron välillä (2. helmikuuta 1920), Liettuan kanssa (12. heinäkuuta 1920) ja Latvian kanssa (11. elokuuta 1920) todettiin, että Venäjän lähtökohtana on kaikkien kansojen oikeus itsemääräämiseen aina eroamiseen saakka valtiosta, johon ne kuuluvat,  viitattiin siihen, että Venäjä tunnustaa niiden riippumattomuuden. Näiden määritelmien vahvistaminen sopimuksissa ei kuitenkaan merkinnyt yleensä, että eroaminen tapahtuisi ilman perusteltua Baltian kansojen tahdonilmaisua. Miksi on tarpeen korostaa niiden tahdonilmaisun puutteita vuonna 1940 eikä kiinnittää huomiota vuoden 1918 vastaavanlaisiin puutteisiin, jotka löivät leimansa Baltian valtioiden kehitykseen toisen maailmansodan alkamiseen saakka? Lopuksi, miksi on katsottava, että lopullinen itsemääräämisoikeus Baltian maissa saavutettiin nimenomaan vuosien 1918-1920 välisenä aikana, eikä kansakunnilla ole oikeutta niin sanotusti uudelleen itsemääräämiseen? Erityinen  merkitys on seuraavalla: Baltian valtioiden itsenäisyyden tunnustaminen Venäjän taholta 1918 ja sittemmin 1920 ei ole todiste siitä, etteivät ne voisi jatkossa liittyä toiseen valtioon, jos se ei ole ristiriidassa yleisen kansainvälisen oikeuden kanssa.

Se, että Latvia, Liettua ja Viro erosivat Neuvostoliiton yhteydestä noudattamatta lakia eroamisjärjestyksestä, ei todista, etteivätkö ne olisi kuuluneet sen yhteyteen.  Kansojen tasa-arvon ja itsemääräämisoikeuden periaate, josta on muodostunut YK:n peruskirjan hyväksymisen jälkeen kansainvälisen oikeuden eräs perusperiaatteista, sallii eräissä tapauksissa eroamisen ilman valtion, josta jokin osa eroaa, lainsäädännön huomioon ottamista. Tiukat säädökset, jotka koskevat tämän periaatteen retrospektiivista (takautuvaa) soveltamista tilanteissa, jotka ovat muodostuneet ennen YK:n perusasiakirjan hyväksymistä, nykyiseen kansainväliseen oikeuteen eivät sisälly.

Neuvostoliitto lopetti olemassa olonsa vastoin omaa lainsäädäntöään. Muut liittotasavallat, joiden kuuluminen sen yhteyteen ei aiheuttanut kenessäkään epäilyjä, tulivat itsenäiseksi samoin ilman eroamisjärjestystä koskevan lain noudattamista.

Todisteena Neuvostoliiton miehityksestä Baltian valtioissa käytetään usein viittausta siihen, että monet maat eivät tunnustaneet Latvian, Liettuan ja Viron kuulumista Neuvostoliiton yhteyteen ja että niiden alueella jatkoivat toimintaansa näiden valtioiden diplomaattiset edustajat, jotka olivat jääneet niihin vuoden 1940 jälkeen. Mutta, ensinnäkin puhuminen monista maista on selvää liiottelua. Oikeammin olisi käyttää ilmaisua “muutamat maat”. Toiseksi, kuten todettiin, tunnustus on luonteeltaan julistuksellinen, eikä legitimisoiva. On lisättävä, että sellainen johtava valtio kuin Iso-Britannia tunnusti Baltian valtioiden liittämisen Neuvostoliittoon de facto. Tällaisen tunnustamisen oikeudellisten seuraamusten laajuus on kapeampi kuin de jure tunnustamisella. Tällainenkin tunnustamismuoto merkitsee virallista tunnustamista. Huomion ansaitsee myös tunnetun amerikkalaisen  kansainvälisen oikeuden juristin Charles Fenwickin lausunto: “...Liettua, Latvia ja Viro menettivät itsenäisen kansainvälisen oikeussubjektin asemansa anneksion tuloksena niiden liityttyä Neuvostoliittoon 1940, eikä kansainvälinen yhteisö protestoinut eikä ilmaissut muullakaan tavoin kieltäytymistään tunnustamasta neuvostolakeja”². On  huomion arvoista, että tässä luonnehditaan ei joidenkin valtoiden, vaan kansainvälisen yhteisön reaktioita ja että tämä on kirjoitettu vuonna 1948, eli kylmän sodan vallitessa.

Huomattavasti myöhempään aikakauteen liittyen on mainittava vuoden 1975 Euroopan yhteistyö- ja turvallisuuskokouksen Päätösasiakirja, joka julisti periaatteen valtioiden rajojen loukkaamattomuudesta sellaisina miksi ne olivat muodostuneet toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa. Olipa päätösasiakirjan allekirjoittaneiden eri valtioiden asenne  mikä tahansa suhteessa Latvian, Liettuan ja Viron kuulumiseen Neuvostoliittoon, se vahvisti samalla epäsuorasti  sen, että ne olivat Neuvostoliiton osia. Se oli sen kansainvälisen yhteisön osan käsitys, joka oli kiinnostunut rajakysymysten ratkaisusta Euroopassa. Voidaan puhua siitä, että Päätösasiakirja oli kompromissin hedelmä, että se on poliittinen, mutta ei kansainvälisoikeudellinen asiakirja, mutta siinä vahvistetut periaatteet, joita Helsingin prosessin osanottajat sitoutuivat noudattamaan suhteissaan toinen toisiinsa, ovat kiistatta kansainvälisoikeudellisia, kansainvälinen oikeus perustuu kokonaisuudessaan aina kompromisseihin.

Ei saa ohittaa myöskään eräitä lauseita edellä mainitun Strasbourgin tuomioistuimen päätöksestä 9. lokakuuta 2003 jutussa Slivenko vastaan Latvia, jossa todettiin Latvian rikkoneen Euroopan konventiota ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelusta. Latvian nationalistisessa lehdistössä ja sen asenteita kannattavien ulkomaisten kirjoittajien keskuudessa se herätti lievästi sanottuna  tyytymättömyyttä. Wallenberg instituutin professorin I. Ziemelen artikkelissa päätöstä arvosteltiin ja täysin perusteetta  väitettiin, että päätös sisältää epäsuoran tunnustuksen Neuvostoliiton miehityksestä Latviassa. Itse asiassa päätöksessa puhutaan eikä suinkaan epäsuorasti, vaan suoraan päinvastaista. Siinä sanotaan: “Tuomioistuimen mielestä yhden riippumattoman valtion aseellisten joukkojen vieminen toisen alueelle ja sitä seuraava valtion olemassa olon lakkaaminen, johon kumpikin olivat aiemmin kuulunut (kurssiivi - S.Tsh.), muodostaa Konvention näkökannalta  legitiimin  keinon ratkaista tästä lopettamisesta seuraavat erilaiset poliittiset ja taloudelliset ongelmat” (p. 116). Ja edelleen: “On totta, että kantajat eivät ole syntyperäisiä latvialaisia ja että he saapuivat ja elivät Latviassa, joka tuolloin oli osa Neuvostoliittoa (kurssiivi - S.Tsh.) liittyen heidän perheen jäsentensä työhön...Neuvostoliiton asevoimissa”. (p. 123) ³.  Olennaista on, että tämä on riippumattoman elimen päätös ja että se on muodostuneessa tilanteessa luonteeltaan ennakoiva. Tuomioistuimen johtopäätös siitä, että Latvia oli Neuvostoliiton osa on vaikeuksitta sovellettavissa Liettuaan ja Viroon. Objektiivisesti asennoituneen ihmisen saamaa vaikutelmaa päätöksen merkityksestä ei voi heikentää viittaukset siihen, että kuusi tuomaria oli toista mieltä tai heidän eriävään mielipiteeseensä. Juridinen voima on hyväksytyllä päätöksellä ei tuomariäänien jakautumalla tai heidän eriävillä mielipiteillään. Tuomioistuimen päätöstä voidaan tietenkin arvostella ja pohtia. Mutta sillä on silti vakavasti otettava painoarvo, eikä sitä voida sivuuttaa.

Baltian valtioiden muutamiin maihin vuoden 1940 jälkeen jääneiden diplomaattisten edustustojen toiminnan johdosta voidaan sanoa ainoastaan, että ne eivät toimineet todellisuudessa, eivätkä ne olleet todellisuudessa diplomaattisia edustustoja, siksi että ne eivät edustaneet ketään. Niiden asema riippui täysin  niistä valtioista, joiden alueella ne sijaitsivat, eikä se välttämättä merkinnyt kieltäytymistä tunnustamasta Baltian valtioita Neuvostoliiton osaksi.

Ne, jotka haluavat katsoa, että Baltian valtiot miehitettiin vuonna  1940, etsivät vahvistusta usein siitä, että niiden väestö (tai osa siitä) ei hyväksynyt liittymistä Neuvostoliittoon ja että aina säilyi perusteltu mahdollisuus niiden entisen aseman palauttamiseen. Tämä argumentti on vieläkin haavoittuvampi kuin muut. Minkä tahansa valtion väestö ei koskaan ole täysin yksituumainen mm. poliittisissa sympatioissaan ja antipatioissaan. Väestön jonkin osan kielteinen arvio siitä, että Latvia, Liettua ja Viro tulivat Neuvostoliiton osaksi tai suhtautuminen neuvostovaltaan, ei ole samanarvoinen tilanteen juridisen arvion kanssa, eikä missään tapauksessa voi vahvistaa väitettä niiden miehityksestä. Neuvostovaltaan suhtautui kielteisesti myös osa Ukrainan väestöstä. Se ei merkitse, että se olisi ollut Neuvostoliiton miehittämä. Perusteltu mahdollisuus valtion palauttamisella ei myöskään  ole syy katsoa tätä tai tuota valtiota miehitetyksi. Ennen muuta on korostettava, että tällaisen perustelun aste ei ole määriteltävissä. Historia osoittaa, että tällaiset perustelut tehdään useinmiten sen jälkeen, kun kansa on uudestaan saavuttanut oman valtiollisuutensa. Onko esimerkiksi perusteltua Texasin mahdollisuus saada itsenäisyys tai palauttaa Skotlantiin oma valtio? Sekä siellä että täällä on separatisteja. Siitä huolimatta on vähän niitä, jotka katsovat tällaisen mahdollisuuden realistiseksi. Tapahtumat voivat kuitenkin  odottamatta kehittyä siten, että tällainen mahdollisuus muuttuu perustelluksi. Mutta kummassakaan tapauksessa kenenkään päähän ei pälkähdä puhua miehityksestä.

Keinotekoiselta näyttää kysymyksen asettelu siten, että Latvia, Liettua ja Viro jatkoivat juridisesti olemassa oloaan itsenäisinä valtioina ja kansainvälisen oikeuden subjekteina niiden tultua liitetyksi Neuvostoliiton osaksi, ja että ne muka yksinkertaisesti palauttivat oman itsenäisyytensä vuonna 1991. Ottaen huomioon, että väitteet niiden miehityksestä eivät kestä kritiikkiä, nykyisin olemassa olevia Latviaa, Liettuaa ja Viroa ei voida tarkastella sotaa edeltäneiden “jatkajina (continuity)”. Juridisesti ne kuuluivat Neuvostoliittoon vuoden 1940 jälkeen. Ne eivät ole samoja kansainvälisen oikeuden subjekteja, vaan uusia, entisten tilalle ilmestyneitä ja ovat suhteessa niihin ja osittain   suhteessa Neuvostoliittoon oikeuden perijöitä, mutta ei mitenkään jatkajia. Voidaan puhua Latvian, Liettuan ja Viron valtiollisuuden palauttamisesta, mutta ei Latvian, Liettuan ja Viron “vapauttamisesta” miehityksestä ja niiden uudelleen palauttamisesta. On merkille pantavaa, että läheskään kaikki valtiot eivät palauttaneet diplomaattisia suhteitaan Baltian maihin, ja siten ne eivät vastusta ideaa niiden “jatkuvuudesta” (continuity). Joukko valtioita katsoi parhaaksi solmia diplomaattiset suhteet niiden kanssa. Sen ovat pakotettuja tunnustamaan myös Baltian valtioiden jatkuvuuden continuity kannattajat.

Miehitysväitteen eräs raskaimmista seuraamuksista on yhtäältä Baltian maissa vuosien 1941-45 Suuren isänmaallisen sodan veteraanien vainoaminen. Toisaalta on havaittavissa pyrkimys rehabilitoida hitleriläisten kanssa yhteistyössä olleet henkilöt. Latviassa kannustetaan avoimesti natsimielisiä tilaisuuksia. Käytetään hyväksi vääristynyttä logiikkaa. Ne, jotka taistelivat saksalaisia miehitysjoukkoja ja yhteistyössä olleita kollaboratisteja vastaan pyritään kuvaamaan sotarikollisina, heitä syytetään kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta neuvostokaudella yhteistyöstä natsien kanssa rangaistuja kuvataan poliittisten vainojen uhreina. Konkreettisten tapausten luettelointi ei ole mahdollista. Esimerkkiluettelo on liian pitkä. Monista niistä on Venäjän lehdistö ja televisio kertonut.

Natsi-vallanpitäjien avustaminen, tapahtuipa se missä muodossa tahansa – ilmiantoina tai suorana osallistumisen rankaisuoperaatioihin, antoi mahdollisuuden rinnastaa avustajat vastustajan elävään voimaan.  Jos hyväksytään Baltian maiden nationalististen piirien asenteet, niin silloin pitäisi katsoa Ranskan vastarintaliikkeen toimesta tapahtuneet kollaboratistien tuhoamiset toisen maailmansodan aikana sotarikoksiksi jne.

Yhtä järjettömiltä näyttävät myös sotaveteraanien ja oikeuselinten syytökset kansanmurhan toteuttamisesta Baltian kansoja vastaan. Näiden veteraanien joukossa oli myös latvialaisia, liettualaisia ja virolaisia. Mutta tämä ei ole tärkeintä. Vuoden 1948 tunnetun Konvention kansanmurhan ennaltaehkäisemisestä ja rankaisemisesta mukaan, kansanmurha tarkoittaa toimenpiteitä, joita suoritetaan tarkoituksella tuhota täysin tai osittain jokin kansallinen, etninen, rotu tai uskonnollinen ryhmä sellaisenaan. Kollaboratisteja tuhottiin ei siksi, että he kuluivat johonkin tällaiseen ryhmään vaan siksi, että he auttoivat vihollista. Joidenkin henkilöryhmien karkoittamista, Baltian maiden vapauttamisen jälkeen natseista, ei myöskään saa yhdistää kansanmurhaan. Tarkkuuden vuoksi on todettava, että niitä ei saa nimittää myöskään maastakarkoitukseksi, kuten lehdistössä joskus tehdään. Maasta karkoittaminen tarkoittaa karkoittamista toiseen maahan, ei saman maan sisällä toiselle paikkakunnalle.

Kansanmurha tai rikokset ihmisyyttä vastaan käsitteiden mielivaltainen laajentaminen  lainsäädäntöjärjestyksessä, kuten esimerkiksi Latviassa, jotta vapautetaan omat kädet veteraanien vainoamiseen, vedoten siihen, että sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät vanhene, on selvästi kansainvälisen sopimuksen, vuodelta 1966, kansalais- ja poliittisista oikeuksista, vastainen. Se kieltää antamasta rikoslaille takautuvaa voimaa. Konventio, vanhenemissäännön soveltamisen kieltämisestä sotarikoksissa ja rikoksissa ihmisyyttä vastaan vuodelta 1968, rajoittaa siinä tarkasteltua sääntöä rikoksiin, jotka mainitaan Nürnbergin sotilastuomioistuimen säännöissä ja kansanmurhaa koskevassa sopimuksessa vuodelta 1948, sekä Geneven sopimuksen sodan uhrien suojelemisesta vuodelta 1949 vakavaa loukkaamista, mutta se ei anna oikeutta lainsäädännöllistä tietä tai tulkinnan kautta laajentaa vastaavien rikosten luetteloa tai käsitettä. Baltian valtioiden vallanpitäjien lainsäädännöllisten ja muiden viekastelujen olemusta kuvastaa tosiasia: ei tehdä yrityksiä vetää vastuuseen hitleriläisten avustajia, jotka onnistuivat välttämään rangaistukset ennen näiden valtioiden liittämistä Neuvostoliittoon, ei tehdä edes symbolisia eleitä tähän suuntaan. Sensijaan esimerkiksi Liettuassa KGB julistettiin rikollisorganisaatioksi.

Kukaan ei aio sulkea silmiä stalinilaiselta vainolta tai toisin ajattelevien vainoamiselta Neuvostoliitossa totalitarismin kaudella. Siitä kärsivät syyttömät ihmiset ei ainoastaan Baltian maissa, vaan myös Neuvostoliiton muissa liittotasavalloissa. Yksinkertainen oikeudenmukaisuus vaatii toteamaan, että huomattava osa KGB:n alaosastojen toiminnoista ei liittynyt millään tavoin rankaisutoimiin ja toisinajattelevien vainoamiseen. Ehkä tähän ei tarvitsisi puuttua.  SS-miehille pystytetään kuitenkin muistopatsaita Latviassa ja heidät esitellään lähes sankaritaistelijoina kansallisen vapautuksen puolesta. Ainoa selitys voi olla vain nationalistinen sokeutuminen. Se synnyttää sympatioita natsismia kohtaan ja kannustaa toimimaan Nürnbergin tribunaalin tuomion vastaisesti, jossa SS tunnustettiin rikolliseksi organisaatioksi. Tuomion takana on koko kansainvälinen yhteisö. Nürnbergin tribunaalin perussäännön ja tuomioiden sisältämät periaatteet ovat kansainvälisen oikeuden yleisesti hyväksymiä.

Vuoden 2004 alussa kaksi latvialaista historioitsijaa, I. Feldmanis ja K.Kangeris, valmistivat aineiston “Latvialaisesta vapaaehtoisesta SS-legioonasta”, siinä he innokkaasti valkaisevat legioonan. Aineisto sai virallisen Riikan tuen. Se alkaa ilmoituksesta, että venäläinen osapuoli “liiottelee mielettömästi” uhrien lukumäärää Latviassa natsimiehityksen aikana. Tekijät eivät esimerkiksi myönnä, että Salaspilsskin keskitysleirissä tuhottiin lähes 100.000 ihmistä, mutta eivät vaivaa itseään viittauksilla asiakirjoihin. Herää kysymys: jos siellä ei kuollutkaan 100.000, vaan 50.000, niin mitä se todistaa? Että leiri oli vähemmän hirvittävä paikka? Edelleen kerrotaan, ettei legioona osallistunut rankaisuoperaatioihin, että enemmistö siinä palvelleista latvialaisista oli mobilisoitu siihen pakolla, että legioonalaiset taistellessaan Neuvostoliittoa vastaan eivät käyneet taistelua koko hitlerinvastaista liittoutumaa vastaan, ja että legioona ei kuulu käsitteen rikollinen organisaatio alle, johon SS joukot katsottiin kuuluvan Nürnbergin tribunaalin tuomion mukaan. Osoittautuu, että legioonalaiset toivoivat, että natsivallanpitäjät auttavat “vapauttamaan” Latvian ja vasta myöhemmin he pettyivät.

Aineiston kirjoittajat ovat ristiriidassa itsensä kanssa joka askeleella. Miten voidaan taistella yhtä hitlerin vastaisen liittoutuman maata vastaan olematta samalla sen muiden osanottajien vastustaja? Tai miten voidaan katsoa hitleriläistä Saksaa liittolaisena, kun sen vallanpitäjät eivät salanneet sitä, ettei heidän suunnitelmissaan esiinny minkäänlaista Baltian maiden itsenäisyyttä, niiden väestön enemmistö piti “saksalaistaa”, niiden oma kansallinen kulttuuri ja omalaatuisuus oli tuomittu täydelliseen hävittämiseen? Vähintäänkin hämmästystä herättää väite, että että latvialaiset ja virolaiset SS-divisioonat kuuluivat vain muodollisesti saksalaisiin SS-joukkoihin. Nürnbergin sotilastuomioistuimen tuomiossa ei eroteltu erikseen kansallisia SS-joukkoja kokonaisuudessaan rikollisesta SS-organisatiosta. Tätä arviota ei liitetty koskemaan vain SS-ratsujoukkoja. Aineistossa muistutetaan USA:n siirrettyjä henkilöitä koskevan komission mielipiteestä, että Baltian SS-joukot erosivat saksalaisista SS-osastoista ja niiden toimintaa ei katsottu vihamieliseksi USA:ta kohtaan. Mutta tämä kanta ilmaistiin 1. syyskuuta 1950 kylmän sodan kaudella, se on yksipuolinen eikä voi muuttaa Nürnbergin sotilastuomioistuimen tuomiota.

Sotilastuomioistuin ei sisällyttänyt rikollisen SS-organisation jäsenten lukuun niitä henkilöitä, joita valtioelimet määräsivät näihin elimiin siten, ettei heillä ollut muuta ulospääsyä, eikä niitä, jotka eivät osallistuneet rikollisiin tekoihin. Mutta ne SS:n jäsenet, jotka tiesivät, että organisaatiota käytetään rikosten suorittamiseen, laskettiin kuuluviksi tähän rikollisorganisatioon. Legioonalaiset tiesivät mikä SS on. He eivät voineet olla tietämättömiä. Vieläpä Wermachtin sotilaat pelkäsivät SS-miehiä. Sitä paitsi yli 60 % legioonalaisista toimi poliisipataljoonissa, joita käytettiin rankaisuoperaatioihin, ja jotka eivät taistelleet rintamalla. Legioonaan kutsutuilla säilyi valintamahdollisuus. Ei ollut pakko suostua palveluun nimenomaan legioonassa. On mielenkiintoista, että aineiston tekijät siteeraavat tämän vahvistavaa asiakirjaa. Mutta vaikka oletettaisiinkin, etteivät kaikki legioonalaiset palvelleet vapaaehtoisesti SS-joukoissa, ei ole mitään perustetta katsoa, ettei latvialainen legioonaa itsessään ja sen kaltaiset muodostelmat, joita natsit muodostivat kansallisuuspohjalta, eivät olisi kuuluneet rikolliseen organisaatioon. Jos joku henkilö sattumalta tuli rikollisorganisation jäseneksi, eikä osallistunut rikosten suorittamiseen, niin ei tällainen organisaatio silti lakkaa olemasta rikollinen.

Ilmenee luonnollisesti myös tervehenkisiä esiintymisiä. Jossain määrin erottautuu esimerkiksi D.A. Löberin artikkeli “Molotov-Ribbentrop sopimus ja sen juridiset seuraamukset Baltian maissa”. Aiemmin hän valmisti  myös aineiston “Latvian valtion tuho vuonna 1940. Kansainvälisoikeudellinen aspekti”. Molemmat kirjoitukset pyrkivät objektiivisuuteen ja sisältävät luonteeltaan kansainvälisoikeudellisen argumentaation.

Voidaan olla vakuuttuneita, että ajan myötä n.s. “miehitys” konseptio ei kestä, vaikka ei voidakaan odottaa sen nopeaa tarkistamista Baltian maiden nykyisten johtajien taholta. Tietty aika tarvittaneen sitä varten, että tajuttaisiin oman maan väestön suuren osan diskriminaation, jota perustellaan viittaamalla “historiallisiin perusteisiin”, pyrkimysten rehabilitoida ja vieläpä SS-joukkojen kunniapalautuksen aiheuttama poliittinen ja kansainvälinen vahinko.

Latvian, Liettuan ja Viron poliitikkojen ja asiantuntijoiden yhteisön keskuudessa on jo kauan kuulunut objektiivisia, historiallisiin tosiasioihin perustuvia arvioita ja pohdintoja tämän johdosta. Tämä saa aikaan tiettyä optimismia, vaikka establishmentin ideologisoitujen määritelmien ohjaamat edustajat kohdistavatkin heihin vainoa ja poliittista painostusta. Toivotaan, että historiallinen ja kansainvälisoikeudellinen objektiivisuus voittaa ja kansainvälinen yhteisö ja oikeuselimet saavat Latvian, Liettuan ja Viron hallitukset kieltäytymään yrityksistä kirjoittaa historia uudelleen ja soveltaa kaksoisstandardeja ihmisoikeuksien kohdalla.

¹  Ведомости Съезда народных депутатов СССР и Верховного Сщвета СССР.     1989, № 29, с. 834.

²  Fenwick Ch. G. International Law. Third Edition, New York, 1948, p. 150.

³ European Court of Human Rights. Case of Slivenko V. Latvia, Application no. 48321 (99), Judgmednt. Strasbourg, October 9, 2003, pp. 29, 31.

Venäjän Suomen suurlähettilään Vladimir Grininin haastattelu Suomen Tietotoimistolle 

1. Voisitteko Te kertoa diplomaattiurastanne?

Diplomaattiurani alkoi vuonna 1971 kun valmistuin Moskovan valtiollisen kansainvälisten suhteiden instituutista ja aloitin työni Ulkoministeriön Sopimusoikeudellisessa osastossa. Vuosina 1973-1980 toimin Neuvostoliiton suurlähetystössä Saksan liittotasavallassa. Muita merkittäviä etappeja minun ammatillisessa elämänkerrassani ovat osallistuminen neuvostoliittolais-amerikkalaisiin neuvotteluihin keskimatkan ohjuksista ja avaruuden aseistuksesta; Berliinin muurin kaatuminen ja Saksan yhdistäminen, jonka silminnäkijänä olin työskennellessäni suurlähetystössä Berliinissä; Venäjän ulkoministeriön Neljännen Eurooppa-osaston johdossa; suurlähettiläänä Wienissä. Helsinkiin minut lähetettiin Venäjän ulkoministeriön pääsihteerin virasta kesäkuussa 2003.

2. Miten Te luonnehtisitte Venäjän ja Suomen välisiä suhteita nykyään?

Suomen suhteen meillä ei ole poliittisia ongelmia, kuten tunnettua, mutta on laaja kirjo käytännön kysymyksiä, jotka väistämättä seuraavat meidän suhteittemme laajuudesta ja syvyydestä. Nämä kysymykset vaativat jatkuvaa huomiota ja me olemme onnistuneet luomaan laajan ja kokonaisuudessaan hyvin toimivan mekanismin kummankin osapuolen etujen yhteensovittamisessa ja huomioon ottamisessa. Se koostuu monista erilaisista kontaktimuodoista, työryhmien toiminnasta yksittäisistä sovellusaiheista suoriin korkean tason keskusteluihin, mikä tekee mahdolliseksi löytää ratkaisut nopeasti ja rakentavassa hengessä, kuten sopii hyville naapureille. Keskinäinen sitoutuminen tällaisen yhteistyön henkeen osoitettiin vakuuttavasti hiljattain hallitustemme päämiesten tapaamisen yhteydessä Moskovassa.

Ajattelen, että onnistunein termi meidän keskinäissuhteillemme on hyvä naapuruussuhde. Nyt Suomi on Venäjälle tosin ei pelkästään naapuri tavanomaisessa kansallisessa ominaisuudessa, vaan lisäksi osa meidän rajanaapurina olevaa suurta perhettä - uutta laajentunutta Euroopan Unionia. Me haluaisimme toivoa, että meidän kahdenkeskisen kumppanuuden kokemusta ja tuntuvaa potentiaalia käytettäisiin menestyksellisesti myös Venäjän ja Brysselin välisen dialogin puitteissa.

3. Suomi ei aio toistaiseksi liittyä Natoon, mutta keskustelut tästä asiasta jatkuvat. On käsitelty myös kysymystä kiinteämmästä sotilaallisesta yhteistyöstä EU:n sisällä. Millainen asenne Venäjällä on Suomen mahdolliseen osallistumiseen kiinteämpään sotilaalliseen yhteistyöhön EU:n puitteissa ja asenteenne Suomen mahdolliseen liittymiseen Natoon ?

Haluaisin aloittaa kysymyksen loppuosasta. Meidän periaatteellinen asenteemme Naton laajenemiseen on hyvin tunnettu - se on rauhallisen kielteinen. Se johtuu siitä, että Nato esiintyy edelleenkin meidän silmissämme kahdessa ominaisuudessa. Me tunnustamme, että sotilasliitto on aloittanut muuntumisen rauhanturvaamiseen ja kriisien sääntelyyn profiloituvaksi organisaatioksi. Sellaisen organisaation kanssa Venäjä on aktiivisessa yhteistyössä mm. Venäjä-Nato neuvoston puitteissa. Samaan aikaan Nato pysyy ennen muuta sotilasliittona, jonka peruslähtökohtana on ”suuren eurooppalaisen sodan” johtaminen ja transatlanttisen luonteensa vuoksi allianssi ulottaa toimintansa globaaleihin konflikteihin. Venäjä katsoo, että ajat, jolloin tällainen uhka todella riippui maanosamme yllä ovat jääneet pysyvästi taakse ja niiltä ajoilta periytyvät mekanismit eivät ole enää tarpeen. Enemmänkin niiden säilyttäminen synnyttää meille täysin luonnollisesti tietynlaista huolta. Nämä huolet vain voimistuvat, kun tulee puhe allianssin laajentumisesta, varsinkin, kun uudet jäsenet varsin yksiselitteisesti ilmoittavat, että Nato kiinnostaa heitä nimenomaan sotilasliittona.

Mitä tulee Suomeen, niin me seuraamme mielenkiinnolla maassanne käytävää keskustelua, lähtien siitä, että se on kiistatta teidän oma valintanne. Mutta samalla me toivomme, että meidän perinteisen hyvän naapuruutemme hengessä Venäjän asenne otetaan huomioon.

Teidän Natoa koskevan keskustelunne puitteissa on noussut esiin myös kysymys sotilaallisen yhteistyön kehittymisestä EU:ssa. Tämän yhteydessä on kuulunut hyvin erilaisia, usein odottamattomia tulkintoja ja ennusteita. Näyttää ikäänkuin itse EU:ssa ei olisi yhtenäistä mielipidettä siitä mistä on puhe ja millaiseen kiinteään yhteistyöhön Suomi tulee osallistumaan. Luulen, että Venäjän suurlähettiläs voi vastata teidän kysymykseenne vasta kuukausien ja mahdollisesti vasta vuosien kuluttua.

4. Millaiset ongelmat huolestuttavat Venäjää eniten nyt suhteissa Baltian maihin EU:n ja Naton laajentumisen yhteydessä ?

Suhteissamme Baltian maihin on jo vuosikymmenen ajan ollut tietty joukko ratkaisemattomia kysymyksiä, joita Venäjä on vilpittömästi ja päättäväisesti pyrkinyt näiden vuosien aikana sääntelemään. Alunperin ne eivät ole mitenkään liittyneet Naton laajenemiseen, eikä varsinkaan EU:n laajenemiseen - näiden ongelmien koko negatiivinen taakka on yksinkertaisesti siirretty näiden organisaatioiden katon alle ja siten muodostuneet niidenkin päänsäryksi. Kyse on ennen muuta venäjänkielisen vähemmistön asemasta Latviassa ja Virossa. Tuskin EU:ssa voidaan esimerkiksi tunnustaa normaaliksi tilanne Latviassa, missä lähes puoli miljoonaa ihmistä on vailla kansalaisuutta ja vastaavasti vailla perusoikeuksia. Virossa tällaisia ei-kansalaisia on 160.000. Näissä kysymyksissä me laskemme rakentavan keskustelun mahdollisuuteen Euroopan Unionin kanssa.

Soveltaen ei pelkästään Baltian maihin, vaan kaikkiin Naton uusiin jäsenmaihin meillä on eräs vakava huolenaihe - niiden liittyminen mukautuvaan Sopimukseen tavanomaisista puolustusvoimista Euroopassa. Me haluamme, että se tapahtuisi mahdollisimman pikaisesti. Teemme tämän puolesta aktiivisesti työtä allianssin kanssa ja toivomme, että se tuottaisi tulosta.

5. Suomi esiintyy EU:n ”pohjoinen ulottuvuus” ohjelman asianajajana. Olisiko se hyödyllinen Venäjälle ja millaisena Venäjä haluaisi nähdä sen kehittymisen jatkossa?

”Pohjoinen ulottuvuus” on ehdottomasti hyödyllinen Venäjän kannalta eikä ainoastaan ohjelmana. Me olemme kiinnostuneita sen edelleen kehittämisestä, mutta ymmärrämme, että tämän prosessin kulku riippuu monista tekijöistä eikä niitä suinkaan kaikkia määritellä Moskovassa. Samoin kaiken todennäköisyyden mukaan Euroopan Unionin laajentuminen tullaan ottamaan huomioon tässä yhteydessä, muodostuuhan Venäjä tämän ohjelman varsinaiseksi ja ainoaksi ”asiakkaaksi”. Eräässä äskettäisessä esiintymisessään ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi, että ”pohjoinen ulottuvuus” voidaan nykyisin katsoa EU:n politiikan regionaalisena, alueellisena osana suhteessa Venäjään. Oletamme, että tässä puhe voi olla ”interaktiivisemmasta” lähestymistavasta ”pohjoisen ulottuvuuden” kehitykseen, meidän roolimme kohoamiseen sen painopistealueiden ja perussuuntausten valmistelussa. Näemme tässä hyvät mahdollisuudet yhteistyölle Suomen kanssa mm. etsittäessä optimaalista yhtälöä ”pohjoisen ulottuvuuden” yhdistämisessä EU:n Venäjän politiikan muihin osiin, joilla on samoin rajat ylittävä ominaisuus.

6. Millainen on Venäjän nykyinen asenne Venäjän kansalaisten matkustamiseen EU maihin ilman viisumia? Millaista aikataulua Venäjä pitäisi parhaana ja millaisen vastauksen antaisitte Suomessa niille, jotka pelkäävät mahdollisia ”lieveilmiöitä”?

Tuskinpa voidaan puhua jostakin erillisestä venäläisestä asenteesta tässä kysymyksessä - viime vuonna Pietarissa pidetyn huippukokouksen mukaisesti viisumiton järjestelmä Venäjän ja EU:n välillä on meidän yhteinen pitkän aikavälin tavoitteemme Brysselin kanssa. Puhe on poikkeuksellisen merkittävästä elementistä keskinäissuhteissamme, joka kykenee nostamaan yhteistyön periaatteellisesti uudelle tasolle. Molemmat osapuolet, kuten näyttää, ovat kiinnostuneita siitä, että tämä siirtyminen valmisteltaisiin mahdollisimman huolellisesti. Kiirehtiminen
ei ole tarpeen kenellekään. Samalla ovat tärkeitä välitavoitteet, kuten kaikissa asioissa. On puhuttu mm. vuodesta 2008. Ajattelen, että se on realistinen tavoite. Paljon tulee riippumaan edessä olevan työn laajuudesta ja ponnisteluista tämän tavoitteen edistämiseksi. Aikataulujen laatimiseen ei ole vielä ryhdytty. Sitäpaitsi työn aikana saattaa nousta pintaan lisää ongelmia ja kysymyksiä.

Suomessa esiintyvän huolestuneisuuden ”lieveilmiöistä” me naapureina ymmärrämme luultavasti paremmin kuin muut. Sitä paitsi Venäjän puolella ilmenee jossain määrin vastaavanlaisia huolenaiheita, koska kyseessä on myös saapuminen meidän maahamme. Haluaisin erottaa pääasian, jota monet eivät näytä ymmärtävän myöskään meidän yhteiskunnassamme ja mistä minun nähdäkseni ilmestyvät ”lapsenomainen pelko” ”lieveilmiöistä” - viisumiton matkustaminen ei merkitse kontrolloimatonta matkustamista. Maahantulon kontrollia ei kukaan aio poistaa. Itse asiassa ainoa ajatus viisumien olemassaoloon on maahan tulevien valvonta. Viisumi tekee mahdolliseksi tehdä se kaksinkertaisesti konsulaateissa ja rajoilla. Viisumittoman maahantulon perustehtävänä on muuttaa puolustuksemme, joka muodostuu nykyään kahdesta juoksuhautalinjasta yksilinjaiseksi ja odottamattomista riskeistä vapaaksi säilyttäen samalla sen luotettavuus. Siitä, miten tämä on tehtävissä meidän on käytävä vielä pitkät, hyvin konkreettiset ja mahdollisimman avoimet keskustelut Euroopan Unionin kanssa. Tämän yhteydessä Suomen mielipide, maana jolla on pisin maaraja kanssamme, on erityisen arvokas ja me luotamme siihen, että Suomi osallistuu tähän työhön aktiivisesti.

7. Hiljattain Te ilmoititte, että Venäjä ryhtyy yksinkertaistamaan rajanylitysmenettelyä. Mitä sanotte suomalaisen puolen rajamenettelystä - onko ongelmia, joita pitäisi ratkaista?

Venäläis-suomalainen raja on ”työteliäs raja”. Vuosittain se palvelee miljoonia ihmisiä, autoja ja sen läpi kulkee vuosittain tonneittain tavaraa. Se vaatii kovaa työtä ja kummankin maan rajapalvelujen erityisen kiinteää yhteistyötä, mukaan lukien ennaltaehkäisevät ja nopeat toimet pullonkaulojen korjaamiseksi, ne ovat tällaisessa työrytmissä väistämättömiä kummallakin puolella.

Ilmoitin todellakin jokin päivä sitten, että Venäjä suunnittelee supistavansa valvontapalveluja rajoillamme kahteen - rajavartiosto ja tulli, t.s. kuten teidän puolellanne on. Tässä mielessä Suomi on ollut ja on meille hyvänä esimerkkinä.

Mitä tulee menettelyyn Suomen rajalla, niin minä muistan edeltäjäni Aleksandr Patsevin kertomuksen siitä, miten hän kaksi vuotta sitten palasi Venäjälle yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa, ja presidentti itse istui rajavartijan paikalle Vaalimaan raja-asemalla ja tarkisti suurlähettiläämme passin. Aleksandr sanoi minulle, että rouva Halonen hymyili hyvin lämpimästi ja rakastettavasti.

Ehkäpä teidän puolellanne menettelyn parantamiseksi on hyvä neuvoa suomalaisia rajavirkailijoita useammin ottamaan hymyillen venäläiset vastaan. Me vastaamme ehdottomasti samoin.

8. Millaisina Te näette kaupan ja investointien kehitysnäköalat Venäjän ja Suomen välillä’?

Viime vuosina Venäjän ja Suomen kauppa on kehittynyt varsin dynaamisesti. Sen määrä kasvaa vakaasti ja oli 7,8 miljardia euroa vuonna 2003. Tänä vuonna tämä ennätys tultaneen todennäköisesti lyömään.

Venäjä on raaka-aineiden perustuottaja Suomen teollisuudelle. Meidän viennistämme perusosan muodostavat öljytuotteet, metallit ja metalliromu sekä puuraaka-aine. Suomesta vuorostaan maamme tuo konerakennusteollisuuden tuotteita ja metallivalmisteita, selluloosa- ja paperiteollisuuden tuotteita. Tällainen tavaravaihdon rakenne ei kuitenkaan tyydytä meitä. Venäjän talouden tehtävät edellyttävät korkean jalostusasteen omaavien tuotteiden tuotantoa vientiä varten ja korvaamaan tuontia. On ymmärrettävää, että tätä tehtävää ei ratkaista päivässä, meille se onkin strateginen tavoite, joka määrittää valtion politiikan.

Tästä lähtökohdasta haluaisin nähdä määrättyjä muutoksia myös venäläis-suomalaisessa kauppa- ja investointiyhteistyössä. Meidän näkemyksemme mukaan suuntaukseksi tulee muodostua venäläisten yritysten liittyminen kansainvälisten yritysten tuotantoketjuihin. Tässäkin suomalaiset yritykset Venäjän markkinoiden ja Venäjän mahdollisuuksien tuntemuksellaan voisivat olla tienraivaajina. Suurta roolia voi näytellä myös Suomen maantieteellinen läheisyys Luoteis-Venäjän alueisiin, joilla on suuret tieteelliset, tuotannolliset ja tutkijaresurssit.

Toistaiseksi suomalaisten investointiaktiivisuus Venäjälle ei meidän nähdäksemme vastaa suomalaisen bisneksen ja reaalisen tilanteen suomia mahdollisuuksia. On muodostunut jonkinlainen este, mahdollisesti joihinkin psykologisiin syihin liittyen, jotka estävät investointien aktivoimisen Venäjälle. Sitä käyttävät hyväkseen suomalaisten yritysten kilpailijat. Äskettäin ”Ernst & Young” yhtiön kysely osoitti, että Venäjä on toisella tilalla Euroopan maista Saksan jälkeen suurten kansainvälisten yritysten johtajien mielestä kiinnostavuudessa. Haluaisin, että suomalaiset kiinnittäisivät tähän huomiota.

9. Venäjä ja Suomi ovat jo useita vuosia osallistuneet n.s. lähialueyhteistyöhön. Teidän vaikutelmanne tästä työstä? Millaisena Te näette sen tulevaisuuden näköalat?

Venäjän ja Suomen välinen lähialueyhteistyö nykyisessä muodossaan täyttää kohta 12 vuotta. Tänä aikana venäläiset ja suomalaiset kumppanit ovat voineet toteuttaa kymmeniä projekteja, joilla on ollut suuri merkitys kummallekin osapuolelle, kehittää toimivia yhteisiä mekanismeja niiden realisoimiseksi ja rahoittamiseksi.

Joskus kuulee, että lähialueyhteistyö on ikäänkuin yksipuolisesti suomalaisen osapuolen apua Venäjän alueille. Tämä ei vastaa lainkaan todellisuutta. Venäläisten osanottajien aineellinen osuus suurimmassa osassa projekteja ei ole suomalaisten osuutta pienempi. Itse projektit ovat suunnattu ei ainoastaan hyödyntämään Venäjää, vaan tuovat olennaista hyötyä myös suomalaisille osanottajille - olkoonpa se laitteiden ostoa, suomalaisten yritysten palvelujen hankintaa tai muuta.

Lähialueyhteistyön mekanismit ovat viime vuosina jatkuvasti kehittyneet ja saatettu vastaamaan muuttuneita oloja. Nyt niiden edessä on uusi muutosvaihe, joka liittyy uusien yleiseurooppalaisten kumppanuusmuotojen ja -menetelmien kehittymiseen. Toivomme, että tämä ei muodostu kompastuskiveksi, vaan molemmille edulliset lähialueyhteydet tulevat kehittymään edelleen.

10. Suomi on huolestunut öljyn merikuljetusten Venäjän satamista lisääntymisen aiheuttamasta turvallisuusriskistä. Teidän kommentinne? Nyt kun vanhimman ydinreaktorin sulkemista Sosnovy Borissa on siirretty, on ilmaistu pelkoja sen ydinturvallisuudesta. Teidän kommentinne?

Minun mielestäni nyt ei enää voida puhua ”Suomen huolestuneisuudesta”. Meidän näkemyksemme mukaan näitä huolestuneisuuden ilmaisuja esittävät ainoastaan ne, jotka eivät tunne asiaa. Suomalaiset asiantuntijat ovat viime vuosina työskennelleet tiiviissä yhteistyössä venäläisten, sekä myös virolaisten kanssa laivaliikenteen turvallisuuden kohottamiseksi Suomenlahdella. Tässä tarkoituksessa kuluvan vuoden kesällä otetaan käyttöön yhteinen laivaliikenteen valvontajärjestelmä, kehitetään yhteistyömenetelmiä satunnaisten öljypäästöjen estämiseksi, tutkitaan mahdollisuuksia rakentaa uusia jäänmurtajia ja öljynkeräyslaivoja Itämerta varten. Haluaisin korostaa, että Suomenlahti kuuluu Venäjälle yhtä paljon kuin Suomellekin ja meidän maamme suhtautuu täydellä vastuullisuudella sen ekologiseen puhtauteen.

Mitä tulee Leningradin ydinvoimalaan, niin ei ole täysin ymmärrettävää, mikä nimenomaan huolestuttaa niitä, jotka vastustavat sen käyttöajan pidentämistä. Aikanaan 30 vuoden määräaika määrättiin tämän tyyppisille reaktoreille, joita käytetään tässä ydinvoimalassa ”konservatiivisista” mielipiteistä johtuen. Sillä tarkoitettiin minimiaikaa, jonka suunnittelijat ja rakentajat saattoivat taata projektin toimintakyvylle. Nyt käytöstä saatujen kokemusten perusteella asiantuntijoiden on arvioitava kauanko jokainen tämänkaltainen energiantuotantoyksikkö voi toimia vielä turvallisesti.

Leningradin ydinvoimalan ensimmäisen energiantuotantoyksikkön valmistelu käyttöajan jatkamiseksi suoritetaan venäläisten ydinturvallisuutta koskevien normatiivisten asiakirjojen vaatimusten mukaisesti ja ottaen huomioon kansainvälisen atomienergia järjestön IAEA:n suositukset. Suomalaiset asiantuntijat tietävät, että venäläiset normit tällä alalla ovat osittain jopa läntisiä tiukempia.

Energiantuotantoyksikkön laitteistot, sen järjestelmät, rakennukset ja laitteet on tutkittu mahdollisimman turvallisen käytön kannalta. Parhaillaan energiantuotantoyksikkö on pysäytettynä perusremonttia varten vuoden 2003 joulukuusta - elokuuhun 2004 saakka. Samaan aikaan toteutetaan sen mittava modernisointiohjelma, jonka tavoitteena on nykyaikaisempien turvallisuusjärjestelmien soveltaminen.

Edessä oleva modernisointi huomioon ottaen suoritettiin syvennetty asiantuntija-arviointi energiantuotantoyksikkön turvallisuudesta. Projekti oli kansainvälinen. Siihen osallistui asiantuntijoita johtavista venäläisistä suunnittelu- ja tieteellisistä keskuksista sekä heidän kollegoitaan lännestä. On miellyttävää todeta Suomen säteilyturvakeskuksen (STUK), Fortumin ja Avallan yhtiöiden asiantuntijoiden suuri panos tähän projektiin. Heidän lisäkseen olemme kiitollisia työhön osallistuneille amerikkalaisille, brittiläisille ja ruotsalaisille yrityksille ja organisaatioille. Asiantuntija-arvioiden tuloksena turvallisuustaso suoritetun modernisointityön jälkeen tulee tyydyttämään täysin niin venäläisten kuin myös kansainvälisten normatiivisten asiakirjojen vaatimukset.

11. Venäjää puhuvat muodostavat toiseksi suurimman kansallisen kielivähemmistön Suomessa. Mitä Teidän mielestänne voitaisiin tehdä heidän asemansa parantamiseksi?

Ennen muuta haluaisin todeta, että suomalaisten viranomaisten ponnistelujen tuloksena on tänä päivänä luotu varsin suotuisat ehdot maahanmuuttajien täysiarvoiseen integroitumiseen yhteiskuntaan. Suhtautuminen venäjää puhuviin, niin sanoakseni, jokapäiväisellä kanssakäymisen tasolla, on parantunut verrattuna 90-luvun alkuvuosiin. Kansalaisasenne paikallisiin venäläisiin, heidän pyrkimyksiinsä olla lojaaleja ja hyödyllisiä suomalaisen yhteiskunnan jäseniä menettämättä omaa kansallista identiteettiään kohtaan, niinkuin me sen näemme, on ymmärtämystä ja kunnioitusta niin viranomaisten kuin rivikansalaistenkin taholta.

Meidän kansalaisemme ovat edustettuina työvoimaministeriön yhteydessä olevassa Konsultatiivisessa kansallisuusasian neuvostossa (ETNO), ja harvinaisten kielten Suomen toimistossa (FIBLUL). Nämä ovat hyvin tärkeitä positiivisia tekijöitä.

Samaan aikaan me olemme kuulleet, että niin venäjänkielisten omat yhdistykset kuin joukko kansainvälisiä ihmisoikeusorganisaatioita esiintyvät sen puolesta, että Suomessa asuville venäjänkielisille myönnettäisiin virallinen vähemmistöstatus ja valtion tasolla erityinen neuvotteleva elin (vastaavanlainen kuin on romaniasian neuvotelukunta). He puhuvat, että tämä voisi nostaa uudelle tasolle takeet venäjänkielisten tasa-arvosta ja syrjinnän torjumisesta, luoda heille lisämahdollisuuden säilyttää ja kasvattaa omaa kulttuuri- ja kieliperintöään. Maanmiestemme kannalta tälle on vastakkaista tähän saakka vallinnut käytäntö jakaa Suomen venäjänkieliset yhteisöt n.s. ”vanhoihin” ja ”uusiin” venäläisiin, sekä etnokulttuurisessa että yhteiskunnallis-poliittisessa suhteessa. Tähän meidän tietääksemme kiinnitti huomiota myös Euroopan neuvosto vuonna 2000.

Kenties kärkevin ongelma, johon venäjänkieliset maahanmuuttajat törmäävät Suomessa on heidän heikko tai puuttuva suomenkielen taitonsa. Se johtaa vaikeuksiin ennen muuta työnsaannissa ja laissa säädettyjen sosiaalisten etujen saamisessa. Tässä on varmaankin asia, jota olisi syytä pohtia ajatellen laajempaa ja saatavissa olevaa suomenkielen kurssien järjestelmää. Maanmiestemme yhdistykset pyrkivätkin mahdollisuuksiensa mukaan järjestämään tällaisia kursseja. Venäjän kulttuuurikeskus suunnittelee myöskin niiden järjestämistä Helsingissä.

Me toteamme tyydytyksellä, että Suomen opetusministeriön ohjelmissa ja suunnitelmissa on jatkuvasti kiiinnitetty huomiota venäjänkielen opiskeluun ja opettamiseen peruskouluissa, lukioissa ja korkeakouluissa. Kymmenien erilaisten venäjänkielisten yhdistysten ja kerhojen toimintaa tuetaan, samoin myös venäjänkielisen lehden Spektrin julkaisemista ja Sputnik radioaseman ympärivuorokautista toimintaa. Olemme lukeneet myös kansainvälisten ja eurooppalaisten ihmisoikeusjärjestöjen suosituksia lisätä valtion tukea henkilö- ja talousapuun esikoulukasvatukseen venäjänkielellä ja venäjänkielisille tiedotusvälineille.